Kun toinen sairastuu, hänet jätetään

Tottakai tuo ok. Ei kenenkään tarvitse omaa elämäänsä pilata puolison sairauden vuoksi. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Tää on sitä, kun ihmiset kuvittelee, että rakkautta on oikeasti olemassa... voi voi. Ei ole. "Rakkaus" on ystävyyden ja himon yhdistelmä. Toinen kun loppuu, niin siinä oli se "rakkaus". Aika harva sairas on esim. seksuaalisesti haluttava. Ne jotka pysyvät kaikesta huolimatta yhdessä... no, ehkä taloudellisista mukavuussyistä (se omakotitalo on kuitenkin kivempi kuin neukkukuutio) tai naiset välillä "lasten vuoksi". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai tuo ok. Ei kenenkään tarvitse omaa elämäänsä pilata puolison sairauden vuoksi. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Pilata? Oletko kuullut sellaisista asioista kuin tunteet?

Vai oletko narsistinen psykopaatti joka vain käyttää toisia ihmisiä niin kauan kuin niistä on hyötyä?

Taidat olla aika pihalla. Et ole sattunut huomaamaan avioerojen määrää? Pettämisten määrää? Toiseen vaihtamista? Avioliittosopimukset, joissa on lihomisen kieltämispykälä? Liitot, joissa kumppanit kohtelevat toisiaan eriarvoisesti? Lapsia eriarvoisesti?

Rakkaus toteutuu harvassa suhteessa. Ihmiset ovat aika tunteettomia.

Vahvalle kirkolle olisi taas tilausta kertomaan pelisäännöistä. Toinen vaihtoehto on ajaa nykyistä yksilökeskeisyyttä ja ihmetellä alentavaa seurakuntalaisten määrää.

Joo, molemminpuolista hyväksikäyttöähän se parisuhde tyypillisesti on. Eikä tämä koske vain suomalaisia, vaan ihan yleismaailmallinen juttu se on. Joissakin yhteiskunnissa vaan on suuremmat ympäristön paineet pysyä suhteessa silloinkin, kun hyväksikäyttö jää yksipuoliseksi.

Mä kärsin mun puolisoni alkolismista yli 22 vuotta, nyt hän nukkui "sairauden" uuvuttamana pois. Päivääkään en vaihtaisi, ja päätökseni aikoinaan tein, että sairasta miestäni en jätä. En silti suosittelisi tätä samaa tietä muille, helvetin rankkaa. Mutta MINÄ en kadu, ikävöin kaikkea hyvää hänessä ja olisin valmis ottamaan uusiksi ilman tuota vittumaista sairautta.

Vierailija kirjoitti:

Tää on sitä, kun ihmiset kuvittelee, että rakkautta on oikeasti olemassa... voi voi. Ei ole. "Rakkaus" on ystävyyden ja himon yhdistelmä. Toinen kun loppuu, niin siinä oli se "rakkaus". Aika harva sairas on esim. seksuaalisesti haluttava. Ne jotka pysyvät kaikesta huolimatta yhdessä... no, ehkä taloudellisista mukavuussyistä (se omakotitalo on kuitenkin kivempi kuin neukkukuutio) tai naiset välillä "lasten vuoksi". 

Toivottavasti kerrot tuon kumppanillesi? Että jätät hänet heti jos parempi tulee tielle tai hän sairastuu...

Omaishoitajan vastuu on suuri ja siinä menee elämä hukkaan, varsinkin kun on vielä nuori. Asia ei läheskään ole niin yksinkertainen, että sairas vain jätetään. Päätös voi olla myös molempi puolinen tai sairas itse tietoisesti omalla käytöksellään ajaa toisen pois. Minut on kahdesti jätetty, kun masennus+ahdistushäiriö alkoivat oireilemaan vahvasti. Läheiseni ovat olleet todella katkeria, vaikka eivät hekään paheksumisen lisäksi muuten "auttaneet". Minä itse ymmärrän lähtemisen, kun näin kärsimyksen toisen silmistä. Se ei ole helppo ratkaisu kummallekkaan, mutta parempi kuin se, että molemmat kärsivät.

Vierailija kirjoitti:

Joo, molemminpuolista hyväksikäyttöähän se parisuhde tyypillisesti on. Eikä tämä koske vain suomalaisia, vaan ihan yleismaailmallinen juttu se on. Joissakin yhteiskunnissa vaan on suuremmat ympäristön paineet pysyä suhteessa silloinkin, kun hyväksikäyttö jää yksipuoliseksi.

Kyllä se on täysin länsimaalainen ilmiö.

Juuri kaltaistesi takia minulla ei ole mitään tunnostuskia pettää ja valehdella naisille. Jokainen nainen kuotenkin valehtee minulle.

Vierailija kirjoitti:

Omaishoitajan vastuu on suuri ja siinä menee elämä hukkaan, varsinkin kun on vielä nuori. Asia ei läheskään ole niin yksinkertainen, että sairas vain jätetään. Päätös voi olla myös molempi puolinen tai sairas itse tietoisesti omalla käytöksellään ajaa toisen pois. Minut on kahdesti jätetty, kun masennus+ahdistushäiriö alkoivat oireilemaan vahvasti. Läheiseni ovat olleet todella katkeria, vaikka eivät hekään paheksumisen lisäksi muuten "auttaneet". Minä itse ymmärrän lähtemisen, kun näin kärsimyksen toisen silmistä. Se ei ole helppo ratkaisu kummallekkaan, mutta parempi kuin se, että molemmat kärsivät.[/quot

Olet hyvä esimerkki siitä miksi julkinen sosiaali ja terveydenhuolto pitäisi lakkauttaa. Miksi ihmisten pitäisi maksaa tuntemattomien hoidoista kun ei ne hoida edes läheisiään?

Vierailija kirjoitti:

Vahvalle kirkolle olisi taas tilausta kertomaan pelisäännöistä. Toinen vaihtoehto on ajaa nykyistä yksilökeskeisyyttä ja ihmetellä alentavaa seurakuntalaisten määrää.

Suomi on minusta kaikista järjettömin yhteiskunta. Samaan aikaan yhteiskunta on täysin yksilökeskeinen että kuka tahansa läheinen dumbataan (oli sitten puoliso tai verisukulainen) kun siitä ei ole hyötyä, mutta samalla vaaditaan yhteiskunnan tukia ja julkista terveydenhuoltoa.

kaksinaamaista toimintaa

Jos itse dementoidun tai sairastun muuten pitkäaikaisesti sairauteen, joka on omaishoitajalle työllistävä ja raskas, niin toivottavasti puoliso ymmärtää lähteä. En tod halua hänen uhraavan elämäänsä minun hoitamiseeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omaishoitajan vastuu on suuri ja siinä menee elämä hukkaan, varsinkin kun on vielä nuori. Asia ei läheskään ole niin yksinkertainen, että sairas vain jätetään. Päätös voi olla myös molempi puolinen tai sairas itse tietoisesti omalla käytöksellään ajaa toisen pois. Minut on kahdesti jätetty, kun masennus+ahdistushäiriö alkoivat oireilemaan vahvasti. Läheiseni ovat olleet todella katkeria, vaikka eivät hekään paheksumisen lisäksi muuten "auttaneet". Minä itse ymmärrän lähtemisen, kun näin kärsimyksen toisen silmistä. Se ei ole helppo ratkaisu kummallekkaan, mutta parempi kuin se, että molemmat kärsivät.[/quot

Olet hyvä esimerkki siitä miksi julkinen sosiaali ja terveydenhuolto pitäisi lakkauttaa. Miksi ihmisten pitäisi maksaa tuntemattomien hoidoista kun ei ne hoida edes läheisiään?

Koska nämä tuntemattomat pitävät suomen toiminnassa.

Jokainen tekee omat valintansa, mutta kyllä tuppaan ajattelemaan, että tosirakkautta näin lähipiirissä, kun eräs nainen hoivasi miestään kymmenen vuotta tämän halvaannuttua. Taisteli, jotta sai miehen kotiin niin usein ja niin pitkiksi ajoiksi kuin mahdollista. Miehen kuoleman jälkeen ei ole uutta huolinut, vaikka vielä vanhallakin iällä ottajia olisi ollut. Edelleen yli kymmenen vuotta miehen kuoleman jälkeen puhuu niin suurella lämmöllä siitä, kuinka hyvä puolisi hänellä oli, että tippa nousee linssiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai tuo ok. Ei kenenkään tarvitse omaa elämäänsä pilata puolison sairauden vuoksi. Eihän siinä ole mitään järkeä.

Pilata? Oletko kuullut sellaisista asioista kuin tunteet?

Vai oletko narsistinen psykopaatti joka vain käyttää toisia ihmisiä niin kauan kuin niistä on hyötyä?

Taidat olla aika pihalla. Et ole sattunut huomaamaan avioerojen määrää? Pettämisten määrää? Toiseen vaihtamista? Avioliittosopimukset, joissa on lihomisen kieltämispykälä? Liitot, joissa kumppanit kohtelevat toisiaan eriarvoisesti? Lapsia eriarvoisesti?

Rakkaus toteutuu harvassa suhteessa. Ihmiset ovat aika tunteettomia.

Onhan niitä rakkaudellisiakin liittoja... Tosin riippuu näistä kahdesta osapuolesta tai vain toisesta, millainen liitto on. Ympäristölläkin on vaikutusta näiden kahden väleihin...

Kivahan se olisi ajatella, että ihmiskunta henkisestikin tästä vielä paranisi, mutta taitaa kilpailu ja mammonan havittelu ym. asiat pilata tämänkin kehityksen. Surettaa myös maapallonkin tulevaisuus, kun talouskasvuakin vaan havitellaan. (Mikä aiheuttaa luonnonvarojenkin jatkuvaa kulutusta ja toisille ihmisille enemmän kärsimystä.)

Tässä tutkimuksessa ei selvitetty sitä, kumpi oli jättäjä, sairastunut vai terve puoliso.

Tekeeköhön monikin Mikael Jungnerit, eli jättää puolisonsa, kun on selvinnyt kuoleman kynnykseltä takaisin elämään. Mikael on tehnyt tämän monta kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vahvalle kirkolle olisi taas tilausta kertomaan pelisäännöistä. Toinen vaihtoehto on ajaa nykyistä yksilökeskeisyyttä ja ihmetellä alentavaa seurakuntalaisten määrää.

Suomi on minusta kaikista järjettömin yhteiskunta. Samaan aikaan yhteiskunta on täysin yksilökeskeinen että kuka tahansa läheinen dumbataan (oli sitten puoliso tai verisukulainen) kun siitä ei ole hyötyä, mutta samalla vaaditaan yhteiskunnan tukia ja julkista terveydenhuoltoa.

kaksinaamaista toimintaa

Tämä on kiitos anglo-amerikkalaisen kulttuurin omaksumisesta suomalaisuuden tilalle. Olisi kova tarve meidän kaikkien katsoa peiliin ja pohtia valintojamme. Kyläyhteisöllisyyden kadottua liian moni jää yksin

Vierailija kirjoitti:

Jos itse dementoidun tai sairastun muuten pitkäaikaisesti sairauteen, joka on omaishoitajalle työllistävä ja raskas, niin toivottavasti puoliso ymmärtää lähteä. En tod halua hänen uhraavan elämäänsä minun hoitamiseeni.

Haluat siis olla yksin laitoksessa (ja miten siellä sitten ketäkin kohdellaan), vai odotatko, että sukulaiset, kaverit tms. käyvät sitten sua katsomassa siellä laitoksessa? Onhan heilläkin se oma elämänsä, että mahtaako heilläkään olla intressejä/aikaa/jaksamista käydä katsomassa sua?

Mun mies sairastui vakavasti ja hän alkoi käyttäytyä todella törkeästi. Ei oikein voinut muuta tehdä kuin lähteä. Myöhemmin selvisi, että teki sen tahalleen, koska olin niin hyvä ihminen ja ansaitsen paremman elämän ja tiesi että haluan itselleni toisen miehen. Olisin halunnut olla hänen tukena ja olisin ollut valmis tekemään kaikkeni, että hänellä on mahdollisimman hyvä olla, mutta ei siihen suhteeseen voinut jäädä.

En saanut hyvää elämää, koska mieheni sen kus ipäisellä käytöksellään pilasi. Olisi kertonut toiveistaa ja kysynyt minulta mitä minä toivon, eikä vaan luulon varassa toimia väärin. Suututtaa ihan hirveästi, että mieheni kuoli eikä asioista puhuttu. Olisin toivonut anteeksipyynnön ja selityksen. Me oltais voitu olla onnellisia yhdessä sen aikaa kun sitä kesti. Nyt hän kuoli yksin ja minä yritän räpiköidä eteenpäin miettien miksi niin ja näin kävi ja miksi hän sanoi sitä ja teki tätä. En pääse vihasta eteenpäin. Lisäksi se painaa mieltä, että hän jäi yksin vaikka olisin ollut tarjolla. Olen miettinyt rakastiko hän minua sitten loppupeleissä edes, koska ei tollasesta tilanteessa tarvinnut eikä kaivannut minua ollenkaan.