Onko 70-luvulla syntyneille omaa muisteluketjua?

Hypittiin Twistiä ja narua. Meillä oli kaikenlaisia loruja, joita lauloimme ääneen narua hypättäessä. Myös ruutua hypättiin.

Paljon vietettiin aikaa ulkona. Välipalaksi ruisleipää ja voita päälle, se kourassa ulos leikkimään. Takaisin kotiin syömään, kun ruoka oli valmista, ja sitten taas hetkeksi vielä ulos.

Kirjeitä kirjoitettiin kaikille kavereille. Myös niille jotka nähtiin päivittäin.

Kesämökillä grillattiin Löylylenkkiä. Jokaisella oli oma makkara makkaratikun päässä. Tuntui, että naama palaa siinä kuuman takan edessä.

70-luvun lopussa syntyneet muistelevat 80-luvun lapsuutta. Tarkoitat kai aiemmin syntyneitä.

Vierailija kirjoitti:

70-luvun lopussa syntyneet muistelevat 80-luvun lapsuutta. Tarkoitat kai aiemmin syntyneitä.

Miksi tarkoittaisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

70-luvun lopussa syntyneet muistelevat 80-luvun lapsuutta. Tarkoitat kai aiemmin syntyneitä.

Miksi tarkoittaisi?

Ei tarkoita aiemmin syntyneitä. Täällä on jo erikseen ketju 60-luvulla syntyneille, jotka ovat muistelleen sivukaupalla omaa lapsuuttaan 70-luvulla.

Nykyajan lasten on varmasti vaikea kuvitella, millainen olisi lapsuus ilman kännyköitä. Voi että sitä vapautta! Kaverin luota pirautettiin kotiin äidille, että hei mä olen Leenan luona saanko olla kuuteen asti. Ja sitten vain oltiin, mentiin ja tehtiin, mitä haluttiin

Ystäväkirjat!

Commodore 64 ja ekat omppukoneet ja kasibittinen Nintendo. Kaikki aika, mitä ei oltu koulussa tai heppatallilla, istuttiin koneella pelaamassa.

Stigan rattikelkka oli mainio peli. Silloin oli vielä talvisin lunta. Lumimajojen rakentelu ja minareilla laskettelu, lumisodat ja bussien perässä peesaaminen, kun 80-luvulla ei hiekotettu teitä.

C-kasetit oli kova juttu ja kavereiden moneen kertaan kopioitujen kasettien itselle kopioiminen.

Radio-ohjelmaan (jonka nimen olen unohtanut) sai lähettää biisitoiveita, ja sitten koko ohjelman ajan oltiin sormet rec- ja play-nappuloina valmiina äänittämään se oma toive, jos se vaikka satuttaisiin soittamaan. Harvoin näin kävi, mutta aina sitä jaksoi uskoa ja toivoa. Ja aina se juontaja hölisi jotain omiaan joko biisin alkuun tai loppuun, mikä harmitti kovasti.

Tv-lähetys alkoi vasta joskus iltapäivällä. Sitä aikaisemmin ei kannattanut telkkaria avata, kun sieltä  taisi tulla pelkkää lumisadetta tai virityskuvaa.

Asuin omakotialueella keski-suomalaisessa. Alueella oli paljon saman ikäisiä lapsia ja leikimme porukalla ulkona. Kesällä kirkonrottaa, 10 tikkua laudalla jne. Talvisin teimme lumilinnoja ja laskettiin mäkeä. Lapsia ei juuri vahdittu. Nykyisin samanlainen valvomattajättäminen olisi heitteillejättö ja lapset otettaisiin huostaan. Aina satttui ja tapahtui. Yhden käsi oli kipsissä, toisella tikkejä otsassa.

Nuoruus osui 80-luvulle. Alaikäisenä poltettiin tupakkaa ja juotiin kaljaa. Käytiin kännissä limudiscossa viikonloppuna tanssimassa kasarihittejä ja iskemässä tyttöjä.  Kaverporukoilla oli omia tapaamispaikkoja, koska kännyköitä ei ollut. Kotona pelattiin Vic20:ssä ka Commodore 64:lla pelejä.

Oltiin paljon ulkona. Leikittiin 10 tikkua laudalla, kirkonrottaa, hippaa, kuka pelkää m*staa miestä, ja niin edelleen. Talvisin hiihdettiin ja laskettiin mäkeä.

Melkein kaikki katsoivat ja seurasivat missikisoja ja euroviisoja. Koko perheen kesken katsottiin lauantaitansseja. Radiosta kuunneltiin ohjelmaa, johon sai lähettää terveisiä ja haastaa ihmisiä mukaan xx markan hinnalla. En muista, mihin haastettiin, oliko hyväntekeväisyyskeräyksiä?

Meillä oli autona Kupla. Takapenkillä lauma lapsia eikä suojavöitä. Sillä sitten kaahattiin ja pompittiin mummolaan joka viikonloppu. Tiet olivat kuoppaisia, mutkaisia ja täynnä nimismiehenkiharaa.

Muisteluketju 70-lukulaisille tämäkin, tosin ei ehkä sillä tavalla positiivisesti kuin ap tarkoittaa:

https://www.vauva.fi/keskustelu/4217894/ketju/70_luvulla_syntyneiden_ai…

Paha ruoka. Mautonta mössöä tyyliin keitettyä talvista perunaa ja ruskeaa kastiketta, ruisleipää ja maitoa. Tai kuivaa kanaa (ei broileria) riisillä ilman mitään kastiketta tai kasvislisäkettä. Tai jotain lihasoppaa. Perunaa opin erityisesti inhoamaan kun sitä oli joka hemmetin päivä.

Autot. Meillä isä oli insinööri eli ihan ok tulot, mutta kun oli ostettu omakotitalo ja mökki ja äiti oli kotiäiti kolmelle lapselle, oli raha tiukassa. Eli meillä oli maailman noloin vihreä LADA. Muistan sen hajun ja sen miten vaaleanruskeisiin nahkapenkkeihin jäi helteellä shortseissa reiden kipeästi kiinni. Ja jotkut teki päätelmiä että Ladan omistajat on varmaan kommunisteja, vaikka eivät mun vanhemmat olleet, he vaan ei välittäneet autosta muuta kuin että kulkee ja on edullinen.

15-vuotiaana vapaus juoda ja naida. Kun olin 13 tai 14, ja karkailin kaupungille, "kartsalle", juopottelemaan ja muiden nuorten kanssa hengailemaan, siitä oltiin hyvin vihaisia ja tuli arestia, lähti viikkorahat tms. Mutta sanottiin myös, että sitten kun olet rippikoulun käynyt ja rokotettu, saat juoda ja pelehtiä niiden poikien kanssa. Ja näin oli, kun oli rippikoulu käyty, korkeintaan krapulassa ehkä kommentoitiin siitä että kannattaisi ottaa opiksi kun tuommoinen olo siitä tuleee kun juo, mutta ei enää kielletty tai rangaistu. Monella muulla oli sama, että ei todellakaan odotettu että on 18 että saa esim. juoda alkoholia. Ja rippileirillä monella oli vanhemmilta lupalappu, että saa polttaa tupakkaa.

Tietokoneet. Insinööri-isä hankki meille ekan koneen vuonna 1982, se oli Sinclair ZX 81. Sitten tuli MSX, Amiga, PC muistaakseni jo vuonna 1983 tai -84 ja sillä jotain King's Quest 1 seikkailupeliä pelailtiin. Ei me paljon muuta tehtykään kuin oltiin aina tietokoneilla, ja kaikista kolmesta lapsesta on tullut aikuisena ammattikoodareita.

Meillä pienessä kyläkoulussa oli oma keittäjä, jotka oli tavattoman hyvä ruoanlaittaja. Varmastikin käytti hyvin runsaalla kädellä voita ja kermaa, kun kaikki oli niin hyvää. Kaikkien vihaamat kanaviillokki ja tilliliha oli tehty perinteisillä resepteillä ja voi että kun nekin oli herkullisia. Lapset söivät niitä onnessaan tietämättä, että suurin osa sukupolvesta tulee näitä ruokia vihaamaan.

Kotona oli perunaa melkein joka päivä. Talvella multaiset perunat haettiin kellarista ja pestiin. Jostain syystä inhosin tätä kaikista kotitöistä eniten. Kesällä perunat käytiin hakemassa omalta perunamaalta ja ne pestiin jääkylmän puutarhaletkun avulla. Sisällä vielä sitten huuhdeltiin nopeasti, ettei jää multaa. Jauhelihakastiketta oli usein, samoin lihapullia. Todella usein oli kaalilaatikkoa, jota vihasin, ja kaalikeittoa, jota vihasin vielä enemmän. Hedelmiä sai aika harvoin. Muistan sen riemun, kun äiti suostui ostamaan mandariineja. Eineksiä ei saanut ostaa.

Omassa pikkukylässä oli pitopalvelu, joka järjesti häitä. Näin jälkikäteen ajattellen yllättäen usein siellä vietettiin todella isoja häitä. Ehkä sinne tultiin kauempaakin omia häitä tanssimaan, kun heillä oli niin hyvät tilat. En muista koskaan olleeni täysin "selvissä" juhlissa. Jos häissä ei tarjottu alkoholia, miehillä oli yleensä piilopullot povitaskussa.

Opin lukemaan hyvissä ajoin ennen ekaa luokaa, mutta pyynnöstäni huolimatta en saanut kirjastokorttia ennen kuin vasta 7-vuotiaana. Mikäköhän järki siinäkin oli.

Vierailija kirjoitti:

Commodore 64 ja ekat omppukoneet ja kasibittinen Nintendo. Kaikki aika, mitä ei oltu koulussa tai heppatallilla, istuttiin koneella pelaamassa.

80-luvulla? En tuntenut ketään, joka olisi pelannut koneella!

Olin kova lukemaan. Oma kirjastokortti oli ylpeyden aihe. Muistan vieläkin oman kirjastokorttini numeron. Olin niin vakiovieras kirjastossa, että sain lainata kirjoja ilman korttia, jos kortti unohtui kotiin, koska kirjastotäti muisti numeroni.

Luin Tiina- ja Lotta-kirjoja ja Viisikkoja. Luin myös Peppi Pitkätossu -kirjoja. Veljeni Leijonamieli oli yksi suosikeista. En niin kovin välittänyt tytölle kirjoitetuista hevos- ja ratsastusaiheisista kirjoista, kun en ollut heppatyttö ollenkaan.

Jostain syystä mieleen on jäänyt sellainen kirja kuin Lähtö kello yksi. Se kuului johonkin kirjasarjaan, josta luin paljon muitakin kirjoja, mutta niiden nimeä en muista. Tässä nimeomaisessa kirjassa joukko lapsia (teini-ikäisiä?) kyllästyy vanhempiinsa ja karkaa kotoaan ja päätyy asumaan jonnekin autiotaloon. Ehkä tällainen suunnaton kapinallisuus teki suuren vaikutuksen, ehkä muistan sen siksi. Sinne eksyi jostain kulkukoirakin, ja muistan, että lapset houkuttelivat sen luokseen keitettyjen perunoiden kuorilla. Ihmettelin kovasti, miksi koiralle kelpaisi perunankuoret.

En koskaan pahemmin lukenut kirjojen takakannesta, mistä aiheesta kirja on. Lainasin vain pinon sellaisia, joita en ollut vielä lukenut, ja sitten äkkiä kotiin polkypyörällä, että pääsee lukemaan. Kirjastokassina oli iso äidin ompelema farkkukassi.

Vierailija kirjoitti:

Meillä pienessä kyläkoulussa oli oma keittäjä, jotka oli tavattoman hyvä ruoanlaittaja. Varmastikin käytti hyvin runsaalla kädellä voita ja kermaa, kun kaikki oli niin hyvää. Kaikkien vihaamat kanaviillokki ja tilliliha oli tehty perinteisillä resepteillä ja voi että kun nekin oli herkullisia. Lapset söivät niitä onnessaan tietämättä, että suurin osa sukupolvesta tulee näitä ruokia vihaamaan.

Kotona oli perunaa melkein joka päivä. Talvella multaiset perunat haettiin kellarista ja pestiin. Jostain syystä inhosin tätä kaikista kotitöistä eniten. Kesällä perunat käytiin hakemassa omalta perunamaalta ja ne pestiin jääkylmän puutarhaletkun avulla. Sisällä vielä sitten huuhdeltiin nopeasti, ettei jää multaa. Jauhelihakastiketta oli usein, samoin lihapullia. Todella usein oli kaalilaatikkoa, jota vihasin, ja kaalikeittoa, jota vihasin vielä enemmän. Hedelmiä sai aika harvoin. Muistan sen riemun, kun äiti suostui ostamaan mandariineja. Eineksiä ei saanut ostaa.

Omassa pikkukylässä oli pitopalvelu, joka järjesti häitä. Näin jälkikäteen ajattellen yllättäen usein siellä vietettiin todella isoja häitä. Ehkä sinne tultiin kauempaakin omia häitä tanssimaan, kun heillä oli niin hyvät tilat. En muista koskaan olleeni täysin "selvissä" juhlissa. Jos häissä ei tarjottu alkoholia, miehillä oli yleensä piilopullot povitaskussa.

Opin lukemaan hyvissä ajoin ennen ekaa luokaa, mutta pyynnöstäni huolimatta en saanut kirjastokorttia ennen kuin vasta 7-vuotiaana. Mikäköhän järki siinäkin oli.

Varmaan samasta syystä olen aina ihmetellyt niitä jotka on syvästi vihanneet tillilihaa ja kanaviillokkia. Ihan suosikkiruokia oli meidän pikkukoulussa.