Maitopohjainen kalasoppa
Isäntä teki toissapäivänä maitopohjaisen kalasopan. Joo ihan hyvää oli ja lapsetkin tykkäsi. Soppaa jäi kuitenkin puoli kattilallista. Minä sanoin, että maitopohjaista kalasoppa ei voi lämmittää uudestaan. Isäntä halusi sen kuitenkin jääkaappiin ja sanoi, että sitä voi hyvin syödä seuraavanakin päivänä. Minä tein eilen ison kulhollisen hedelmäsalaattia ja otin kalasopan pois jääkaapista, kun se ei mahtunut samaan aikaan jääkaappiin hedelmäsalaatin kanssa. Minun piti raivata kalasopalle tilaa jääkaapista, mutta unohdin sen päiväksi apupöydälle huoneenlämpöön. Isännän tullessa kotiin tajusin asian ja pistin äkkiä kalasopan hellalle kuumenemaan. Jälkiruoaksi oli hedelmäsalaattia. Tänään meidän muksut olivat ripulilla ja muidenkin mahaa kiersi. Mies epäili jo syödessään keiton koostumusta, mutta söi kun kerran oli väittänyt. Pienin muksuista oli möläyttänyt miehelle, että kattila oli ollut pöydällä koko päivän. Minä puolustauduin, että näin ei ollut vaan syy oli siinä, kun sitä lämmitettiin uudestaan. Mies lähti baariin kaljalle eikä sanonut tulevansa iltaruoalle. Sanoi, ettei sieltä ainakaan paskatautia saa. Minäkö tässä nyt olen syyllinen?
Kommentit (8)
Onko aloittaja hiukan dilledong, sinä tietenkin olet syyllinen.
Kukaan, ei kukaan mies ansaitse noin älyvapaata naista.
Toivottavasti löytää baarista uuden fisumman naisen mukaansa.
Ei edes Porvoossa syötetä lapsille pilaantunutta kalasoppaa. 0/5
Vierailija kirjoitti:
Onko aloittaja hiukan dilledong, sinä tietenkin olet syyllinen.
Kukaan, ei kukaan mies ansaitse noin älyvapaata naista.
Toivottavasti löytää baarista uuden fisumman naisen mukaansa.
Tarkoitat tietenkin "fiksumman", mutta tuo lyöntivirhe "fisumman" sopii hyvin tähän kalateemaan :)
Kyllä maitopohjaiset ruuat voi ihan huoletta lämmittää seuraavana päivänä, mutta tietysti jos ne on säilytetty asianmukaisesti jääkaapissa. Ihmettelen kyllä miten i*iootti olet voinut ollakkaan, että menit sen unohtuneen ruuan syöttämään perheellesi. Siitä olisi voinut tulla pahempaakin tautia kun vaan pelkkä vatsatauti.
Sinun moka. Oikein säilytettyä maitopohjaista kalakeittoa voi lämmittää. Nyt sinä altistit sen pilaantumiselle ja vielä tarjosit perheellesi.
Sinä et puolustanut itseäsi, vaan ihan kylmäverisesti valehtelit. Ihanko tosissasi katselit sivusta kun lapsesi söivät pilaantunutta keittoa???
Tee itsestäsi lasu.
Ei mee miksikään kerran keitetty soppa päivässä 6-8h jos siihen on yhtään suolaa laitettu sekaan, ELI IHAN PORVOON KESKUSTASTA on AP.
Porvoosta kajahtaa 0/5...