Pelkäätkö kuolemaa?
Lyhyesti ja rehellisesti: pelkään. Pelkään sitä, kuinka paljon se sattuu. Pelkään myös tuntematonta, koska en tiedä, mitä kuolemassa tai sen jälkeen tapahtuu. Uskon, että olemassaolo vain loppuu, mutta eihän sitä koskaan voi olla varma.
Kommentit (25)
En pelkää. Olin äitini vierellä, kun hän kuoli ja se oli oikeastaan kaunista.
Ymmärrän että pelkäät kuolemaa sen kivun takia mutta miksi pelkäät sitä mitä kuoleman jälkeen on?
En, se on osa elämää. Enkä ole edes uskovainen. Kuolema vain on jotain mitä ei kukaan voi välttää eikä sitä kukaan pääse karkuun. En elä elämääni sitä miettien. Aikani tulee kun tulee.
En pelkää yhtään, mutta tehohoitoa pelkään järjettömästi. Siitä syystä tämä tämän hetken tilanne on järkyttävä. Ei yhtään haittaisi kuolla tähän Koronaan, jos ei vaan tehohoitoon joutuisi.
Pelkään! Välillä niin, että ahdistaa. Parempi kun ei ajattele asiaa lainkaan, koska tulee ihan hirveä olo.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän että pelkäät kuolemaa sen kivun takia mutta miksi pelkäät sitä mitä kuoleman jälkeen on?
Eikös se ole ihan luonnollista ihmisen pelätä sitä, mitä ei vielä tiedä/tunne? Ei välttämättä ole järkevää, mutta tunteet harvoin on.
En. Tietenkään en halua kipua, mutta varsinaista kuolemaa en pelkää.
Lähinnä surettaa se, että lapset sitten joskus kaipaavat isää ja surevat. Haluaisin sanoa heille, että älkää minua surko, mutta eihän se juttu niin mene.
Olen ateisti.
En. Pelkään mahdollista kärsimystä joka kuolemiseen liittyy, mutta ajatus itse kuolemisesta ei pelota.
Kuolema tulee kaikille, se on varma, pelkää sitä tai ei.
Kuoleminen tapahtumana askarruttaa mutta kuoleman jälkeisyys ei. Kaikki on sitten hyvin ja oikein.
En pelkää, mutta olen alkanut järjestellä asioita kuolemaa varten mm. hoitaen kaikki paperiasiat kuntoon ja vienyt tyhjänpäiväisiä tavaroita jo kierrätykseen.
Kumpi peloittaa enemmän: Fyysinen vai hengellinen kuoleminen? Joku on amininnut että Ihmisen ois hyvä sentyä kahdesti ja kuolla kerran kuin syntyä kerran ja kuolla kahdesti
Kuolemisen ei alunperin pitänyt olla kenenkään kohtalo; se onkin vieras ja tunkeilija, josta emme kuitenkaan pääse eroon.
Wn pelkää kuolemaa, mutta pelkään sitä edeltävää aikaa: sitä kun joutuu luopumaan rakkaistaan, haaveistaan ja tulevaisuudesta.
En pelkää. Mutta toivon sen olevan nopean, enkä minkään lpputtoman pitlän sairaalajakson lopputuleman.
Pelkään ikuisuutta ja kaiken menettämistä.
Pakokauhu tulee ajatuksesta, että se todella ja väistämättä tulee tapahtumaan.
Pelkään sillä niin paljon jäisi kesken. Lähinnä lapsien takia. Ja jos nyt kuolisin niin kuolisin onnettomana. Se on surullista. Haluaisin vielä joskus kokea onnea ja iloa ihan kunnolla
En pelkää.