Voisiko Helsingin keskustaan perustaa jalkapuun?

Olen inhottava isopyllyinen, pienirintainen rumanaamainen nainen. Ei kaltaisellani ole mitään toivoa ikinä. En saa ketään koskaan.

Onneksi elämälläni on yllättävä merkitys. Ne kaikki parisuhteessa elävät minua halveksivat ihmiset tuntevat niin onnellisiksi itsensä, kun eivät ole sentään yhtä rumia tai yksinäisiä kuin minä olen. Eli minun polkemiseni saa heidät tuntemaan itsensä paremmiksi.

Tuntuu epäreilulta olla minä, mutta kaipa selvitän tämän itselleni optimismini voimin parhain päin. Ne minua halveksivat pitävät minua nolona, kun hymyilen...sekin on halveksinnan aihe. Mutta ei minulla ole yhtään mitään muuta kuin unelmani ja aivan pikkuruinen toivonkipinä jostain paremmasta.

T. Ap

Olen kiitollinen pienistäkin asioista: vaikkapa siitä, että sain kauniita ihmiseltä halauksen noin neljä vuotta sitten. Sen jälkeen en ole rakastavaa kosketusta saanut kokea missään.

Ja sekään ihminen ei minusta muuten välitä, mutta oli empaattinen lähimmäistä kohtaan pienen hetken verran. Olen kiitollinen näistä pienistä armon murusista, joita minullekin harvakseltaan joskus heitetään.

T. Ap

En ole koskaan ennen samaistunut mihinkään palstan aloitukseen yhtä paljon kuin tähän! Itse olen myös usein toivonut jalkapuuta kaupunkini keskustaan. Ja ihan samasta syystä kuin ap.

Vaimoni on 20kg ylipainoinen isopyllyinen ja pienirintainen. Ja on parisuhteessa.

Suurkirkon eteen, Senaatinorille voisi laittaa sellaisen. Ensimmäisenä siihen joutuvat kierot poliitikot ja päättäjät, jotka ansaitsevat julkisen kurituksen ja häpeän.

Kaikki maskittomat jalkapuuhun ja myöhemmin ne jotka ei ota rokotusta.