En jaksa omaa äitiä

Äitini on ihminen, joka jaksaa olla katkera kurjasta lapsuudestaan ja josta hän jaksaa jankata yhä edelleen. Ja kyllä, se onkin ollut kamala ja on jättänyt jälkensä, mutta en hänen lapsenaan ole mielestäni oikea henkilö sitä turhaa katkeruutta kuuntelemaan, koska se ei johda mihinkään.

Lisäksi hän saattaa ilmoittaa, et on nähnyt unta, että miehelläni on toinen nainen, että kannattaisi olla varuillaan. Sitten, kun hermostun tällaisesta (näitä on ollut vuosien aikana jokunen kerta), hän heittäytyy marttyyriksi, että minä se olen niin vaikea ja käyttäydyn häntä kohtaan asiattomasti. No onpas kummaa!

Me emme onneksi näe usein, matkaa on yli 3 tuntia, mutta oman pienen lapseni takia en halua yhteyttä kokonaan katkaistakaan.

Elämässään hänellä ei ole oikein mitään, työpaikka on kamala tietenkin. Alko kyllä maistuu, mutta sitäkin peittelee. Muissa aina vika. Kuten nyt tyttäressään, joka myrkyttää käytöksellään kaiken.

Jos käyn liikkumassa tai vaikka ulkona ystävieni kanssa, syyllistäen kysyy miksen ole perheen kanssa.
Jos laihdutan, sanoo, että nyt lähtee jo aivan liikaa kiloja, että onkohan ihan järkevää (olen normaalipainon ylärajoilla).
Jos en laihduta, arvostelee huumorin varjolla takapuoltani.
Ja niin edelleen. Mutta eihän hän mitään tietenkään pahalla sano, vaan minä olen vaan niin kireä, etten ymmärrä huumoria.

Ei tähän varmaan oikein muutosta tule, varmaan parempi jättää yhteydenpito hyvän joulun toivotuksiin.