Sorruin taas tinderiin
Toista kertaa elämässäni menin tekemään oikean profiilin tinderiin. Lähinnä testimielessä, mutta kuitenkin ehkä pieni toivon kipinä syvällä sisimmässäni siitä, että löytyisi edes yksi juttukaveri tai joku jollain tasolla kiinnostunut nainen. Noh, löytyi kokonaiset kolme naista jotka tykkäsivät minun profiilistani. Yhdellä heistä oli kuva jostain tapetista, ja yksikään noista naisista ei edes tullut vastaan koko tinderissä, että olisi voinut mätsätä. Olivatkohan jotain ulkomaalaisia profiileita?
Jos olisin ollut ensimmäistä kertaa tinderissä, niin olisin saattanut vähän masentua siitä miten vaikeaa on kelvata naisille. Ei se kuitenkaan poista sitä inhottavaa ajatusta, joka aina näissä sovelluksissa ja deittisivustoilla tulee, että onko sitä ihan tosissaan niin paska ihminen kaikkinensa, että ei kukaan halua edes tutustua. Kyllä se vähän vetää mielen apeaksi, että tuhansista naisista vain kolme olisi valmis tutustumaan. Helpommalla niihin kolmeen naiseen tutustuu vaikka kaupan banaanilaarin äärellä kun pohtii, että onko pirkka parempi kuin chiquita.
Onko suht normaaleilla miehillä tinderissä oikeasti noin vaikeaa? Vai onko sitä tosiaan vaan niin kamalan näköinen ja oloinen ihminen.
Terveisin Naispelko27
Kommentit (9)
Epätoivo ajaa epätoivoisiin tekoihin.
Vierailija kirjoitti:
On vaikeeta. Mene "chat & date" tai suomi24 treffi sivulle. Niin saat vähän mielyttävämpiä kokemuksia. Tietty jos et ole suomalaisiin pelkästään rajoittunut käy tekemässä profiili okcupidin puolelle, jolloin ehkä jopa saat kokea samanlaista pyöritys kuin naiset saavat kaikissa palveluissa. 😉
Suomi24 treffit taitaa olla aika kuollut nykyään? Tuosta chat & datesta en ole tainnut koskaan kuullakaan.
Terveisin Naispelko27
Millaisia kuvia sulla oli? Mitä sun profiilissa lukee? Nyt faktoja tänne kiitos.
Tinder on kunnon lihatiski pinnallisine kuvineen ja epärealististen odotusten kanssa. Kaikki on niin pirun sliipattua ja vain ulkonäkö ja ammatti kiinnostaa. Älä ihan oikeasti tee johtopäätöksiä tinderin perusteella.

No noinhan se tietysti on, että tinder on pinnallista paskaa, ja aika moni naisista on varmaan vaan keräilemässä itsetuntoa hyväileviä tykkäyksiä. En minä sitä silti ihan noin raakana paikkana pitänyt. Ja nykyään on aika vaikea edes löytää naista mistään kun suunnilleen tinder on se ainut, tai ainakin suosituin paikka etsiä kumppania. Baareissa kun en itse ravaa, ja varmaan näinä aikoina ihan hyväkin ettei ravaa. Myös paljon mainostetut harrastustoiminnatkin ovat tässä ajassa varmaan aika huono idea kenenkään lähteä kumppania etsimään. Tai jonkun asian harrastaminen ylipäätään vain kumppanin löytämiseksi on minusta vähän outoa.

Suosittelen katselemaan ulkomailta. Suomessa on sen verran paljon miehiä ja vähän naisia, ettei kannata varsinkaan netissä odottaa löytävänsä ketään. Lisäksi miesten valtava ylitarjonta on tehnyt naisista ylimielisiä ja vaatimukset miehille ovat kovat.
Mä olen löytänyt Tinderistä miehen. Neljättä vuotta yhdessä. Molemmilla oli profiilissa vain pari kuvaa. Totta kai ulkonäkö on tärkeä, että toiseen voi ihastua. Että jos se on sun mielestä pinnallista, niin ei voi mitään. En minä kuitenkaan mieheni kanssa ole yhdessä vain sen ulkonäön takia. Kyllä siihen tarvittiin aika paljon muutakin, että nyt yhdessä ollaan:)

Tinder on muuttunut neljässä vuodessa. Löysin minäkin sieltä tyttöystävän kolme vuotta sitten, nyt taas Tinderini on täysin jumissa eikä siellä tapahdu käytännössä yhtään mitään. Olen ehkä saanut varjobannit...
M31