Ettekö te ymmärrä, että facebook ja insta on feikkielämää?

No mitäpä sä sinne feikkailet? Mä laittelen instaan kaikenlaisia kuvia ja mieleen tulevia juttuja. En tiedä, miten ne ovat feikkejä.

Niinhän ne pitkälti ovat. Minusta on vain hassua, että joku haluaa antaa itsestään niin erilaisen kuvan kuin mitä oikeasti on.

Kyllä se rikkailla ja kauniilla on todellisuutta. Ja en nyt puhu mistään sugar beibeistä.

etteköymmärrähullu 

kaitajuattehullun serkku

Kuka niitä edes seuraa? Kenellä riittää aikaa ja mielenkiintoa seurata muiden tyyppien elämää? Toki joskus on ok katsella kuulumisia, mutta ei sen pitäisi olla edes joka päiväistä. Jokaisen pitäisi tehdä omasta elämästään sen verran mukavaa ja omaa, että se olisi paras tekeminen.

Aikuistukaa siis ja ottakaa vastuu elämästänne.

Osaksi joo, mutta sielläkin voi Jeesus vaikuttaa ❤

Minusta riippumatta siitä onko postaukset totta vai ei, virtuaalikokemukset ovat joka tapauksessa toisen astee elämää. Ensimmäisen asteen elämää ovat live-katsekontaktit, live-keskustelut, live-halaukset eikä mitkään hymiöt. Tuo some-elämä on kuvitteellista ja epätodellista. Ei myötätunto tai lämpö välity joillakin hymiöillä!!!

Somen ja älypuhelimen tulon jälkeen maailmasta on tullut autiomaa, kun ihmiset ovat puhelimensa orjia ja ovat menettäneet läsnäolon taidon. Älypuhelin on tehnyt ihmisistä todella tylsiä.

Tottakai se on, tai oikeastaan ehkä ennemminkin osa totuutta. Minullakin on tuhasia seuraajia instassa ja he näkevät vain osan todellisuudestani, mitä pahaa siinä muka on?

Vierailija kirjoitti:

Niinhän ne pitkälti ovat. Minusta on vain hassua, että joku haluaa antaa itsestään niin erilaisen kuvan kuin mitä oikeasti on.

En nyt tietenkään tiedä, millaisia esimerkkejä sulla on mielessä, mutta onhan somessa se juttu, että ei sinne ole kovin fiksua postata ihan kaikkea elämästään. Ja kun jättää erilaisia asioita pois, tulee ihan pakostikin erilainen kuva kuin mitä oma elämä on. Mulla liittyy somepostailuihin sekin, että tietyissä tilanteissa on aikaa ja tilaisuus tehdä niitä postauksia, ja toisissa tilanteissa taas ei. Esim. olen innokas hevosharrastaja, mutta ei mulla siltikään ole aivan valtavasti heppasisältöä, koska en tallilla ehdi somettaa.

Ja sitten on se, että mulla on harrastukseni kautta paljon nuoria, jopa alakouluikäisiä someseuraajia. En tästä syystä postaa ihan kaikkea mieleen tulevaa juttua, koska jutut on pakko pitää aika kesyinä.

Siis mitä te feikkaatte?

En ole ikinä feikannut mitään, miksi pitäisi? Kirjoitan ja julkaisen sellaista joka on todellista ilman kaunisteluja jne. Ei tarvitse esittää mitään. Ei parempaa eikä huonompaa.

Itse en feikkaa somessa mitään, kavereiksi hyväksyn hyvin valikoidusti läheisimmät ystävät ja sukulaiset ja päivitän harvoin ja hyvin arkisia juttuja. Joskus tulee tsekattua joidenkin tuttujen someja ja huvittaa mitä feikkaamista.

Yksi mikä on pistänyt silmään on, että ihmiset jotka ovat todella juroja ja negatiivisia oikeassa elämässä eivätkä koskaan naura tai hymyile, niin sometilit ovat täynnä säkenöiviä nauruja ja hymyjä, kuin elämä olisi yhtä positiivisuutta ja juhlaa.

En tuomitse tällaista toimintaa, koska onhan se vaan järkevää markkinoida mahdollisimman positiivista kuvaa itsestä somessa, vaikka se feikkiä onkin. Mua vaan jotenkin huvittaa.

Sitten eräs työtön puolituttu, niin hänellä pitkä liuta töitä ja ammatteja profiilissa julkisesti esillä. Hänet tuntien tiedän, että nämä ovat täysin feikkitöitä. On kaikenmaailman tapahtumajärjestäjää ja projektikoordinaattoria sun muuta. Todellisuudessa jos hän on järjestänt synttäribileet baarissa, niin tästä tulee se tapahtumajärjestäjä jne jne :D :D

Olisikohan se niin, että miten huonommin oikeasti elämässä menee, sen tärkeämpää on antaa positiivinen ja täysin erilainen kuva somessa? Ja myös sitä tärkeämpää saada sitä huomiota somessa. Ainakin itsestä tuntuu olevan näin.