Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Opinnot motivoivat - työelämä ei
18.12.2020 |
Olen nelikymppinen ylempi toimihenkilö asiantuntijatyössä suurehkossa firmassa tietotekniikan parissa. Opiskelut menivät mukavasti. Töissä taas… no, vähän niin ja näin.
Jälkeenpäin ajateltuna opiskelu on helppoa: Joku määrittelee ennalta vaatimukset ja kun pääset niihin, opintopisteet on saavutettu ja lopulta tutkintokin. Työelämässä, varsinkaan asiantuntijatyössä ei ole usein tällaisia selkeitä vaatimuksia, vaan asioita voi itse viedä johonkin suuntaan, jos siltä tuntuu.
Palkkani on suhteellisen hyvä ja saan kyllä halutessani tehdyksi asioita. Usein vaan on niin, että asioista pitää vängätä palavereissa ja puskemalla puskea niitä eteenpäin. Kaikilla on joku mielipide ja niistä sitten intetään. En tunne työjuttuja kohtaan mitään intohimoa ja olenkin vuosien varrella mennyt siihen moodiin, että teen minimisuorituksen, jonka seurauksena kukaan ei nostele kulmakarvojaan, mutta en yhtään enempää. Kun asioita suunnitellaan, olen yleensä lähinnä kuulolla, koska loppujen lopuksi minulle on lähes yhdentekevää, kuinka hommat töissä rullaavat. Tunnen käyväni töissä lähinnä palkan ja muutaman mukavan työkaverin vuoksi.
Tänä syksynä minulla oli mahdollisuus kurssittautua ja oppia uutta. Kurssin myötä sisäinen motivaationi heräsi ja huomasin olevani ihan mielissäni opinnoista ja tavoitteesta, joka oli lopputentin läpäisy ja sertifioinnin saanti. Sainkin tentin läpi ja kurssin jälkimainingeissa aloin pohtia että miksi olen tällainen. Töissäni olisi mahdollista käyttää kurssin taitoja käytännössä hakeutumalla eri tiimiin, mutta se ei erityisemmin kuitenkaan motivoi. Tuntuu että olen opiskellut tätä tietoteknistä alaa pitkälti opiskelun vuoksi, en niinkään siksi että oikeasti olisin kiinnostunut näistä jutuista.
Olen myös huomannut, että työnhakutilanteessa menestyn yleensä aika hyvin. Osaan lukea ilmoituksista oleelliset asiat, osaan hurmata haastattelijan ja olen ilmeisesti alan jutuista riittävän hyvin perillä, sillä olen onnistunut työnhakutilanteessa monestikin. Kuitenkin sitten kun pitää alkaa tekemään, jaksan ehkä pakertaa uudessa roolissa jonkin aikaa, mutta sen jälkeen alkaa passivoituminen.
Olenko ehkä kirjaviisas? Olenko väärällä alalla? Puuttuuko minulta uskallusta soveltaa? Onko teillä vastaavanlaisia kokemuksia?
Kommentit (8)
AP täällä: Ongelma on ehkä juuri se, että tunnistan että potentiaalia olisi enempäänkin ja toivoisin todellakin enemmän, mutta ei vain jotenkin lähde. Olen työhöni tyytyväinen palkan puolesta ja myös työyhteisö on mukava. Joskus kun huomaan että omilla tekeleilläni selkeästi autan muita pääsemään eteenpäin, on sekin mukava fiilis. Urakehityksen kannalta taas en ole hirveästi kiipinyt haastavampiin tehtäviin, vaan olen aika tavalla samanlaisissa hommissa, kuin uran alkuvaiheessa. Toki kokemusta ja osaamista on vuosien varrelta kertynyt. Silti olo on jotenkin tyhjä.
Olen viime aikoina alkanut aktiivisesti etsiä mielekästä tekemistä työn ulkopuolelta ja sellaisia mahdollisuuksia, joissa asetan itselleni jonkin motivoivan tavoitteen, esim. remonttijuttuja, käsitöitä, lasten onnistumisessa auttaminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pystytkö kehittämään osaamistasi työssäsi? Tarjoaako työ sinulle riittävästi haasteita? Jos olet tehnyt samaa puurtamista koko työurasi, eikä se tarjoa haasteita, niin ei ihmekään, että kyllöittää. Toisaalta työ on vain yksi osa elämää. Toisilla se on intohimo, toisille se antaa varallisuutta toteuttaa intohimoa. Opiskella voi myös huvikseen, ehkä sen kautta se intohimokin löytyy. Joillain se intohimo on opiskelu ja uuden oppiminen.
Heh, mä olen samalla alalla ja just päinvastainen. Inhosin opintoja, inhoan kouluttautumista mihinkään tai tarvetta suorittaa mitään sertifikaatteja.
Mutta rakastan kuin hullu puuroa itsenäistä tekemistä ja erityisesti sellaista jossa saa tehdä kaikkea asiakkaan kanssa speksaamisesta koko toteutukseen itsekseen. Hakeudun nimenomaan pieniin, jopa yksin tehtäviin projekteihin, niin ei ole sitä tympeää vängätään palavereissa yms. vaihetta. Suoraan vaan asiakkaan kanssa protoillaan ja speksataan ja toteutetaan nopeaan. Ja kaikki on hirveän tyytyväisiä.
AP: Neloselle kommenttina että ehkä juuri tuollainen tekeminen motivoisi. Sinänsä tykkään siitä kun saa tehdä, edetä, kokeilla, saada aikaan jotain toimivaa ja sitä kautta onnistua. Inhoan juuri sitä palavereissa vänkäysvaihetta. Ehkä pitäisi uskaltaa kokeilla vaikka jotain pienempää firmaa. Olen turvallisuushakuinen ja aina ollut töissä isoissa yrityksissä, joissa on paljon hitautta, prosesseja, sääntöjä ja kukkulan kuninkaita.
Vierailija kirjoitti:
AP: Neloselle kommenttina että ehkä juuri tuollainen tekeminen motivoisi. Sinänsä tykkään siitä kun saa tehdä, edetä, kokeilla, saada aikaan jotain toimivaa ja sitä kautta onnistua. Inhoan juuri sitä palavereissa vänkäysvaihetta. Ehkä pitäisi uskaltaa kokeilla vaikka jotain pienempää firmaa. Olen turvallisuushakuinen ja aina ollut töissä isoissa yrityksissä, joissa on paljon hitautta, prosesseja, sääntöjä ja kukkulan kuninkaita.
Kannattaa ehdottomasti kokeilla erilaisia yrityksiä. Pienemmissä on se hyvä puoli, että pääsee enemmän kiinni siihen työhön, kun ei ole ylimääräisiä johtoportaita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP: Neloselle kommenttina että ehkä juuri tuollainen tekeminen motivoisi. Sinänsä tykkään siitä kun saa tehdä, edetä, kokeilla, saada aikaan jotain toimivaa ja sitä kautta onnistua. Inhoan juuri sitä palavereissa vänkäysvaihetta. Ehkä pitäisi uskaltaa kokeilla vaikka jotain pienempää firmaa. Olen turvallisuushakuinen ja aina ollut töissä isoissa yrityksissä, joissa on paljon hitautta, prosesseja, sääntöjä ja kukkulan kuninkaita.
Joo kannattaa kokeilla! Itse olen konsulttina keskisuuressa it-firmassa, ja minua sitten bookataan erilaisille asiakkaille pilviarkkitehti/sovellusarkkitehti/full stack dev/tietokanta-asiantuntija nimikkeillä, mitä vaan milloinkin tarvitaan. Ja olen jotenkin onnistunut erikoiistumaan siihen, että teen hyvin usein yksin koko projekteja alusta loppuun itse. Välillä toki isommissakin projekteissa joissa on tiimi, mutta yleensä tarjouskilpailut puristaa hinnat / käytettävissä olevat henkilötyöpäivät sen verran alas, ettei mihinkään turhaan nysväämiseen ja liikaan palaveeraukseen ole aikaa, mikä on pelkästään hyvä asia. Esim. scrumin on useimmat asiakkaat heittäneet jo ikkunasta ulos, koska ei haluta käyttää niihin "seremonioihin" kalliita työtunteja.
- 4
Itselläni vähän samoja ongelmia, kuin AP:lla. Sitä paitsi koen lusmuilustani jatkuvaa huonoa omatuntoa. Olen aika varma siitä, että kyseessä on alan valinta. Jos löytäisin sellaisen alan, joka aidosti kiinnostaisi ja jaksaisi innostaa, se voisi olla se "avain onneen".
Alue: Aihe vapaa
Mielenkiintoista pohdintaa. Mietin, oletko tyytyväinen työhösi vai et? Sinänsä ei nimittäin kai ole mitään pahaa siinä, että teet töissä vain sen, mitä vaaditaan. Elämän intohimot voivat olla muuallakin kuin työelämässä. Kuulostaa siltä, että toivoisit jotain enemmän - joko töissä tai töiden ulkopuolella.