Millä viikoilla olette kertoneet lähisuvulle 3. raskaudesta?
Onko 2. tai 3. lapsen odotus enää ollut niin suuri salaisuus kuin se esikoisen raskaus, vai oletteko koittaneet pitää salassa myös tämä raskauden mahdollisimman pitkään?
Itse odotan 3.lasta rv 8 ja mietin että milloin siitä kertoisi.. Eka ja toka raskaus kerrottiin muutama viikkoa myöhemmin..
T. kaikkea sitä voikin täällä kysellä.. :)
Kommentit (20)
ja neljännestä vko 7 kun oli pakko mennä lääkäriin pahoinvoinnin takia ja tarvitsin äitini lapsia katsomaan siksi ajaksi.
Mulla oli tuulimuna ennen esikoista joten siitä opin etten kerro liian ajoissa. Ja toinen tuulimuna oli ekan ja tokan välissä.
pieni maha ja talviaika, peittyi villapaitojen alle.
Ei siis ollut mikään salaisuus mutta ei tuotu asiaa varta vasten esillekään.
Ekasta taas kerrottiin ennemmin, tokastakin ehkä mutta tästä vasta myöhemmin kun oltiin vähän selvemmillä vesillä. Vanhin 5v eikä olis ollu kiva selittää jos olis tullukin keskenmeno. Kovin hyvää vastaanottoa ei sukulaisilta tullu, yks tais onnitella. No sopeutuivat siihen kyllä ja sen jälkeen on oltu ihan ok. Eivät kai kykene käsittämään että joku haluaa enemmän kuin kaksi lasta.
ettei tullut yllätyksenä. harmitti, että sai ylipäätänsä tietää, koska suhtautuminen oli odotetun kielteistä. kolmilapsinen perhehän on ihan järkyttävän suuri!
raskausviikkoja oli silloin noin 32.
Ekasta kerrottiin jossain vaiheessa ehkä noin viikolla 20 tms. Tokasta ei enää viitsitty kertoa eikä kolmannesta, odotettiin että ihmiset huomaa itse. Toki jos tuli joku selkeä tilanne jonkun ihmisen kanssa kertoa niin kerrottiin, mutta meistä se "kertominen" eli numeron tekeminen asiasta oli jotenkin kiusallista ja teennäistä.
paitsi mä tietty möläytin eilen siskolleni, mutta siis vanhemmille ja muille sisaruksille ei olla vielä kerrottu ja menossa 9. viikko. Jotenkin vaan on sellainen olo, että tsekataan nää kriittiset viikot ekaksi ihan rauhassa.
Olen kertonut kaikista 3 raskauksistani siis myös siitä yhdestä keskenmenneestä jo ennen viikkoa 10 ja en ymmärrä salailua ollenkaan! En tajua kyllä mä kerron läheisilleni ilot ja surut, kaiken! kun 2 raskaus päättyi km viikolla 10 oli se suuri suru, mutta oli ihanaa kun läheiset tukivat. Yksi ystävä tuli esim. seuraavaksi päiväksi tueksi, etten ollut yksin ajatusteni kanssa. En keskenmenon jälkeisessä raskaudessa edes harkinnut raskaudesta kertomisen panttaamista, mitä hyötyä siitä olisi ollut?
Musta on aika loukkaavaa jos kertoo lähipiirilleen raskaudessa vasta joskus viikon 20 tienoilla? En ymmärrä en!
En mä ainakaan kehtaa kysyä keltään, OLETKO RASKAANA ? Mulla on esim sellainen kroppa että hyvinkin pömpöttää maha menkkojen aikaan siihen malliin että mua vois luulla raskaana olevaksi, ja loukkaantuisin siitä kyllä jos joku niin luulis. sen kysyminen on huonoa käytöstä. ei kertominen.
Olen itse alkoholistiperheestä. Äitini on oma-aloitteisesti soittanut minulle elämäni aikana kaksi kertaa. Isäni soitti joskus nuorempana parin viikon välein, nykyisellään ehkä pari, kolme kertaa vuodessa. Vanhempani eivät juurikaan jaa elämäänsä kanssani, eivät esim. ole ilmoittaneet minulle äitini sairaalareissuista, vaikka hän on ollut siellä henkihieverissä (johtuen varmaan siitä, että en hyväksy heidän ryyppäämistään ja sairaalareissut ovat aina johtuneet enemmän tai vähemmän siitä). Olemme kiltisti kutsuneet heidät lastemme ristiäisiin ja jopa joillekin synttäreille ja he ovat joskus tulleet, lasten harrastuksiin liittyviä juttuja tms. eivät halua tulla katsomaan, on kuulema liian hankalaa ja vaivalloista raahautua johonkin katsomoon. Heillä "saamme" vierailla ehkä kerran vuodessa pitkin hampain: kutsuta ei koskaan ja jos ilmoitamme että olemme ajamassa ohitse (asuvat 300 km päässä), niin saattavat sanoa, että tulkaa käymään (1-2h) jompaan kumpaan suuntaan mennessä (mutta ei molempiin).
Veljeni kansa olen paremmissa väleissä, tapaammekin useamman kerran vuodessa, kun samalla paikkakunnalla asumme ja soittelemme joka kuukausi lähinnä käytännön asioista. Ilmeisesti lapsuudestamme johtuen kuitenkin he pitävät paljon enemmän yhteyttä hänen vaimonsa sukulaisiin, meidät kutsutaan ja meille tullaan lähinnä "sille pakolliselle käynnille" silloin tällöin, kun taas vaimon perheen kanssa vietetään lomat ja juhlapyhät.
Mieheni vanhempiin miehellä on ihan hyvä suhde, he osallistuvat lastenhoitoon jonkin verran, vaikka kaukana asuvatkin. Itse tulen heidän kanssaan toimeen suhteellisen väkinäisesti, arvostan heitä ja heidän apuaan, mutta olemme totaalisen erilaisia emmekä ymmärrä toistemme ajatuksia ja elämäää ollenkaan. Mies käy usein vanhempiensa luona lasten kanssa silloin kun minulla on työni kanssa kiireistä ja itse vierailen siellä paljon harvemmin, lähinnä "pakollisissa" kekkereissä. Mitään kauhean syvällistä suhdetta miehelläkään ei vanhempiinsa ole, lähinnä keskustelevat ja järjestevät käytännön juttuja ja puhuvat siitä, mitä kellekin sukulaiselle kuuluu.
Miehen siskoon meillä ei ole käytännössä minkäänlaista suhdetta. Aikuisiällään sisko ei ole halunnut pitää mieheeni minkäänlaista yhteyttä. Hän tuli häihimme kun kutsuttiin, sen jälkeen ei ole tullut mihinkään muihin juhliimme tai kylään vaikka on kutsuttu lukuisia kertoja. Itse hän ei ole kutsunut meitä sen kummemmin häihinsä kuin lasten ristiäisiin tai muihinkaan kekkereihin. Näemme kyllä muiden sukulaisten juhlissa, mutta niissäkin lähinnä vain tervehdimme, mutta emme juuri mitään juttele.
Käytännössä en ymmärrä, miksi tällaiselle suvulle pitäisi olla heti kertomassa raskaudesta. Tukea ei ole ollut eikä taatusti tule. Vlejeni perheen lapsista meille on kerrottu jossain vaiheessa kun on kyläilty varmaan siinä 20 viikon jälkeen. Miehen siskon lapsista olemme kuulleet appivanhemmilta "sitten joskus", yhdestä taisimme kuulla vasta sen jälkeen kun oli jo syntynyt. Raskaus olisi lähinnä kummallinen ilmoitusasia, pitäisikö erikseen soittaa ja ilmoittaa että olen raskaana vaikka muuten ei soiteltaisikaan?
Itse ihmettelen lähinnä niitä, joiden mielestä kaikkien pitäisi toimia samalla tavalla ja kaikkien sukujen olla samanlaisia.
t. 8
joskus sen sitten huomaa hankinnoista, selvästi äitiysvaatetyyppisistä vaatteista, vatsan hyväilystä tai jutuista.
Ennen sitä - en ymmärrä miksi pitäisi kysyä enkä toisaalta sitäkään, miksi se pitäisi niin kauhean aikaisin kertoa. Mutta ihmissuhteet ovat erilaisia, ehkä jollakulla on sellaisia ihmissuhteita, että aikaisin kertominen kuuluu asiaan.
t. 8
olla jotain 25-26 viikoilla kun äidilleni mainitsin ihan muussa asiayhteydessä tuli esille.
Anoppi ei tiedä vieläkään. Ollaan viikoilla 30.
on selvillä.. Kaksi poikaa on ennestään, enkä jaksa kolmannen kohdalla kuunnella arvailuja ja toteamuksia siitä, kuinka meille ei voi tulla tyttöjä.
Ekan kohdalla kerroin äidille ja veljeni perheelle jo raskauden yrityksestä, toisella kerralla heidän lisäkseen myös appivanhemmilleni.
Äidille ja anopille kerroin raskaudesta heti plussattuani, sisaruksille joskus rv 6-8, kun sopivasti tapasimme. Samoin lähimmille ystäville.
Puolitutuille olen kertonut joskus rv 15 tienoilla.
Siis toki jos on etäiset välit niin eihän sitä sillon mainosteta raskautta varhaisessa vaiheessa. Mutta jos on läheiset välit (on ne sitten sukua tai ystäviä) niin silloin en tajua kertomattomuutta. Kyllä mulle tuli aika kumma fiilis kun yksi läheinen (tai ainakin luulen niin) kertoi raskaudestaan vasta viikolla 16+. Siis miksi pantata tietoa läheisiltä ihmisiltä?
10
ihmisille voi kertoa vaikka heti plussan jälkeen, mutta tosiaan osa (lähi)sukulaisista tulee suhtautumaan kolmanteen lapseemme, niin että se ei ole hyvä asia (liian iso perhe), niin en näe mitään järkeä kertoa heti alussa. Lisäksi juuri jatkuva jankutus sukupuolesta ( tytöt parempia kuin pojat- vastakkainasettelu ) ja siihen päälle, että te ette voi saada tyttöä. Siinäpä syitä miksi osa sukulaisista saa kuulla vasta ultran jälkeen..
15
Eka raskaudessa kerroin heti plussan jälkeen. Kuukauden päästä se selvisi tuulimunaksi. Aprillia, ei vauvaa tulekaan. Seuraavalla kerralla kerroin vasta kun sydänäänet löytyivät ultralla rv 12. Tämä vauva kuoli kohtuun 39+5. Aprillia, ei vauvaa tulekaan.
Enempää en jaksanut huijata. Seuraavilla kolmella kerralla kerrottiin sukulaisille (asuivat kaukana ) vasta kun vauvat olivat syntyneet. Muillekin (tutut, työpaikka) kerrottiin vasta kun oli ihan pakko.
joten kolmatta elävää lastamme odottaessa odotimme sinne np-ultraan jonnekin viikolle 12 että oli todiste että oikeasti on kyydissä hyvinvoiva vauvanalku.
Varaudu siihen, että jos kaksi ensimmäistä ovat samaa sukupuolta, sinulle toivotaan juuri sitä toista ja lohdutellaan että eihän se nyt niin kovin pahasti haittaa, jos kolmaskin on tyttö/poika mutta olisihan se nyt ollut NIIN kiva että olisi ollut molempia..
mutta oletko ajatellut asiaa siltä kantilta, että itse iloitsisi kympillä raskaudesta ja ulkopuoliset, myös ne sukulaiset, saavat sinut apeaksi koska heidän mielestään ei ole enää mitään kivaa kun perheeseen syntyy 3., 4. tai jopa viides kuten meillä.
Eipä huvita kertoa, ei.
Olen kertonut kaikista 3 raskauksistani siis myös siitä yhdestä keskenmenneestä jo ennen viikkoa 10 ja en ymmärrä salailua ollenkaan! En tajua kyllä mä kerron läheisilleni ilot ja surut, kaiken! kun 2 raskaus päättyi km viikolla 10 oli se suuri suru, mutta oli ihanaa kun läheiset tukivat. Yksi ystävä tuli esim. seuraavaksi päiväksi tueksi, etten ollut yksin ajatusteni kanssa. En keskenmenon jälkeisessä raskaudessa edes harkinnut raskaudesta kertomisen panttaamista, mitä hyötyä siitä olisi ollut?
Musta on aika loukkaavaa jos kertoo lähipiirilleen raskaudessa vasta joskus viikon 20 tienoilla? En ymmärrä en!
Ekasta raskaudesta kerroin lähipiirille heti, kun itse siitä tiesin, toisesta varmaan viikolla 7. Ja kolmannesta vasta viikolla 15 tai jotain, kun itsekin aloin uskoa, että ehkä tämä tällä kerralla pysyy sisällä.