Hei te pariskunnat, jotka riitelett paljon - onko teillä myös palavaa rakkautta?

Missä kaikki riitelevät ovat?

En ymmärrä riiteleviä pariskuntia. Mielestäni heidän pitäisi erota. Lapset kärsivät suunnattomasti.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä riiteleviä pariskuntia. Mielestäni heidän pitäisi erota. Lapset kärsivät suunnattomasti.

En minäkään ymmärrä, siksi tulin kysymään, mitä se on, mitä he saavat sellaisesta suhteesta?

Ei ole. Inhoan koko miestä ja muuttaisin pois heti jos saisin oman kämpän. Meillä ei ole yhteisiä lapsia, eikä tule.

En ole koskaan rakastanut palavasti tyttöystäviäni tai puolisoani.

 Lapsiani  rakastan ehdoitta, jokaista yhtä paljon.

Mies ja isä.

Rakastavat toisissaan jotakin muuta piirrettä, kuin riitelytapoja. (obv?)

Eikö riitely kuormita teitä riiteleviä?

Riitelyn aiheesta voi päätellä, ettei kuvaamastasi pariskunnasta kumpikaan ole kovin älykäs. Tai sitten molemmilla on joku luonnevika joka pakottaa vääntämään pikkuasioista. Tai sitten jompi kumpi on väärässä ja toinen ei vaan jaksa enää olla aina se myöntyväinen osapuoli, vaan haluaa, että hänenkin mielipiteellään on jotain merkitystä.

Kallistuisin ehkä tämän viimeisen vaihtoehdon todennäköisyyteen.

Olen joskus yrittänyt kysyä tämäntapaista palstalla, mutta tuntuu siltä, että riitelevät eivät tule kertomaan riitelystään.

Vierailija kirjoitti:

Riitelyn aiheesta voi päätellä, ettei kuvaamastasi pariskunnasta kumpikaan ole kovin älykäs. Tai sitten molemmilla on joku luonnevika joka pakottaa vääntämään pikkuasioista. Tai sitten jompi kumpi on väärässä ja toinen ei vaan jaksa enää olla aina se myöntyväinen osapuoli, vaan haluaa, että hänenkin mielipiteellään on jotain merkitystä.

Kallistuisin ehkä tämän viimeisen vaihtoehdon todennäköisyyteen.

Hyvin mahdollista, että näin on. Mutta se ei anna vastausta siihen, että miten he jaksavat olla yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Eikö riitely kuormita teitä riiteleviä?

Tietysti se kuormittaa, että vaimo herkästi hakee riitaa. Hän pystyy riitelemään kyllä yksinkin. En nyt tämän takia kuitenkaan eroa hae. Seksiä liitossa on ihan niin paljon kuin haluan, ja tämä on aika iso asia minulle, ja kaikilla miehillä ei ole näin asiat, mitä olen kuunnellut.

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan rakastanut palavasti tyttöystäviäni tai puolisoani.

 Lapsiani  rakastan ehdoitta, jokaista yhtä paljon.

Mies ja isä.

Teille jotka alapeukutitte tätä ja muillekin tiedoksi:

n. 95% isistä voisi allekirjoittaa tämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eikö riitely kuormita teitä riiteleviä?

Tietysti se kuormittaa, että vaimo herkästi hakee riitaa. Hän pystyy riitelemään kyllä yksinkin. En nyt tämän takia kuitenkaan eroa hae. Seksiä liitossa on ihan niin paljon kuin haluan, ja tämä on aika iso asia minulle, ja kaikilla miehillä ei ole näin asiat, mitä olen kuunnellut.

Täällä kohtalotoveri, tosin minulle se riitely meni lopulta seksinkin yli, joten otin eron. Käyn nykyään maksullisilla, ja elämä hymyilee!

On. Riidellään vähän kausittain ja silloin kun on huonompi kausi, paljon ja kaikesta ja turhan kovaäänisesti. Ne pikkujutut, sotku, joku huonosti toimiva kodinkone, auton huolto yms hiertää mua todella paljon ja miestä vähemmän, siitä riidellään vaikka taustalla on suurempi syy esim pitkään jatkunut rahattomuus ja epätietoisuus tulevaisuudesta, terveydentilasta, jatkuva väsymys ja stressi. Ahdistus kun lapset joutuu kuulemaan, madaltaa vaan riitelyn kynnystä kun on niin vihainen itselleenkin. Aiemmin joutui ahdistumaan naapureidenkin takia kun niitä häiritsi, onneksi nykyään naapurit ei asu seinän vaan aidan takana.

Aikana jolloin riideltiin paljon, mies yritti anteeksipyynnöllä sopia, mua ärsytti koska itse useinmiten aloitin riidan eikä asia ollut loppuunkäsitelty, asiasta riideltäisiin vielä. Syynä oli usein mielipide-erot ja vaikka mies oli mielestäni auttamattomasti väärässä ja syyt mielipiteille oli laiskuudesta lähtöisin, oli ne sen mielipiteitä ja aika vätysmeininkiä pyydellä niitä anteeksi. Eipä pyytele anteeksi enää turhasta, tosin yrittää valehdella pikkujutuista riidan välttääkseen. Jotkin riidat sovittiin illalla, useimmat kesti päiviä, ei nyt koko aikaa huudettu toisillemme muttei juuri puhuttukaan. Pahin riita kesti vajaan viikon ja mua ällötti mies koko sen ajan ja olin täysin valmis eroamaan, voimia hoitaa homma loppuun ei ollut. Itse en nähnyt syytä sopia kun sama tilanne jatkui yli vuoden ja oli miehen oma valinta kestääkö. Oltiin huonot ajat yhdessä vain lasten takia vaikka joku olisi juuri lasten takia eronnut. Kai molemmat tiesi, että riitely vähenisi joskus, ja onneksi niin on käynyt. Tai volyymit ei nouse enää ja toinen tietää parista sanasta, kuinka jyrkkä toisen mielipide on. Tilan antaminen toiselle ja toisen huonoille päiville on auttanut, ei ole enää lapsellista ajatusta että toisen on oltava samaa mieltä, itse en puutu miehen tekemisiin ja se on vihdoin alkanut uskoa jotkut asiat vaan on mustavalkoisia, fakta on fakta eikä se selittelemällä muutu. Koitin nyt jollain tapaa avata paljon riitelevän ihmisen ajatuksia.

Oltaisi varmasti siis erottu, ellei toinen tuntuisi niin hyvältä ja sytyttäisi. Alkuaikoina ihastus oli niin syvää, että melkein sattui, ja melkein samalta tuntuu vuosien päästä. Rinnalla siinä on rakkaus, jonkin verran kaunaa, mutta hyväksyntä ja koko ajan syvenevä ymmärrys. Sekin että toinen on nähnyt sut rumimmillas ja olet näyttänyt sille aika hirveitä puolia itsestäsi ja silti se on siinä. Riidellyt oon lähes kaikkien läheisten kanssa ja paljon, kukaan muu ei kuitenkaan niin kamalana mua oo nähnyt, entiselle riitti muutama kovemmalla äänellä sanottu lause riidaksi eikä tullut vastakaikua, ei anteeksipyyntöjä vaikka syytä ois ollut, riidat sovittiin panemalla mutta juuri mitään en vuosiin tuntenut muuta kuin itseinhoa, miks oon sellaisen kanssa joka ei kestä mun pahaa oloa ja jota en miehenä edes pidä. Nykyiselle sanoin heti tavatessa, että mulla on p askalasti kannettavana ja se sanoi että niin on silläkin. Hyväksyttiin toisemme heti sellaisina kuin ollaan, vaikkei mitään toistemme "pahuudesta" tiedetty. En voi sanoa että riidellessä tuntisin rakkautta, mutta muuten rakastan miestäni ja välillä hyvin palavasti. Riitely ja palava rakkaus, kai tällä sitten panemista tarkoitetaan, ei mun mielestä kulje käsikädessä, vaan siinä välissä on toisen hyväksyminen ja luottamus.

Vierailija kirjoitti:

On. Riidellään vähän kausittain ja silloin kun on huonompi kausi, paljon ja kaikesta ja turhan kovaäänisesti. Ne pikkujutut, sotku, joku huonosti toimiva kodinkone, auton huolto yms hiertää mua todella paljon ja miestä vähemmän, siitä riidellään vaikka taustalla on suurempi syy esim pitkään jatkunut rahattomuus ja epätietoisuus tulevaisuudesta, terveydentilasta, jatkuva väsymys ja stressi. Ahdistus kun lapset joutuu kuulemaan, madaltaa vaan riitelyn kynnystä kun on niin vihainen itselleenkin. Aiemmin joutui ahdistumaan naapureidenkin takia kun niitä häiritsi, onneksi nykyään naapurit ei asu seinän vaan aidan takana.

Aikana jolloin riideltiin paljon, mies yritti anteeksipyynnöllä sopia, mua ärsytti koska itse useinmiten aloitin riidan eikä asia ollut loppuunkäsitelty, asiasta riideltäisiin vielä. Syynä oli usein mielipide-erot ja vaikka mies oli mielestäni auttamattomasti väärässä ja syyt mielipiteille oli laiskuudesta lähtöisin, oli ne sen mielipiteitä ja aika vätysmeininkiä pyydellä niitä anteeksi. Eipä pyytele anteeksi enää turhasta, tosin yrittää valehdella pikkujutuista riidan välttääkseen. Jotkin riidat sovittiin illalla, useimmat kesti päiviä, ei nyt koko aikaa huudettu toisillemme muttei juuri puhuttukaan. Pahin riita kesti vajaan viikon ja mua ällötti mies koko sen ajan ja olin täysin valmis eroamaan, voimia hoitaa homma loppuun ei ollut. Itse en nähnyt syytä sopia kun sama tilanne jatkui yli vuoden ja oli miehen oma valinta kestääkö. Oltiin huonot ajat yhdessä vain lasten takia vaikka joku olisi juuri lasten takia eronnut. Kai molemmat tiesi, että riitely vähenisi joskus, ja onneksi niin on käynyt. Tai volyymit ei nouse enää ja toinen tietää parista sanasta, kuinka jyrkkä toisen mielipide on. Tilan antaminen toiselle ja toisen huonoille päiville on auttanut, ei ole enää lapsellista ajatusta että toisen on oltava samaa mieltä, itse en puutu miehen tekemisiin ja se on vihdoin alkanut uskoa jotkut asiat vaan on mustavalkoisia, fakta on fakta eikä se selittelemällä muutu. Koitin nyt jollain tapaa avata paljon riitelevän ihmisen ajatuksia.

Oltaisi varmasti siis erottu, ellei toinen tuntuisi niin hyvältä ja sytyttäisi. Alkuaikoina ihastus oli niin syvää, että melkein sattui, ja melkein samalta tuntuu vuosien päästä. Rinnalla siinä on rakkaus, jonkin verran kaunaa, mutta hyväksyntä ja koko ajan syvenevä ymmärrys. Sekin että toinen on nähnyt sut rumimmillas ja olet näyttänyt sille aika hirveitä puolia itsestäsi ja silti se on siinä. Riidellyt oon lähes kaikkien läheisten kanssa ja paljon, kukaan muu ei kuitenkaan niin kamalana mua oo nähnyt, entiselle riitti muutama kovemmalla äänellä sanottu lause riidaksi eikä tullut vastakaikua, ei anteeksipyyntöjä vaikka syytä ois ollut, riidat sovittiin panemalla mutta juuri mitään en vuosiin tuntenut muuta kuin itseinhoa, miks oon sellaisen kanssa joka ei kestä mun pahaa oloa ja jota en miehenä edes pidä. Nykyiselle sanoin heti tavatessa, että mulla on p askalasti kannettavana ja se sanoi että niin on silläkin. Hyväksyttiin toisemme heti sellaisina kuin ollaan, vaikkei mitään toistemme "pahuudesta" tiedetty. En voi sanoa että riidellessä tuntisin rakkautta, mutta muuten rakastan miestäni ja välillä hyvin palavasti. Riitely ja palava rakkaus, kai tällä sitten panemista tarkoitetaan, ei mun mielestä kulje käsikädessä, vaan siinä välissä on toisen hyväksyminen ja luottamus.

@rahvaat