Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mies haistattelee viikottain, olen kuulema ansainnut sen :(

Aloittaja
29.11.2020 |

2,5 vuotta takana miehen kanssa, ei asuta yhdessä ja yhteinen tulevaisuuden suunnittelu ja haaveilu tuntuu olevan kielletty aihe. Alku oli ihanaa, ensimmäiset 10kk, kukaan ein ole saanut minua tuntemaan itseäni yhtä rakastetuksi.

Mutta sitten jotain tapahtui. Miehen käytös muuttui kylmäksi ja välinpitämättömäksi, en ole saanut häneltä tukea mihinkään, yhteydenotot vähenivät ja näkemiset siirtyivät enemmänkin ilta-aikaan viikonloppuisin. Näen hänen silmissään halveksuntaa, jopa inhoa. Olen yrittänyt keskustella tilanteestamme jo kauan, mutta hän hermostuu, haluaa kuulema olla vain ja elää päivä kerrallaan. Minä taas haluaisin käydä keskustelun, ettei minusta kannata jatkaa suhdetta, jos toivomme eri asioita. Olen pyytänyt vain rehellisyyttä.

Olen yrittänyt kysyä joulusuunnitelmista, josko viimeinkin kolmas joulu voitaisiin viettää yhdessä. Hän raivostui taas, menee siskolleen jouluksi. Mies sanoo, että hänellä on valtavasti tunteita ja rakkautta minua kohtaan, mutta miksi en näe tai tunne sitä?! Eilen yritin jutella ja sain vastaukseksi, ettei hän kuulema enää pidä yhteyttä, koska minä en osaa käyttäytyä, minussa on vikoja niin paljon. En ymmärrä tuota alkuunkaan. Minulla on neljä lasta, joten uskon osaavani kyllä käyttäytyä asiallisesti. Näemme siis useimmiten (1-2 krt/vko) meillä. Hän oli ennen läheinen lasteni kanssa ja lapset kutsuivat häntä isäpuoleksi. Enää hän ei juuri ole missään kontaktissa lasteni kanssa.

Mies haistattelee minulle nykyisin viikottain ja vaikka olen sanonut, että se sattuu ja olen pyytänyt lopettamaan, hän jatkaa sitä. Hänellä on kuulema oikeus haistatella vaikka presidentille, jos haluaa.

Hän haukkui minut täysin eilen, miten kuvottava olen ja haistattelu oli aivan järkyttävää, hän tuli kiinni kasvoihini ja haistatteli vain. Olin niin järkyttynyt, että hoipertelin pukemaan päälleni ja lähdin itkien pois. Sain illalla vielä viestin, jossa hän sanoi minun ansaitsevan sen kaiken ja vika on minussa ja minun pitäisi muuttua. Varmasti jokin käytöksessäni häntä ärsyttää ja sinänsä vastuu on varmasti myös minulla. Mutta kyllä tuo sattuu, en minä häntä nimittele tai haistattele. Onko tällainen haistattelu asia, jota siitä huolimatta pitäisi sietää, onko kyse itsekkyydestä, narsismista, jostain persoonallisuushäiriöstä? Hänen 11-vuotias poikansa oli kotona ja kuuli kaiken. Mies jäi sinne kotiinsa kittamaan kaljaa (tuolloin oli viides olut menossa) ja poika pelaamaan online-pelejä kaverin kanssa. Minusta se tuntui surulliselta.

Kommentit (53)

Vierailija
1/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

On täysin normaalia haaveilla.

On täysin normaalia haluta tietää tulevaisuudensuunnitelmista.

On täysin normaalia vaatia rehellisyyttä.

Haistattelua ja tuollaista käytöstä ei tarvitse sietää.

Run, girl, run!

Vierailija
2/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten ihminen voi edes kuvitella, että tuollaista kusipäisyyttä pitäisi jostain syystä sietää?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lähde hyvä ihminen, ei sinun tuota tarvitse kestää

Vierailija
4/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt lähdet tuosta suhteesta välittömästi. Se tulee vain pahenemaan jos muutatte yhteen.

Vierailija
5/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ole normaalia eikä pidä sietää - ihan sama mistä johtuu.

Lopeta tuollainen suhde, parempia on käytännössä joka oksalla ja yksinkin olet taatusti onnellisempi.

Vierailija
6/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hän on oikeassa, sinun täytyy muuttua. Kerää itsetuntosi, ja jätä hänet. Ihan oikeasti, älä ota vastaan henkistä väkivaltaa. Ette vietä joulua yhdessä, ettekä enää muitakaan päiviä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi roikut miehessä? Kerää itsesi ja lähde. Lue hänen signaalinsa oikein, älä vähättele niitä. Hän selkeästi kertoo, ettei halua sua enää kumppanikseen. Ei tuohon keskustelua enää tarvitse. Tartuit väärään mieheen, mieti tarkkaan mikä sai sinut kiinnostumaan hänestä, ettet tee samaa virhettä toista (kolmatta?) kertaa.

Vierailija
8/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jätä se urpo jo, tollaselle sekopäälle asia kannattaa ilmoittaa tekstiviestillä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tero?

Vierailija
10/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis 2020 ja ei muuta vaihtoehtoa? Niin toivottoman alistuvaa jo, että parempi jäädä kuuntelemaan ja ottamaan pian alkava väkivaltaisuuskin, ei kannata haaveillakaan mistään tasa-arvoisesta ja kunnioittavasta suhteesta. Jalkarätin joulu, niin kovin yksinäinen, mutta haaveita täynnä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kannata tuohon aikaansa tuhlata. Lapset saa sairaan käsityksen parisuhteista ja seurustelusta. Väkivalta voi olla myös verbaalista.

Vierailija
12/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Naurettavaa. Joko tämä on provo tai sitten olet vähä-älyinen ovimatto. Luepa itse tuo kirjoituksesi ajatuksella. Do you see?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kai ap jätit tämän miehen eilen? Missä on itsetuntosi?

Vierailija
14/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hän on oikeassa, sinun täytyy muuttua. Kerää itsetuntosi, ja jätä hänet. Ihan oikeasti, älä ota vastaan henkistä väkivaltaa. Ette vietä joulua yhdessä, ettekä enää muitakaan päiviä.

Juuri näin. Täyspäinen ihminen ei käyttäydy tuolla tavalla toista kohtaan vaikka tämä kuinka "ansaitsisi" sen. Ei kukaan ansaitse. Mies ansaitsisi sen, että joku viileän asiallisesti kertoisi hänelle, että hän on täysi mulkku (diplomaattisemmin sanankääntein).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuuntele nyt hyvä ihminen itseäsi.

Mies inhoaa sinua avoimesti ja sinä odotat jotain avointa keskustelua. Eikö hän ole jo halveksinut sua tarpeeksi suoraan?

Vierailija
16/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajatteletko, että koska sulla on neljä lasta, et parempaakaan saa? Kestät vaan ja kärsit. Mieti, miten lapsesi ahdistuvat. Jos jatkat tuommoisen kanssa, olet yksinkertainen ihminen.

Tulin vihaiseksi, kun luin kirjoituksesi. Ei tuommoista ylitsekäveltävää tossukkaa voi olla olemassa. Nyt itsekunnioitusta peliin, nainen!

Vierailija
17/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi roikut miehessä? Kerää itsesi ja lähde. Lue hänen signaalinsa oikein, älä vähättele niitä. Hän selkeästi kertoo, ettei halua sua enää kumppanikseen. Ei tuohon keskustelua enää tarvitse. Tartuit väärään mieheen, mieti tarkkaan mikä sai sinut kiinnostumaan hänestä, ettet tee samaa virhettä toista (kolmatta?) kertaa.

Olen ennenkin ollut väkivaltaisessa suhteessa ja vuosia keräsin rohkeutta lähteä siitä pois. Ehkä olin sopivan rikki ja haavoittuvainen, minua on helppo alistaa ja minulla on varmasti hämärtynyt normaalin ja epänormaalin raja, siedän paljon. Olen alkanut suullisesti puolustautumaan, mikä tekee riidoista entistä rajumpia.

Jollain tavalla hän saa minun toivoni "kelpaamisesta" ja jostain paremmasta heräämään, kun hän puhuu, että ero sattuisi valtavasti ja hän rakastaa edelleen ihan hitosti. Parisuhdeterapiaan oli tarkoitus mennä viime viikolla, mutta hän "unohti". Pahoitteli toki. Mietin vain, eihän arvostus ja kunnioitus voi noin vain tulla toista kohtaan, kun sitä ei selvästi enää ole. Ja varmasti osa tavoista on niin vahvasti luonteessa, että tuskin ne muuttuvat. Hän on kuitenkin jo 51v, minä 43v ja olen kuulema jo niin vanha, että elämä alkaa olemaan jo eletty.

Vierailija
18/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

niin MIHIN tässä sä ap tarvitset meidän muiden mielipidettä?

Vierailija
19/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuo ei tule muuttumaan kuin korkeintaan pahemmaksi. Se,mitä teillä oli alussa, oli illuusio eikä se tule takaisin. Et voi muuttaa itseäsi tai häntä yhtään mitenkään saadaksesi sen takaisin, koska sitä ei ollut. Tämä nykyisyys on todellisuus. Jos haluat elää sitä, jäät, jos et, lähdet.

Minulla meni aikanaan neljä vuotta elämästä hukkaan ennen kuin tajusin. Nuo luonnehäiriöiset ihmiset eivät tule koskaan miettimään mikä on oikein ja miltä sinusta tuntuu. Eikä sinun tarvitse erossa suoda ajatustakaan hänen pärjäämiselleen, vain pelastaa itsesi. Elämä yksinkin on hyvää, jos tuo on vaihtoehto.

Vierailija
20/53 |
29.11.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aloin tuon luettuani arvostamaan itseäni, että osaan olla ilman parisuhdetta.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kolme yhdeksän kuusi