Ostovoima se vaan pienenee
Keskituloisen palkansaajan – palkka 3 490 euroa kuukaudessa vuonna 2020 – ansiot nousevat Veronmaksajien laskelman mukaan ensi vuonna 2,5 prosenttia. Ostovoima kasvaa kuitenkin vain yhdellä prosentilla. Ostovoimaa syövät inflaatio sekä veronkorotukset. Palkansaajien veroprosentit nousevat eri palkkatasoilla 0,2–0,3 prosenttiyksikköä.
Takuu- ja kansaneläkkeet nousevat 0,4 ja työeläkkeet 0,5 prosenttia, mikä tarkoittaa eri tulotasoilla noin 3–27 euroa kuukaudessa. Mikäli kuluttajahinnat nousevat ensi vuonna 1,0 % (VM:n ennuste 17.12.2020), eläkkeiden ostovoima heikkenee Veronmaksajien mukaan kaikissa tuloluokissa 0,3–0,6 prosenttia.
Peruspäivärahan ja työmarkkinatuen määrä nousee 33,66 eurosta 33,78 euroon päivässä. Myös työttömyysetuuden korotusosa ja lapsikorotukset nousevat hieman.
Koronaepidemian aikana työttömyysturvaan on tehty useita väliaikaisia lakimuutoksia. Osa poikkeuksista jatkuu 31.3.2021 asti. Esimerkiksi työttömyysetuuden suojaosa on korotettu 500 euroon. Tavallisesti suojaosa on 300 euroa.
Kuntaverot nousevat
Polttoaineverot nostavat lämmityskustannuksia ja dieselin hintaa
Alkoholi kallistuu
Tupakkavero nousee
Me kaikki hävitään taas kerran.
Kommentit (31)
Tätä se on kun vasemmisto on vallassa. Tervetuloa neuvostoliiton ihanuus ja tyhjät kaupat.
Mitähän odottaisi, kun yhteiskunta ollut kohta vuoden sekaisin koronan vuoksi.
Ah jes kovana seisoo näille üütisille
Vierailija kirjoitti:
Ah jes kovana seisoo näille üütisille
Hyvä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah jes kovana seisoo näille üütisille
Hyvä!
Mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ah jes kovana seisoo näille üütisille
Hyvä!
Mitä?
Sitä.
Kiitos, jään räkimään kattoon.
Ei kiinnosta työssä käynti matalapalkkaisena enää pätkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on kun vasemmisto on vallassa. Tervetuloa neuvostoliiton ihanuus ja tyhjät kaupat.
Juttuhan on niin, että vallassa oleva hallitus paikkaa budjettia edellisen jäljiltä. Tervetuloa reaalimaailmaan.
Vierailija kirjoitti:
Osaat siis kopioida ja liimata tekstiä. Miksi vaivauduit? Kuvitteletko, että muut eivät osaa lukea samaa lähdettä?
Näin on paljon helpompaa aloittaa keskustelu jostain aiheesta kuin jos vain laittaa pelkän linkin. Kaikki ei viitsi linkkejä ruveta aukaisemaan niin on pääkohdat uutisesta heti luettavissa. Olisi hyvä kun olisi sama systeemi kuin esimerkiksi Twitterissä missä tulisi uutisen tiivistelmä esiin kun laittaa linkin. Tuohon olisi pitänyt toki laittaa linkkikin mutta sattui unohtumaan, anteeksi kauhiasti.
En ole huolissani ostovoimasta. Loppujen lopuksi nuo asiat eivät vaikuta pätkääkään ihmisten talouteen. Euro sinne, euro tänne. Ihmisillä on säästynyt euroja mm. ravintoloissa käymisessä, matkustamisessa, bensiinissä ( etätyöt) yms. Toki moni on joutunut lomautetuksi tai irtisanotuksi. Balanssi kuintenkin pysyy.
Tätä se sosialistisessa valtiossa eläminen tarkoittaa tavallisen kansan osalta.
Suomesta löytyy vaikka kuinka paljon duunareita, jotka äänestävät vanhasta tottumuksesta vasemmistopuolueita, kun niin on tehty viimeiset 30-40 vuotta. Nyt olisi korkea aika avata silmät! Vasemmistopuolueita ei ole kiinnostanut ainakaan viimeiseen vuosikymmeneen pätkääkään tavallisen suomalaisen duunari hyvinvointi, turvallisuus tai ostovoima.

Eli jätetään äänestämättä kokonaan. Mitään puoluetta ei kiinnosta suomalaisen pienipalkkaisen duunarin asiat.
Vierailija kirjoitti:
Tätä se sosialistisessa valtiossa eläminen tarkoittaa tavallisen kansan osalta.
Ei vaan tota se tässä valtiossa eläminen tarkoittaa sellaisen hölmön osalta joka ei tajua sijoittaa osaa rahoistaan tuottamaan paremmin sen sijaan että kuluttaisi kaiken?
Oma kassavirtani ja ostovoimani paranee ensi vuonna koska käytin tänä vuonna osan ansaitsemastani palkasta osakeostoihin. Firma jota ostin maksaa ensi vuonna osinkoa n. 1,5 euroa per osake jaettuna neljään maksukertaan. Omistan kyseistä firmaa 400 osakkeen verran. Firmalla menee hyvin ja sillä on tapana korottaa osinkoa joka vuosi tai ainakin pitää se ennallaan. Eli jatkossa joka vuosi tämä firma maksaa mulle enemmän rahaa ihan vaan sen perusteellla että omistan sitä. Lisää osakkeita mun ei tarvitse ostaa ellen halua, mutta sijoittaa ne osingot takas siihen samaan firmaan jolloin omistukseni lisääntyy ja firma maksaa mulle taas lisää.
Verot (10,5%) Suomeen saamistani osingoista valtio verottaa vuonna 2022 jälkikäteen joten se osinkomäärä jonka olen vuonna 2021 saan ehtii jo tuottaa lisää ennen kuin verot menevät maksuun.
Älkää kitiskö ostovoiman pienentymisestä kun voitte itse sitä kasvattaa miettimällä mihin rahanne käytätte ja mietimällä työskentelettekö te rahan takia vai onko teillä rahaa joka työskentelee puolestanne.
Laskekaa yhteen kulut, budjetoikaa ja pysykää budjetissa, maksakaa itsellenne ensin eli siirtäkää raha työskentelemään itsenne hyväksi.
KAIKKI laskut ovat seurausta omasta kulutuksesta.Yllätyslaskuja ei ole olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaat siis kopioida ja liimata tekstiä. Miksi vaivauduit? Kuvitteletko, että muut eivät osaa lukea samaa lähdettä?
Näin on paljon helpompaa aloittaa keskustelu jostain aiheesta kuin jos vain laittaa pelkän linkin. Kaikki ei viitsi linkkejä ruveta aukaisemaan niin on pääkohdat uutisesta heti luettavissa. Olisi hyvä kun olisi sama systeemi kuin esimerkiksi Twitterissä missä tulisi uutisen tiivistelmä esiin kun laittaa linkin. Tuohon olisi pitänyt toki laittaa linkkikin mutta sattui unohtumaan, anteeksi kauhiasti.
Ja minä arvostan enemmän sitä että ihminen itse vaivautuu referoimaan sen sijaan että varastaa tänne toisen hengentuotteen suoraan kopioimalla. Tuollainen lehdistä suoraan kopsaaminen on laiskutta ja muutenkin ahterista. Referointi opetettiin jo peruskoulussa.
Vierailija kirjoitti:
En ole huolissani ostovoimasta. Loppujen lopuksi nuo asiat eivät vaikuta pätkääkään ihmisten talouteen. Euro sinne, euro tänne. Ihmisillä on säästynyt euroja mm. ravintoloissa käymisessä, matkustamisessa, bensiinissä ( etätyöt) yms. Toki moni on joutunut lomautetuksi tai irtisanotuksi. Balanssi kuintenkin pysyy.
Kun alapeukuttaa, niin oletuksena on, että kirjoittaa siihen myös vastineen. Joten jos olette tuosta minun kirjoittamastani kommentista eri mieltä, niin olkaa hyvä ja kommentoikaa takaisin. Muuten pidän vain teitä alapeukuttajia todella tyhminä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä se on kun vasemmisto on vallassa. Tervetuloa neuvostoliiton ihanuus ja tyhjät kaupat.
Juttuhan on niin, että vallassa oleva hallitus paikkaa budjettia edellisen jäljiltä. Tervetuloa reaalimaailmaan.
No ei kyllä paikkaa. Eivät tee mitään muutakaan. Paitsi hoitavat käsillä olevaa kriisiä. Se on mennyt ihan ok. Siitä pisteet.
Onneksi ei mene alkoholiin eikä tupakkaan rahaa. Jokunen annos saunajuomaa joskus sentään.
Eikä noussut vuokra lainkaan.
Osaat siis kopioida ja liimata tekstiä. Miksi vaivauduit? Kuvitteletko, että muut eivät osaa lukea samaa lähdettä?