Onko oikein jättää yksi lapsi kutsumatta synttäreille eskariryhmästä?
Hei,
en oikein käsitä mitä vanhemman mielessä liikkuu, kun kutsuu eskariryhmästä kaikki muut pojat yhtä vaille lapsensa syntymäpäiville.
Täytyykö erottelu aloittaa jo tuossa vaiheessa? Eri asia olisi jos olisi kutsutt pari kolme, mutta että jättää yksi ulkopuolelle.
Maailma on kova.
Kommentit (54)
"---Kyseisen lapsen pulpetti on luokassa opettajanpöydän edessä yksinään sermillä eristettynä----"
Voi poika-parkaa! Vähän sääliä ja pelisilmää hyvät aikuiset!
hmettelen näitä keskusteluja, joissa parjataan jotakin yhtä pientä lasta häiriköksi ja pahantekijäksi. Onhan näitä aina ollut, eivätkä "pahat pikkupojat" siitä hyviksi muutu, jos heitä kohdellaan jatkuvasti huonosti. Ottakaa ne mukaan porukkaan. Kutsukaa synttäreille tarpeeksi aikuisia valvomaan tilannetta. Jos pojan oman vanhemmat on jollain tavoin järjissään, pyytäkää nekin mukaan juhliin.
toivottiin vanhemmilta sitä että kutsukirjeet synttäreille annettaisiin kaikille tai sitten ns vaivihkaa muutamalle. Oli ollut tilanteita joissa lapset olivat puhuneet jonkun synttäreistä ja yhtä ei oltu kutsuttu.. mielestä hienoa pk:n tädeiltä sanoa asia.
Vaikea tilanne on minulla myös edessä. Viime vuonna oli poika synttäri juhlissa mukana. Hajosi vain maljakko, cd levy ja mankka ja ruokaa mistä ei tykännyt sylki suusta päytään tai lattialle. Toiseelle vieraalle mustelma potkastusta ja toista repi hiuksista.
Lapseni ei halua kutsua häntä kun kiusaa ja potkii tarhassa.
Viime kerran jälkeen kerroin vanhemille mitä oli käynyt. Vanhemmat olivat ihan sitä mieltä että olen tarjoillut huonoa ruokaa ja pitäähän pojan osata pitää puoliaa potkaisusta ja hiuksista repimisestä.
Ei noin saa tehdä. Joko kutsutaan kaikki tai vain muutaman paras kaveri. Vaikka pois jätetty olisi nk häirikkö, on tuollainen käytös huonoa, jopa kiusaamista. SIksi toiseksi se nk häirikkö voi olla koko eskariryhmän kiusaaama lapsi, jonka käytös on reaktion kiusaamiseen. Joka tapauksessa kypsä, moraalinen aikuinen ei jätä ketään kutsumatta. Huonosti käyttäytyvän lapsen tuloon voi varautua pyytämällä yhden ylimääräsien luotettavan aikuisen valvomaan synttäreitä. Voi vaikkaa kutsua muutaman pojan vanhemmat paikalle ja tutustua samalla näihin pommakkidriksuja nauttien (hyvä veruke muuten pyytää "häirikön" isä tai äiti mukaan!). Hei vanhemmat: koko kylä kasvattaa!!!!
ADHD:lta, joka ei ole "hoidossa".
Lapsen kertoman mukaan lapsi on luokassa ihan samanlainen. Kyseisen lapsen pulpetti on luokassa opettajanpöydän edessä yksinään sermillä eristettynä kun muiden lasten pulpetit ovat ryhmissä. Lisäksi oma lapsemme kertoo, kuinka tunneilla opettaja antaa muille oppilaille tehtäviä joita tekevät keskenään kun opettaja menee kyseisen oppilaan kanssa käytävään tunnin ajaksi ja siellä muut voivat sitten käydä opettajalta kysymässä jos on jotain epäselvää...
En ymmärrä aikuisia, jotka antavat lastensa tehdä näin.
tai köyhästä perheestä, tai sen vanhemmat ei ole akateemisia, on täysi oikeus ja suorastaan velvollisuus jättää kutsumatta.
Jos on joku oikeesti diagnosoitu AD/HD tai mv., niin pyytäkää, että äitinsä tulee hakemaan pois kesken juhlien, jos riehuu, tai laitatte miehenne ko. pojan kanssa pihalle rauhoittumaan. Varsinkin kun tilanne on nyt tiedossa, ekalla kerralla voi yllättää niin ettei tiedä mitä tekis.
Ei kukaan lapsi mitään riko jos on kaksistaan aikuisen kanssa viereisessä huoneessa ja aikuinen pitää lapsen käsistä kiinni.
on todellakin niin, että yhden kutsumatta jättäminen on ennen kaikkea osoitus siitä, että kutsuja ei hallitse hyvän käytöksen alkeitakaan.
Toinen juttu on, jos kutsutaan in the first place vain 1/3 -2/3 kavereista.
Suosittelen, että kutsut Rähinä-Reiskankin. Mutta kutsu myös äiti/isä mukaan ns "avustajaksi".
Luulen, että ansaitset tällä "Sankari"äidin tittelin
Meilläkin on erityislapsi, joka on vielä erityisluokalla koulussa. Olemme kutsuneet kyseisen erityisluokan kokonaisuudessaan pari kertaa synttäreille ja edes nuo erityislapset eivät ole olleet lähestulkoonkaan yhtä mahdottomia kuin tuo yksi sälli vaikka heitä on ollut synttäreillä parhaimmillaan 8 erityislasta kerralla!
Minusta pulpetin sijaitseminen opettajan pöydän edessä ja lapsen eristäminen opettajan kanssa käytävään tuntien aikana kertovat samaa karua kieltään lapsesta: hän ei kerta kaikkiaan kuuluisi yleisopetukseen, mutta en tiedä, miksi hän siellä on! Opettaja on hyvä ja tiukka, hänessä ei mielestäni ole vikaa. Lapsen pulpetti oli muiden kanssa samoissa ryhmissä (ryhmää vaihdellen) ainakin ensimmäisen puoli vuotta, mutta nyt kevätpuolella se on siirretty opettajan pöydän eteen ilmeisesti siksi, että mikään järjestely ei toiminut - eihän lasta nyt voi loputtomiin "ymmärtääkään" muun luokan kustannuksella!
Opettaja ei tietenkään lapsesta saa meille muille vanhemmille mitään kertoa, lapsen vanhemmat vaikuttavat ihan asiallisilta, mutta eivät ole puhuneet ongelmista muille vanhemmille. Yhden tytön äidiltä olen kuullut, että tyttö on pari kertaa tullut mustelmilla kotiin, kun kyseinen poika on tökkinyt kynällä peppuun ym. ja ainakin kerran oli kai varastanutkin tytöltä jotain.
t. 9
Niin, ja vielä sen verran, että kun oma lapsemme kertoo koulupäivän kuulumisia, niin lähestulkoon joka kerta siellä vilahtaa kyseisen lapsen nimi kun hän on taas tehnyt ties mitä, hulinoinut ja häiriköinyt jossain tilaisuudessa, kiusannut, karannut, hajottanut jotain tms. Rehtorin puhuttelussakin on käynyt kaiketi toistakymmentä kertaa.
Ja tosiaan silloin kun noin kerran viikossa haen omaa lastani koulusta, niin lähes aina tuo lapsi on käytävässä joko opettajan tai avustajan (joka ei ole luokassa koko ajan vaan ainoastaan ajoittain) kanssa.
t. 9 & 24
meidän pihalla asuu vilkas poika (jolla on diagnoosikin) ja aina hänet kutsutaan mukaan kaikkien juhliin ja yleensä äiti ihan omaaloitteisesti ehdottaa, että voisiko tulla lisäaikuiseksi juhliin auttamaan ja onhan siitä tosiaan ollut muutenkin apua kuinvain oman poikansa vahtimisessa...
rikkomalla jotain, sylkemällä ruokaa pöydässä, lyömällä muita jne.
Ei kukaan selväjärkinen halua moisen toistuvan uudelleen.
Itse olsisin soittanut riehujan vanhemmat hakemaan lapsensa kesken juhlien kotiinsa.
Joten voi jättää kutsumatta ne joita ei kotiinsa halua. Tuskin me aikuisetkaan kutsumme kotiimme 50 vuotissynttäreille työpaikalta henkilön joka on kiusaaja.
Itsellä unohtui aamulla yhden pienen tytön kutsukortti keittiön pöydälle. Kaikki muut saivat siis kutsun. Vietiin se iltapäivällä hänelle kotiin ja kyllä hän oli sen huomannut. Surkeana sanoi että kaikki muut olivat saaneet kutsun, mutta hän ei.
Oma lapsi onn jätetty kaikkina vuosina yksille syntymäpäiville kutsumatta. En tiedä miksi. Tuntuu niin pahalta lapsen puolesta kun jo ovella on päiväkodissa tytöt vastassa iloisesti huutaen että "mepäs menemme tarhan jälkeen .... syntymäpäiville".
Pienen lapsen ei minusta tarvitse vielä miettiä, miksi jätetään ulkopuolelle. Se tulkoon sitten myöhemmin ja kuitenkin meiltä vanhemmilta se ei ole kohtuuton ponnistus kutsua se vielä se yksi.
Sitäpaitsi eivät lapsen vanhemmatkaan taida saada lastaan kuriin ainakaan siitä päätelllen, mikä meno on sellaisissa koulun tilaisuuksissa joissa vanhemmat ovat paikalla. Kaiken kukkuraksi äiti toi lapsen viimeksikin synttäreille puoli tuntia etuajassa, jolloin meillä oli vielä valmistelut kesken ja sitten toisen aika meni tämän lapsen paimentamiseen vaikka olisi ollut muutakin tekemistä.
t. 9, 24, 25
kuin jättää yksi kutsumatta ja kutsua kaikki muut.
Meillä asia on juuri ajankohtainen, kun viikonloppuna teimme kutsuja eskarilaisemme juhlille. Olimme miettineet, että 10 kaveria saa kutsua (silloin saadaan kaikki meillä istumaan keittiön pöydän äärelle). Kun 10 korttia oli tehty, niin tyttö huomasi, että heidän eskariryhmästään jäisi vain kaksi tyttöä kutsumatta (itse en välttämättä olisi tätä huomannutkaan, kun kutsuttavien joukossa oli muitakin ystäviä) ja mietti, että tuleekohan heille paha mieli. Tämä oli mielestäni tytöltä niin hieno huomio, että sai luvan kutsua vielä nämä kaksikin.
Edelleen mietinnässä, miten ihmeessä saamme kaikki syntymäpäiväpöydän ääreen, mutta eiköhän sitä jotain keksitä.
"---Kyseisen lapsen pulpetti on luokassa opettajanpöydän edessä yksinään sermillä eristettynä----"
Voi poika-parkaa! Vähän sääliä ja pelisilmää hyvät aikuiset!
hmettelen näitä keskusteluja, joissa parjataan jotakin yhtä pientä lasta häiriköksi ja pahantekijäksi. Onhan näitä aina ollut, eivätkä "pahat pikkupojat" siitä hyviksi muutu, jos heitä kohdellaan jatkuvasti huonosti. Ottakaa ne mukaan porukkaan. Kutsukaa synttäreille tarpeeksi aikuisia valvomaan tilannetta. Jos pojan oman vanhemmat on jollain tavoin järjissään, pyytäkää nekin mukaan juhliin.
Hulikoikoon muualla, meille ei asiaa

Eikä meidän muiden! En todellakaan halua häirikköä pilaamaan lapseni juhlapäivää!
En siis vaan tajua!
Miksi lapseni ei voi juhlia rauhassa mukavien kavereidensa kanssa??
Miksi pitäisi väkisin ottaa mukaan se häirikkö, joka pilaa kaikkien juhlat?