Neuvokaa miten toimia lapsen kanssa tällaisessa tilanteessa

Kyllä tuo loppuu aikanaan. Viimeistään kun menee armeijaan (jos poika).

Uhmaikä. Ei muuta neuvoa kuin koita jaksaa.

Anna vaihtoehdot pukea itse tai että äiti pukee. Lapsi valitsee pukea itse. Sano, että jos hän ei pue nyt, äiti tulee pukemaan. Hän ei pue siltikään, joten sanot, että koska et nyt pukenut kun piti, äiti pukee ja sitten puet. Anna tarkat ajat, tyyliin "äiti pukee omat ulkovaatteet ja sen jälkeen sinut jos et ole itse silloin pukenut".

Sama mihin tahansa toimintaan, vaikka niiden lelujen keräämiseen. 

Kyllä se "minä ite"-kausi aikanaan ohi menee. Toisella vähemmin taisteluin, toisella vähän hankalammin. Jotkut asiat on vain tehtävä, mutta lapsen täytyy olla etukäteen tietoinen siitä, mitä tehdään ja millä aikataululla ja mitä tapahtuu, jos hän ei tee.

Sama meilläkin (2v 3kk). Meillä on alkanut jokin uhmaikä ja ihan tahalleen tekee juuri päinvastoin kun ohjeistetaan/pyydetään ja sitten vain katselee silmiin reagoiko kukaan. 

Se tehostuu kovin kun muutaman kerran teet niin, että kun pyydät tekemään jotain, sanot perään että muuten äiti tekee sen sitten. Ja jos ei ala tekemään (lapsi testaa), niin vaan väkipakolla puet/viet/otat pois jotain. Ei mitään neuvotteluja kontallaan ja epätoivoista anelua. Ei aina ole aikaa istua odottamassa lattialla josko jokin asia etenisi. 

Lapsi saa todennäköisesti raivarin mutta pidät hellästi sylissä kunnes menee ohi ja sitten keskustelet asian, miksi näin ja mitä olisi pitänyt tehdä. Pidä juttelu "helppona", lapsentasoisena. Ei noin pieni lapsi ymmärrä monimutkaisia ja polveilevia selityksiä. Seuraavalla kerralla kun lapsi vaikka haluaa pukea itse, annat tietenkin ja rohkaiset ja kehut jo alkuun ja seuraat sitä manööveriä vieressä ihastellen mutta samalla, jos alkaa temppuilemaan tyhjää, niin viet jälleen homman itse loppuun. Ja lapsi pois tavallaan tilanteesta. Muutaman kerran jälkeen, kun olet pysynyt jämäkkänä, lapsi oppii että vanhempaa pitää totella eikä venkoilulla saa sittenkään tehdä niin kuin itse haluaa.

Ei tämä kuitenkaan tarkoita mitään natsimaista yliajoa - anna lapsen tehdä juttuja omaan tahtiinsa ja harjoitella rauhassa jotain toimea. Niillä nyt vain se keskittyminen tahtoo karata herkästi :)

Vierailija kirjoitti:

Uhmaikä. Ei muuta neuvoa kuin koita jaksaa.

Näitä pieniä siirtymätilanteita on useita päivässä. Niistä on tullut todella raskaita koska ne päättyy aina lapsen huutoon. Jos lapsen tahallaan hidastellessa ja pyydettyäni monta kertaa tekemään itse jos kerran haluaa tehdä itse niin sitten korotan ääntä esim että "pipo päähän nyt" niin siitäkin seuraa kova itku. Haluaisin että edes joskus päästäisiin esim olohuoneesta keittiöön välipalalle ilman itkua. Lapsi vaatii itse kävellä keittiöön mutta ei suostu ottamaan askeltakaan vaan tahallaan estää keittiöön pääsemisen. Jos nappaan syliin ja kannan niin saa raivokohtauksen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uhmaikä. Ei muuta neuvoa kuin koita jaksaa.

Näitä pieniä siirtymätilanteita on useita päivässä. Niistä on tullut todella raskaita koska ne päättyy aina lapsen huutoon. Jos lapsen tahallaan hidastellessa ja pyydettyäni monta kertaa tekemään itse jos kerran haluaa tehdä itse niin sitten korotan ääntä esim että "pipo päähän nyt" niin siitäkin seuraa kova itku. Haluaisin että edes joskus päästäisiin esim olohuoneesta keittiöön välipalalle ilman itkua. Lapsi vaatii itse kävellä keittiöön mutta ei suostu ottamaan askeltakaan vaan tahallaan estää keittiöön pääsemisen. Jos nappaan syliin ja kannan niin saa raivokohtauksen. Ap

Jatkan tuohon välipalaesimerkkiin että jos itse sitten vain lähden kävekemään keittiöönnkun lapsi tahallaan jää jumittamaan paikoilleen niin siitäkin seuraa itku ja raivokohtaus joka voi jatkua helposti puoli tuntia. Jos en saa itkya loppumaan niin lapsi meinaa tikahtua itkuun niin että oksentaa. Tämä on aika raskasta. Neuvoja miten tällainen loppuisi? Vietän paljon aikaa lapsen kanssa ja annan paljon positiivistä huomiota, mutta silti tämä on yhtäkkiä tällaista. Alan todella uupumaan. Ap

Sano että kumpi ekana valmis, äiti vai sinä? Sitten hidastelet niin että lapsi voittaa.

Otan osaa ap, vaikuttaisi siltä että sulla on aika vahvatahtoinen lapsi. Voin kokemuksesta kertoa että ei helpota ainakaan teini-ikään mennessä. Toki tähän väliin on seesteisempiäkin jaksoja mahtunut, mutta suurimmaksi osaksi elämä on tahtojen taistelua. Joten harhauta ja valitse taistelusi, siinä mun neuvot.

Vierailija kirjoitti:

Sano että kumpi ekana valmis, äiti vai sinä? Sitten hidastelet niin että lapsi voittaa.

Lapsi ei tee hitaasta vaan hän ei tee ollenkaan. Tämä ei ole mikään minä ite kausi vaan lapsi tahallaan stoppaa kaikki siirtymätilanteet sillä että vaatii tehdä itse mutta ei tee yhtään millään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Uhmaikä. Ei muuta neuvoa kuin koita jaksaa.

Näitä pieniä siirtymätilanteita on useita päivässä. Niistä on tullut todella raskaita koska ne päättyy aina lapsen huutoon. Jos lapsen tahallaan hidastellessa ja pyydettyäni monta kertaa tekemään itse jos kerran haluaa tehdä itse niin sitten korotan ääntä esim että "pipo päähän nyt" niin siitäkin seuraa kova itku. Haluaisin että edes joskus päästäisiin esim olohuoneesta keittiöön välipalalle ilman itkua. Lapsi vaatii itse kävellä keittiöön mutta ei suostu ottamaan askeltakaan vaan tahallaan estää keittiöön pääsemisen. Jos nappaan syliin ja kannan niin saa raivokohtauksen. Ap

Jatkan tuohon välipalaesimerkkiin että jos itse sitten vain lähden kävekemään keittiöönnkun lapsi tahallaan jää jumittamaan paikoilleen niin siitäkin seuraa itku ja raivokohtaus joka voi jatkua helposti puoli tuntia. Jos en saa itkya loppumaan niin lapsi meinaa tikahtua itkuun niin että oksentaa. Tämä on aika raskasta. Neuvoja miten tällainen loppuisi? Vietän paljon aikaa lapsen kanssa ja annan paljon positiivistä huomiota, mutta silti tämä on yhtäkkiä tällaista. Alan todella uupumaan. Ap

Tuohon ei vaan ole ap. mitään oikeaa taikakeinoa, miten hommat alkaisi sujumaan. Sulla on tuon luonteinen lapsi, se vaan täytyy kestää.

pahinta mitä voit tehdä, on alkaa yrittää loputtomasti joustaa ja leperrellä ja varoa lapsen raivareita. Pitkän päälle helpoimmalla pääset, kun NYT näytät lapselle missä rajat menee. Yllä on ollut tosi hyviä neuvoja.  ELi tottakai annat lapselle mahdollisuuden, sitten kerrot mitä tapahtuu, jos lapsella ei homma etene, ja sitten toteutat sen mitä kerroit tapahtuvaksi.

Kaikkein surkeimpia tuloksia kasvatuksellisesti tulee sillä, että sanoo, että jotain tulee tapahtumaan, ehkä jopa uhkailee - ja sitten ei toteuta niitä. Ja parhaat taas sillä, että päättää ne tietyt rajat ja asiat, mistä pitää kiinni. Tai ehkä vielä tarkemmin sen, että jos jotain tulee itse sanoneeksi, niin pitää siitä AINA kiinni. 

Lapsen kanssa kannattaa myös yrittää hoitaa hommia hassuttelemalla. Kun pipo pitää laittaa päähän, mitä jos otat oman piposi, ja kisaat lapsen kanssa, että kumpi laittaa ekana pipon päähän? Tai laitat pipon ensin silmillesi ja hauskuutat lasta? Siirtyessä olkkarista keittiöön auttaako mikään palkinto? Mikään " tule katsomaan mitä äiti on sulle pöytään laittanut?" ja siellä voi siis olla vaikka viinirypäle tai joku pieni juttu, millä aloittaa syömistilanteen.

Mulla on kolme lasta 5 v sisään syntynyt, ja kun olivat pieniä, mä aina lauloin. Lapset sai toivoa biisejä, mutta varsinkin superstressaavat pukemistilanteet mä vaan lauloin, lauloin ja lauloin silloin kun itse puin lapsia. Sitten jos piti saada lapsi pukemaan itse, niin lauloin myös, mutta jos lapsi lopetti, niin mäkin lopetin. Sitten kun jatkoi, niin minäkin jatkoin. Jos puki nopeasti, lauloin nopeasti, jos hitaasti, niin hidastin. Oli sellaista meidän omaa hömpötystä sekin.

Mutta pienellä huumorillakin asiat sujuu yleensä tosi paljon mukavammin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sano että kumpi ekana valmis, äiti vai sinä? Sitten hidastelet niin että lapsi voittaa.

Lapsi ei tee hitaasta vaan hän ei tee ollenkaan. Tämä ei ole mikään minä ite kausi vaan lapsi tahallaan stoppaa kaikki siirtymätilanteet sillä että vaatii tehdä itse mutta ei tee yhtään millään. Ap

Entä jos vaan jätät lapsen toiminnan täysin huomiotta? Eli kun pitäisi siirtyä sinne keittiöön, ja lapsi ei liiku, menet itse ja alat vaikka lukea lehteä, ja syödä omaa ruokaasi? Mitä hän silloin tekee?

Ja sitten jos lapsi tulee perässä jossain kohtaa, niin sanot, että " kiva kun tulit!" Eli kun lapsi lopulta tekee mitä oli tarkoitus, niin sillain neutraalin positiivisesti reagoit siihen.

Meillä yksi lapsi kokeili myös tuota samaa täyttä toimimattomuutta joskus tuon ikäisenä. Meillä tuo ylläoleva metodi toimi hyvin, samoin se, että jos oli jotain mitä piti tehdä ( esim. kerätä ne lelut), niin mitään muuta ei tapahtunut, ennen kuin se oli tehty. Eli jos lapsi ei alkanut kerätä leluja, niin taaskin menin puuhastelemaan jotain ihan muuta, jos lapsi tuli jotain notkumaan ja kinuamaan, kysyin mennäänkö keräämään lelut? Ja siis niin kauan tein noin, kunnes mentiin, ja sen jälkeen sitten tehtiin taas jotain muuta kivaa.

Vaikka lapsi saisi jonkinlaiset huutoraivarit, niin ei se haittaa. Jos olet mennyt sinne keittiöön edeltä, ja sinulla on näköyhteys lapseen, jolla ei ole oikeasti mitään hätää, voit ihan hyvin sanoa, että tule vaan tänne itse, ja odottaa siellä avosylin. Lapsi tulee sitten kun haluaa tulla.