Lue keskustelun säännöt.
Alkoholistivanhemmat
26.12.2020 |
Onko kukaan saanut koko ikänsä juoneita vanhempiaan "heräämään" todellisuuteen ja siihen, mitä he aiheuttavat omalle perheelleen käytöksellään?
Miten tämä herätys on tapahtunut ja miten vanhemmat ovat siihen reagoineet, varsinkin jos eivät itse tiedosta ongelmaansa?
Lisätietoa aiheeseen:
Lähentelen pian kolmeakymmentä ja raskas taakkani on lapsuudesta saakka ollut vanhempieni juopottelu. Tai siihen minä olen sen ainakin laskenut, sillä en tiedä muiden vanhempia jotka joisivat 4-5x viikossa lähes sammumiseen saakka, riippumatta päivästä/pyhistä. Esimerkkinä näin joulun aikaan tiedän sen, että putki taitanee kestää sen 2 vkoa, koska molemmat ovat töistä saaneet vapaata sen verran.
Lapsuuden ajan toimin kotimme äitinä jo 8 -vuotiaana. Laitoin ruuan makkarasta, mitä löytyi kaapista hyvällä tuurilla, pesin likaiset vaatteet, huolehdin vasta syntyneestä sisaruksestani, jota nukutin ja hoivasin, kun vanhemmat kännäsivät olohuoneessa juoppokavereidensa kanssa. Äiti on jaksanut koko elämän muistuttaa kuinka hirveä, epätoivottu lapsi olen, joka ei pysty mihinkään. Isä on yrittänyt taas kykyjensä mukaan pitää huolta minusta, jokseenkin kuitenkin fyysisellä väkivallalla.
Olen täysin loppu ja kypsä tähän touhuun. Saan yhä viikottain känniviestejä/puheluita/itkupuheluita äidiltäni ja katson heidän sekoiluaan somessa / kuulen siitä sisarukseltani (joka yhä asuu vanhempien luona..). Olen myös pian päätymässä ikään, jolloin tahtoisin asettua paikoilleni ja mahdollisesti alkaa vakavasti miettimään omaa perhettä ja sen perustamista, mutta en ole vielä valmis siihen, kun tuntuu että menneisyydessäni on asioita kesken.
Joten palatakseni kysymykseen: miten te olette selvinneet vastaavanlaisessa tilanteessa/mikä auttoi/ miten olette itse edenneet.
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Olet ehkä onnellinen kuitenkin siitä, että ovat elossa eivätkä haudassa kuten niin moni muu.
Periaatteessa, mutta tuskin enää kauaa elävät. Meno muuttuu joka vuosi pahemmaksi ja molemmat vielä tämän lisäksi polttavat tupakkaa. Ja tietenkin kaatuilevat humalassa ja ovat vaaraksi muille + itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Al anonista puolisoni sai lopulta avun suunnilleen 30-vuotiaana. Oletko kokeillut? Me emme ole missään tekemisissä hänen vanhempiensa kanssa, valitettavasti.
Olen samantyylisistä oloista kotoisin. Se auttaa, kun muistaa, että elämäsi on omasi. Sinua ei määrittele se, millaisista oloista tulet.
Valitettavasti useimmat eivät havahdu koskaan. Neuvoisin sinua rajoittamaan yhteydenpitoa ja keskittymään vain omaan elämääsi. Tarvitset varmaan keskusteluapua kaiken kokemasi jälkeen. Vanhempien puolelta ei kannata odottaa mitään, eivät he muutu.
T. Paljon nähnyt sos.työntekijä
Mun kommenttia ei julkaistu, joten kokeillaan vähän muokattuna. Tosin, en ymmärrä mikä tässä se ongelma oli :)
Eli:
Mulla on ollut ihan sama tilanne, ikää nyt 35 vuotta.
Pari vuotta sitten toinen vanhemmista joi itsensä lähes heng iltä, eikä koskaan toipunut tästä. Ei ole voinut enää juoda, mutta ei ole myöskään enää täysin toimintakykyinen. Toinen vanhempi jatkaa edelleen samaa tahtia.
Omalla kohdalla helpotti se kun teholla vanhemman vieressä istuessa tajusin, että tässä maailmassa ei olisi yhtäkään päihderiippuvaista, jos se olisi heidän läheisistään kiinni. Tätä mantraa olen itselleni hokenut ja yrittänyt tehdä rauhan itseni ja perusteettomien syyllisyyden tunteiden kanssa. Ei läheisen juomiselle pysty tekemään muuta kuin vaikuttaa omaan suhtautumiseen.
Voimia sinulle, Ap, tiedän mitä läpi käyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti useimmat eivät havahdu koskaan. Neuvoisin sinua rajoittamaan yhteydenpitoa ja keskittymään vain omaan elämääsi. Tarvitset varmaan keskusteluapua kaiken kokemasi jälkeen. Vanhempien puolelta ei kannata odottaa mitään, eivät he muutu.
T. Paljon nähnyt sos.työntekijä
Olen saanut jo lähetteen psykoterapiaan ja odottelen nyt keväälle ensimmäistä aikaa hoitojaksolle, olen itse tiedostanut jo aikoja sitten tämän terapian tarpeen ja onneksi vihdoin rohkaistuin ottamaan härkää sarvesta.
Isäni oli alkoholisti. Onneksi äiti kuitenkin otti eron, kun me lapset olimme ala-asteella. Jotain traumaa on noista ajoista jäänyt, mutta meistä kaikista lapsista kasvoi suht täysipäisiä aikuisia. Isäni kuoli muutama vuosi sitten. Todella hankala antaa neuvoja, kun tilanteesi on paljon omaani huonompi.
Vihasin isääni aika pitkään. Ehkä viha on liian voimakas sana, tunsin kuitenkin syvää katkeruutta häntä kohtaan. Ehkä kolmekymppisenä tajusin, ettei viha/katkeruus auta ketään tai mitään, vähiten itseäni. Isä on mikä on, juoppo, eikä siitä muuksi muutu. Tapasin isää pari kertaa vuodessa, hänen elämässä loppuun saakka. Lähes aina isä oli humalassa. Yhteydenpito oli yksipuolista, vaikka isä oli selvästi mielissään, kun kävin häntä tapaamassa. Kyllä hän meitä lapsia kaikesta huolimatta rakasti, se oli selvää. Isä säilytti meidän lasten antamia, ikivanhoja joululahjoja makuuhuoneessaan, lipaston päällä. Siellä oli mm. vuosikymmeniä vanha, avaamaton nenäliinapaketti (ihan kertakäyttöisiä paperinenäliinoja), jotka olin ostanut isälle lahjaksi lapsena Tiimarista.
Pystyisitkö irtautumaan täysin perheestäsi, tai ottamaan joksikin aikaa ainakin reilusti etäisyyttä? Kännipuheluihin sinulla ei ole mitään velvollisuutta vastata. Sinulla on oma, ainutlaatuinen elämäsi elettävänä, se kannattaa muistaa. Et voi vaikuttaa vanhempiesi valintoihin mitenkään. En osaa muuta, kun toivottaa sinulle voimia ja jaksamista! Lapsi ei voi valitettavasti valita vanhempiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti useimmat eivät havahdu koskaan. Neuvoisin sinua rajoittamaan yhteydenpitoa ja keskittymään vain omaan elämääsi. Tarvitset varmaan keskusteluapua kaiken kokemasi jälkeen. Vanhempien puolelta ei kannata odottaa mitään, eivät he muutu.
T. Paljon nähnyt sos.työntekijä
Ja apua sisarukselle.
Vierailija kirjoitti:
Olet ehkä onnellinen kuitenkin siitä, että ovat elossa eivätkä haudassa kuten niin moni muu.
Ja vuoden palkinto idiooteimmasta kommentista ikinä menee...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti useimmat eivät havahdu koskaan. Neuvoisin sinua rajoittamaan yhteydenpitoa ja keskittymään vain omaan elämääsi. Tarvitset varmaan keskusteluapua kaiken kokemasi jälkeen. Vanhempien puolelta ei kannata odottaa mitään, eivät he muutu.
T. Paljon nähnyt sos.työntekijäJa apua sisarukselle.
Sisar on jo täysi-ikäinen, mutta omaa muita MT/kehitysongelmia, siksi vielä asuu vanhempien luona. Hänellä myös jo alkanut/kehittyvä alkoholismi.
Sisaruksesta olen pitänyt aina huolta: olen luvannut majoittaa hänet/etsiä hänen kanssaan asuntoa/tarjota opastuksia muun tuen pariin. Ei silti suostu/kykene (?) lähtemään. Uskon äidin olevan tässä ajatuksen takana: hän ei pärjää/osaa/pysty ja saanut näin ollen jäämään omaksi ryyppyseurakseen.
Enempää en kykene enää tekemään kenenkään puolesta, sillä asun vielä toisella paikkakunnalla, eikä rahani riitä valitettavasti esimerkiksi tukemaan sisarukseni asumista, sillä opiskelen ja käyn sen ohella tekemässä osa-aikaisena duunia. Puhumattakaan opintolainojen maksamisesta sekä muista pian ajankohtaisista asioista, kuten talolainasta.
Maksa sanoo poks vain yhden kerran ja juopottelu loppuu siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja lastensuojelu teki mitä?
Vuodesta toiseen sama kaava: kulissit kuntoon ja illalla voi ryypätä ja tehdä mitä lystää. Itse opin jo lapsena, että on parempi olla hiljaa, tai sillä on seuraamuksensa.
Sisarukseni oppi saman.
Itse lähdin pois vanhempien luota ensimmäisen kerran 15 vuotiaana kaverin nurkkiin asumaan, kun äiti heitti minut talvella ulos jostakin syystä. Otti takaisin kuitenkin muutama päivä myöhemmin. Sinnittelin 18 -vuoteen saakka, kunnes sanoi ettei takaisin tarvitse tulla ja heitti jälleen pihalle. Pakkasin kassit ja lähdin pois. Silloin sain sosiaalitoimelta apua asunnon etsimiseen yms ja tein huoli(?) ilmoituksen sisaruksestani. Kulissit kuitenkin olivat niin hyvin pystyssä, ettei asialle tehty mitään ja vanhempani heittivät kaikki edelliset lähtöni luonteeni piikkiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AAL voisi auttaa sekä sinua että siskoasi. Jos te tervehdytte, pelastatte ainakin itsenne. Myöa sillloin vanhemmat joutuvat kantamaan vastuun valinnoistaan. Joskus sekin voi auttaa suunnan muutoksessa, mutta ei sitä luvata voi.
Jos sisarus alaikäinen, lasu.
Vanhempiin sinun ei tarvi enää pitää yhteyttä.
Myös teineille on oma ryhmä
https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&url=https://www.al-ano…
Olet ehkä onnellinen kuitenkin siitä, että ovat elossa eivätkä haudassa kuten niin moni muu.