Lue keskustelun säännöt.
Katsaus ilmiöpohjaiseen oppimiseen
vakaopiskelijat
07.12.2020 |
Ilmiöpohjainen pedagogiikka perustuu ajatukseen siitä, että lapsi hahmottaa maailman kokonaisuuksiksi eli ilmiöiksi. Näitä ilmiöitä lähdetään tutkimaan lasten kiinnostusten mukaan. Ilmiöpohjainen oppiminen ei ole ollut yhtä tunnettu ilmiö ennen kuin nykypäivänä. Varhaiskasvatuksessa se ei kuitenkaan ole aivan uusi ilmiö. Pienten lasten kanssa asioita tutkitaan leikin kautta ja oppimista tapahtuu kaikkialla. Näissä tilanteissa yhdistyvät tiedot, taidot, toiminta, tunteet, aistihavainnot, keholliset kokemukset ja ajattelu. Ilmiöpohjaista pedagogiikkaa ei varhaiskasvatuksessa kuitenkaan aiemmin ole selkeästi tuotu esille, vaikka sitä voitaisiin toteuttaa enemmän ja tietoisemmin. Aikaisempien vuosien esiopetus- ja opetussuunnitelmia läpi käydessämme huomasimme, että oppiaineet ovat olleet itsenäisiä, eikä oppiainerajoja ylittävää oppimista niinkään ole ollut. Ennen opetus on ollut myös hyvin opettajajohtoista, eivätkä lapset ole päässeet vaikuttamaan asioihin. Ilmiöpohjainen pedagogiikka on lapsia osallistavaa, ja aikuisen tehtävänä on toimia mahdollistajana, tukijana ja auttajana. Yhtenä tavoitteena ilmiöpohjaisessa pedagogiikassa onkin kyseenalaistaa aikuisen perinteinen auktoriteettiasema.
Nykyaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa voi kuulla painotettavan lapsen huomioimisen ja osallisuuden merkitystä. Yhteiskunnallisessa kehityksessä on päästy tilanteeseen, jossa korostetaan yksilöiden osallisuutta (Koivula ym., 2017). Jo vuosituhannen alussa tiedettiin, että esi- ja alkuopetusikäinen lapsi ei vielä tarkastele maailmaa oppiaineiden kautta, vaan pienten lasten uteliaisuus tulee lapsilta luonnostaan (Cantell, 2000; Hujala & Turja, 2020). Siitä syystä nykypäivän varhaiskasvatuksessa on alettu ottaa käyttöön laaja-alaisen oppimisen menetelmiä, joissa ilmiölähtöisyyden kautta opetellaan asioita. Ilmiöpohjaisessa oppimisessa olennaisessa osassa on lasten taito ihmetellä ja kysellä asioita (Hujala & Turja, 2020). Esimerkiksi luontoretket ovat lapsille oiva tapa oppia uusia asioita luonnosta havainnoinnin ja kysymysten avulla. Ilmiöpohjaisessa oppimisessa konkreettisuuden kautta lapsi luo merkityksiä erilaisista ilmiöistä. Ilmiölähtöisen oppimisen kautta opeteltavan asian merkitys korostuu. Mielenkiintoinen asia herättää lapsen kiinnostuksen.
jatkuu..
Kommentit (5)
Lapsilähtöisyyden lisääminen opetustilanteisiin ja käsiteltäviin asioihin saattaa olla tulevaisuudessa helpompaa johtuen opetusmenetelmän mahdollisesta vakiintumisesta sekä opettajien kokemusten karttuessa ilmiöoppimisesta. Lasten tai oppilaiden osallistuminen ilmiöpohjaiseen oppimiseen on havainnoitavissa suhteellisen helposti, kun tarkastellaan oppijoiden innokkuutta sekä halukkuutta osallistua suunniteltuihin aktiviteetteihin esimerkiksi metsäretkellä tai ryhmätyönä toteutettavaa projektityötä tarkkailtaessa (OPH. 2020).
Tulevaisuudessa ilmiöpohjaisen oppimisen merkitys voi kasvaa ja tulla nykyistäkin merkityksellisemmäksi tavaksi opettaa. Ilmiöpohjaisen oppimisen positiivisia vaikutuksia voidaan tulevaisuudessa oppia hyödyntämään paremmin ja oppilaita kiinnostavammilla tavoilla. Itsensä kehittävyyden kannalta kyseistä opettamistapaa voidaan käyttää itsenäisten oppijoiden tukemiseen. Toisaalta voi olla, että ilmiöpohjaista oppimista pitää tasapainottaa myös muun tyyppisillä opetusmenetelmillä, jotta erilaisille oppijoille olisi tasapuolisesti mahdollisuuksia oppia opetussuunnitelmissa esitettyjä taitoja ja tietoja. Kun tilastotietoja nykyisestä ja aikaisemmasta ilmiöpohjaisesta oppimisesta on tarpeeksi tutkittu, on mahdollista, että osataan sulkea tietyn tyyppiset ja ei-hyväksi koetut opetustilanteet pois tai kehittää niitä parempaan suuntaan. Voidaan myös todeta, että liiallinen ilmiöpohjaisen oppimisen käyttö voi olla haitaksi kokoaikaisen stimulaation vuoksi. Esimerkiksi osa oppilaista ei välttämättä ole valmiita käsittelemään kaikkea yhtä aikaa tulevaa uutta informaatiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähteet:
Cantell, H. (2015). Näin rakennat monialaisia oppimiskokonaisuuksia. Jyväskylä: PS-kustannus.
Hujala, E., Turja, L. (2017). Varhaiskasvatuksen käsikirja. Jyväskylä: PS-kustannus.
Koivula, M. (2017). Valloittava varhaiskasvatus. Oppimista, osallisuutta ja hyvinvointia. Tampere: Vastapaino.
Opetushallitus. (2018). Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. https://www.oph.fi/fi/koulutus-ja-tutkinnot/varhaiskasvatussuunnitelmie…;
Opetushallitus. (2020). Opettajan materiaali: Tutkiva oppiminen ja ilmiöpohjaisuus.
https://www.oph.fi/fi/oppimateriaali/miina-ja-ville-opettajan-oppaita/e…;
Heräsikö ajatuksia? Saa kommentoida!
Ajatukskena hieno, mutta toimii parhaiten erityisen älykkäillä ja itseojautuvilla lapsilla.
Ilmiöoppimisen täysipainoinen soveltaminen läpi koko lapsipopulaation vaatisi mielestäni kovaa opetusresurssien lisäämistä.
No mikä siinä on se oppimisen kohde jos lapsi suuntaa huomiotaan itse minne haluaa milloin haluaa?
Opetushallituksen opettajan aineiston (2020) mukaan alle kouluikäiset lapset oppivat parhaiten leikin avulla, sillä paikallaan kuunteleminen ja keskittyminen voi olla heillä vielä haastavaa. Ilmiöpohjaista oppimista on mielekästä soveltaa varhaiskasvatuksessa, sillä ilmiöitä voidaan lähestyä leikin ja tutkivan oppimisen näkökulmasta. (OPH, 2020) Vuoden 2018 varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa kehotetaan pohjaamaan opetus lasten kiinnostuksen kohteisiin ja tutkivaan asenteeseen. Ilmiöpohjainen oppiminen voisi tarkoittaa varhaiskasvatuksessa ensinnäkin lapsista lähtöisin olevaa aihetta, jolloin tuettaisiin samalla myös lapsilähtöisyyttä sekä lasten mielenkiinnonkohteita. (OPH, 2018).
Kasvattaja voi miettiä lasten mielenkiinnonkohteen tutkimista myös siitä näkökulmasta, miten, lapset haluaisivat ilmiötä käsitellä. Teknologisen osaamisen lisääntyessä voidaan varhaiskasvatuksessa käyttää erilaisia teknologisia menetelmiä, kuten videoita, erilaisia pelejä ja lapsille suunnattuja nettisivuja. Esimerkiksi askartelu, käsityöt, luonto, eri leikin muodot ja muut luovat tavat auttavat kasvattajaa lähestymään tutkittavaa ilmiötä. OPH:n (2020) mukaan myös yhteisöllisyyden lisääminen auttaa rakentamaan tietoa tutkivan oppimisen pohjalta, sillä lapsiryhmällä on aina enemmän tietoa kuin yksittäisellä lapsella. (OPH, 2020) Samalla voidaan opetella yhteistyötaitoja sekä tiedon jakamista muille lapsille.
jatkuu..