Uskotko että virallisen tahon tekemä lastensuojeluilmoitus on aina perusteltu ja aiheellinen?
Siis "ei savua ilman tulta" periaatteella. Uskotko että viranomaiset voivat tehdä myös täysin perusteettomia lastensuojeluilmotuksia?
Mielipiteitä ja keskustelua
Kommentit (18)
Ongelma on se, että savun tuoksu riittää. Eli täysin tarpeettomia tuskin tekevät, vaikka suurin osa ei johda asiakkuuteen.
Uskon tietysti! Se johtaako ilmoitus toimiin on eri asia.
virallisten tahojen on lain mukaan pakko tehdä
En usko että kiusallaan tekis aiheettomia ilmoituksia. Mutta olen työssäni nuorten parissa kohdannut tulanteita, jossa nuoren ja vanhemman kertomus poikkeaa toisistaan niin paljon, että totuutta ei kertakaikkiaan voi tietää varmuudella. Tällaisissa tilanteissa on ehkä tehty sitten "aiheeton" Lasu.
Kyllä turhiakin varmasti tehdään, harvoin kiusaksi, mutta varmasti joskus myös ihan henkilökohtaiseksi kiusaksi. Ihmisiä ne sossutnin ovat ja sosiaalityöntekijäksi pääsee kepeästi lukion seiska, kutosenkin oppilas. Ihmisiä, joilla on eksiä ja kaunoja tai ihan vain vaikeuksia hyväksyä erilaisuutta. Toki varmaan aika vähän tällaisia, mutta kiusaajapsykoja työllistyy joka alalle, myös pienempiä pahoja.
Eli siis joku perhe, millä ei ole koskaan minkään tahon kanssa ollut ongelmia, valitaan ”puhelinluettelosta” summa mutikalla lasuun? Hmmm.... Miksi? Vai onko siellä muka joku kiintiö, että jos ei tuu täyteen, niin otetaan tuosta Virtaset.
Uskotko että on olemassa ihmisiä jotka eivät ikinä työurallaan tee virhettä, jopa silloinkin kun työtehtävät ovat erittäin monimutkaisia?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä turhiakin varmasti tehdään, harvoin kiusaksi, mutta varmasti joskus myös ihan henkilökohtaiseksi kiusaksi. Ihmisiä ne sossutnin ovat ja sosiaalityöntekijäksi pääsee kepeästi lukion seiska, kutosenkin oppilas. Ihmisiä, joilla on eksiä ja kaunoja tai ihan vain vaikeuksia hyväksyä erilaisuutta. Toki varmaan aika vähän tällaisia, mutta kiusaajapsykoja työllistyy joka alalle, myös pienempiä pahoja.
Sossuksi opiskelemaan pääsee enää harva hakijoista. Mutta ilmoituksia tekeekin lähinnä lähärit, sh:t ja lto:t.
Ei oo.
Tässä viime viikolla sekä lastensuojelu että virallisen tahon esimies totesi tällaisen perättömäksi. Olin mennyt pahoittamaan ihmisen mielen ja oli kokenut ettei hänen ammattitaitoaan arvosteta ---> ilmoitus. Tässä tapauksessa ilmoittaja oli kyllä toiminut suuren tunnekuohun vallassa ja toiminta näytti hänen osaltaan hyvin erikoiselta.
Mutta toisaalta, mieluummin niin että lastensuojeluun ilmoitetaan vähän liian herkästi kuin vähän liian korkealla kynnyksellä. Ei se lastensuojelu minunkaan alkanut kiusaamaan kun kaikki on kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä turhiakin varmasti tehdään, harvoin kiusaksi, mutta varmasti joskus myös ihan henkilökohtaiseksi kiusaksi. Ihmisiä ne sossutnin ovat ja sosiaalityöntekijäksi pääsee kepeästi lukion seiska, kutosenkin oppilas. Ihmisiä, joilla on eksiä ja kaunoja tai ihan vain vaikeuksia hyväksyä erilaisuutta. Toki varmaan aika vähän tällaisia, mutta kiusaajapsykoja työllistyy joka alalle, myös pienempiä pahoja.
Pääseekö oikeasti nykyään? Kun minä halusin opiskelemaan, ei alle 8 keskiarvolla ollut oikeutta pääsykokeeseen.
Ei sitä tiedä, vaikka jotain kiintiöitä olisikin olemassa. Jossain luki, että päiväkodeissa tehdään liian vähän ilmoituksia. En yhtään ihmettelisi, jos joku vähemmän älykäs virkaintoinen alkaisi noudattaa kiintiöitä ja kyhätä tarinoita kasaan.
Huoltajuuskiistoissa hyvinkin yleistä, että toinen vanhemmista sepittää tarinoita neuvolassa tai sossussa. Jos eivät ole ajantasalla tai muuten huomaa vedätystä tekevät lasun. Toki joissain tapauksissa heidän on se tehtävä, vaikka epäilisivätkin perätöntä ilmoitusta. Jos syytökset ovat vakavia esim. pahoinpitely tai seksuaalinen hyväksikäyttö.
Kyllähän viranomaisilmoitukset joskus on turhia, mutta eivät tarkoituksella. Esim. poliisin ilmoitus vanhemmasta juoppoputkassa on hyvin eri painoinen, kun kyse on vanhemmasta, joka asuu lapsensa kannsa kuin tilanteessa, jossa lapsi on jo huostaanotettu. Tai viranomaisilmoitus voi olla vahvasti päällekäinen. Tyypillinen teinin ilmoitus, jossa teini on vetänyt liikaa alkoholia ja tarvitsee vatsahuuhtelun. Kaveri soittaa hätäkeskukseen ja hätäkeskus telee lasun, samoin ambulanssi, joka kyyditsi nuoren sairaalaan ja sairaala, joka teki sen vatsahuuhtelun. Samastä kännistä kolme ilmoitusta. t: sossu
Jos koulu tekee ilmoituksen siitä, että vanhempi hakee lomaa lapselle koronatilanteeseen vedoten, niin on kyllä aiheeton lasu. Vanhemmalla on kaikki oikeus suojella lapsen ja perheen terveyttä, jos yhteiskunta rikkoo tartuntatautilakia.
Ei tietenkään ole aina aiheellinen, lastensuojelun sosiaalityöntekijä sen arvioi. Mutta tuskin päiväkodit sun muut kiusallaan tekee tarpeettomia ilmoituksia. Eli toiset työntekijät = ihmiset tekevät niitä vaan herkemmin.
Eikä siis sosiaalityön viranomaisuuskaan poista sitä inhimillisyyttä, joka meissä kaikissa on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä turhiakin varmasti tehdään, harvoin kiusaksi, mutta varmasti joskus myös ihan henkilökohtaiseksi kiusaksi. Ihmisiä ne sossutnin ovat ja sosiaalityöntekijäksi pääsee kepeästi lukion seiska, kutosenkin oppilas. Ihmisiä, joilla on eksiä ja kaunoja tai ihan vain vaikeuksia hyväksyä erilaisuutta. Toki varmaan aika vähän tällaisia, mutta kiusaajapsykoja työllistyy joka alalle, myös pienempiä pahoja.
Sossuksi opiskelemaan pääsee enää harva hakijoista. Mutta ilmoituksia tekeekin lähinnä lähärit, sh:t ja lto:t.
Harva hakijoista. Eihän se tarkoita sitä, että sossuksi olisi vaikea päästä. :D On sossua tavoitellumpiakin ammatteja ja pätevät, joilla päätä, hakee näille mille tahansa muille aloille. Veikkaan, että jopa enemmistö ihmisistä kyllä kelpuutettaisiin sossuksi jos pyrkisivät. Sossuksi nyt jostain syystä ei hae varsinkaan ne, jotka voivat opiskella muutakin.
Jotkut eivät pääse mihinkään, eivät edes sossuksi vaikka sossuksi on muihin aloihin nähden helppo päästä. Sillä, joka ei pääse sossuksi on vaikeuksia päästä mihinkään.
En usko. Olen varhaiskasvatuksen opettaja, ja sitä koulukuntaa että teen lastensuojeluilmoituksen kun minulla on vahva epäily siitä, että vanhemmat toimivat niin, että lapsen kehitys tai terveys vaarantuu huomattavasti.
Laki on aika epäselvä nyt ja on ammattilaisia (harvoja kylläkin), joilla ei ole riittävää suhteellisuudentajua siitä milloin lastensuojeluilmoitus tehdään. Näillä samoilla voi olla vaikeaa myös puhua vanhemmille suoraan. Oikeasti vanhemmille pitäisi puhua ensin hyvin suoraan kun huoli herää. Jos lapsella on aina samat vaatteet tms. niin syy voi löytyä vaikkapa yliherkästä tuntoaistista. Tai ihan vain siitä että päiväkotivaatteina pidetään niitä ei-niin-hyviä vaatteita. Lapsen vienti- ja hakutilanne ei useinkaan vastaa vanhempien normaalia kasvatustapaa ja joku 3-4-vuotias saattaa aika villejäkin tarinoita kertoa ihan vain pientä itsetuntoaan.
Kyllä siis itselläni täytyy olla todella selkeä epäily, ennen kuin mitään teen. Aina on aikuisia, joilla mielikuvitus laukkaa faktojen yli ja rohkeutta ottaa asia puheeksi ei löydy. Muutenkin olen sitä mieltä, että kaikkeen lastensuojelu ei vaan ole paras apu. Masentunut vanhempi pitää saada ensisijaisesti terapiaan, nepsy lapsi tutkimuksiin jne. Lastensuojelulla on hyvät toimivat tavat niitä kohtaan, joiden toimet lapsia kohtaan ovat yksiselitteisesti vahingollisia. Kaikessa muussa tulisi ensin miettiä muita apuja.
En tietenkään.