Lue keskustelun säännöt.
Minun pääni ei kestä tätä maailmaa ja haluan pois täältä.
loppuun kulunut
16.11.2020 |
En tällä hetkellä edes pysty töihin ja jos pystyisin sen pitäisi olla sellaista mitä voin tehdä oman jaksamisen ja aikataulun mukaan, mikään aikataulutettu työ missä työtehon pitää kokoajan pysyä samana ei enää onnistu, kroppa ja pää ovat loppu ja lisäksi tämä maailma on täysin ahdistava psyykkeelleni enkä kestä sitä.
Olen turha ja pelkkä kuluerä tälle yhteiskunnalle, poliitikoille minä olen täysin turha ja turha minun on äänestääkään ketään koska kaikille puolueilla on jotain minunkailtaista ihmistä vastaan ja haluavat että vaan katoaisin maailmasta.
En tiedä olisinko pärjännyt paremmin jos olisin elänyt aikuisuuden jossain 80-90 lukujen Suomessa, mielenterveysongelmaisia katsottiin vielä enemmän kieroon kuin nykyään vaikka ei se tapa ole vieläkään poistunut mutta silloin oli yksinkertaiselle ihmiselle paremmin töitä kuin nykyään pitäisi olla joka alan superihminen ja supersosiaalinen psykopaatti.
Ei ennen kaikki ollut paremmin mutta eipä ole nykyäänkään ja tuskin tulee aikaa jolloin kaikki olisi paremmin johtuen ihmislajin taipumuksesta pyrkiä tuhoamaan itsensä vähän väliä.
En minäkään täydellinen ole, tykkään autoista ym moottoriajoneuvoista ja syön lihaa jne. En tosin väitä olevani parempi ihminen kuin monet niin tekevät vaikka eivät ole. Sen kyllä sanon että pas ka ihminen olen.
Kommentit (10)
Ihan ensiksi te molemmat, pois netistä muutamaksi päiväksi. Tarkoitan tätä todella. Keksikää muuta ajankulua. Katsokaa miten vaikuttaa mielialaan. Ja kestätte sen kyllä, siihen ei kuole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä toinen, jolla myös huono tilanne. Eläkkeelle odottelemassa, ikää yli 60v. Katson kyllä, että minulla on täsmälleen samat oikeudet sosiaaliturvaan, kuin kenellä muulla tahansa. Viis veisaan siitä, mitä minusta ajatellaan! Eiku vaan päivä kerrallaan eteenpäin.
Nyt toimin yleisretuutettuna kipujeni ja vaivojeni uuvuttamana milloin missäkin, kuka sitten hauskimman nöyryytyspaikan vaan keksii. Terveysongelmia löytyy joka lähtöön, mutta tuntuu kuin olisin aina jonon ykkönen, kun paskahommaan tekijää haetaan.
Nuorta ja vetreää ydinfyysikkoa ja insinööriä vetelehtii kaduilla röökit suupielessä kalliisiin puhelimiin huutaen, autot siinä vieressä parkissa kullakin, mutta yhtä onnetonta akkaa revitään paikasta toiseen ja tehdään raportteja parin kuukauden välein. On kykyviisaria, itsearviointia, kartoitusta jos jonkinlaista ja vaikka sanot mitä, olet kuulumaton ja läpinäkyvä, paitsi siellä minne täytyy ilmoittautua, TAI KARENSSI!!!!!
Mieluummin olisi melkein muistisairas tai pyörätuolissa, aina kun puhelin soi, ja jotain uutta ja innovatiivista ovat taas jotkut valopäät palaverinsa päätteeksi keksineet. Vielä se ei ole mitään järkevää ollut. Viimeksi kerroin ottavani yhteyttä oikeusaputoimiston lakimieheen, jos ei tilanne muutu, ja kappas vaan, kun rupesi yhteinen sävel löytymään. Loppui siivoustöiden tyrkyttäminen kuin seinään.
En tiedä mistä sinä apusi vielä löydät, mutta älä luovuta!!! Tsempit!
"Olen turha ja pelkkä kuluerä tälle yhteiskunnalle"
En minäkään nykymaailmaa jaksa, mutta tästä ajatttelutavasta olen kyllä päässyt eroon. Jatkuvastihan sitä rahaa lapioidaan kaikkeen turhempaan, ulkomaalaisille sijoittajille, Afrikkaan, nyt meni muutama miljardi EU-rahoja Etelä-Eurooppaan. Olisi hyvä, jos voitaisiin huolehtia ensisijaisesti suomalaisista, kun sitä rahaa tuntuu kyllä riittävän
Minulla meni pitkä aika, jolloin luulin kaiken olevan lopullisesti pilalla ja olevani täysin turha ihminen. Ihme kyllä vuosia myöhemmin koen elämässäni onnea ja iloa. Sain työkykynikin takaisin ja sellaisen työpaikan, jossa viihdyn. Älkää luovuttako. Vielä voi olla hyvää edessä.
Voi kumpa löytäisitte itsellenne hyvää tukea, jonka avulla saisitte edes hitusen omanarvontuntoa. Mun kokemuksen mukaan parempi elämä lähtee siitä, et itse arvostaa itseään, ihan vaan olemassaolevana ihmisenä. Se on tietysti hyvin vaikeaa jos saa vain negatiivisia kokemuksia, puhumattakaan siitä jos on kasvanut perheessä missä ei ole saanut tarpeeksi rakkautta ja hyväksyntää. Mut aina on mahdollisuus löytää sitä myös aikuisena. Toinen asia on että yksin on hyvin hankalaa voida hyvin. Tuki, vertaisryhmä, ystävä tai mitä tahansa on löydettävissä on tärkeää. Yksin pärjääminen on ihmislajin vastaista. Ootteko miettiny osallistua johonkin vapaaehtoistyöhön? Se on todella palkitsevaa kun huomaa voivansa olla iloksi ja hyödyksi . ? Teitä parempaan on monia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei AP ja muut!
Olen tuntematon kanssasuomalainen, mutta minua kiinnostaa jos jollain menee huonosti, kaikille ei ole "ihan sama" miten muilla menee!
Älkää vaan leikkikö itsemurhalla, sillä itse erehdyin sen tekemään (onneksi elvytettiin). Jäin henkiin ja kun aika kului ja uskalsin tehdä elämän muutoksia myös elämä pikkuhiljaa muuttui paremmaksi. Yksi päivä ajelin töistä kotiin ja tajusin vihelteleväni ja olevan onnellinen, kesä oli kaunis kuin postikortti ja aurinko lämmitti avonaisesta auton ikkunasta ja olin niin kiitollinen ollessani ELOSSA!
Kukaan ei tiedä tuleeko vielä tellekin se päivä , että rupeaa taas vihellyttämään, mutta minä uskon että tulee! Tehkää ne tarvittavat elämänmuutokset pikkuhiljaa kun on voimia(sairasloma/terapia/muutto/uusityö/uusi koulutus/parisuhdeasiat) jne, ja antakaa elämälle mahdollisuus, se ottaa vain aikaa.
Jos jaksatte niin etsikää joku kiinnostuksen aihe ja upotkaa siihen hetkeksi, itse innostuin rakentelemaan hyönteishotteleja, hauskaa ja hyödyllistä askartelua.
Jumbo kirjoitti:
Hei AP ja muut!
Olen tuntematon kanssasuomalainen, mutta minua kiinnostaa jos jollain menee huonosti, kaikille ei ole "ihan sama" miten muilla menee!
Älkää vaan leikkikö itsemurhalla, sillä itse erehdyin sen tekemään (onneksi elvytettiin). Jäin henkiin ja kun aika kului ja uskalsin tehdä elämän muutoksia myös elämä pikkuhiljaa muuttui paremmaksi. Yksi päivä ajelin töistä kotiin ja tajusin vihelteleväni ja olevan onnellinen, kesä oli kaunis kuin postikortti ja aurinko lämmitti avonaisesta auton ikkunasta ja olin niin kiitollinen ollessani ELOSSA!
Kukaan ei tiedä tuleeko vielä tellekin se päivä , että rupeaa taas vihellyttämään, mutta minä uskon että tulee! Tehkää ne tarvittavat elämänmuutokset pikkuhiljaa kun on voimia(sairasloma/terapia/muutto/uusityö/uusi koulutus/parisuhdeasiat) jne, ja antakaa elämälle mahdollisuus, se ottaa vain aikaa.
Jos jaksatte niin etsikää joku kiinnostuksen aihe ja upotkaa siihen hetkeksi, itse innostuin rakentelemaan hyönteishotteleja, hauskaa ja hyödyllistä askartelua.
Sitten on vielä se juttu että henki on ihmisessä yllättävän tiukassa, ja jos ei lähdekään niin voi jäädä vaurioita. Itse yritin aikoinaan lääkkeillä, piti olla sekoitus ja annostus johon varmasti kuolee + alkoholia päälle, mutta niin ei käynyt vaan heräsin 48 tunnin kuluttua kämppäni lattialta omissa ulosteissani ja virtsoissani, aivot sekaisin. En muistanut kuka olin, mikä olin, mitä on omituiset ulokkeet joita näkyi näkökentässäni (sormet) jne. Olin varma että jään vaikeatsi aivovaurioiseksi. Yllättäen pystyn vuosien jälkeen toimimaan maailmassa taas, mutta olen tyhmä kuij saapas verrattuna siihen skarppiin opiskelijaan joka olin ennen yritystä. Esim. mihinkään opintoihin en enää pystyisi, kun aivot ei toimi kunnolla. Samoin meni täysin kyky mielikuvitella tai nähdä unia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kieltämättä itsekin paininut ikävien ajatusten parissa jo kauan ja nyt muutaman päivän ajan ne ovat olleet sietämättömiä.
Olen 31, en ole koskaan ollut palkallisessa työssä (riistoharjoitteluita ja työkokeiluja ja kuntoutusta työtoimintaa on kyllä ollut) ja nyt tämän vuoden aikana minulla loppui kuntoutustuki jota kipeästi tarvitsen. Kela hylkäsi jatkon (olin siis alle vuoden kuntoutustuella), tehtiin uus hakemus, uudella lääkärinlausunnolla ja taas hylky, heidän mielestä kykenen töihin vaikka en oikeasti kykene siihen, en edes opiskelemaan.. Nyt minulta myös evättiin työttömyyspäiväraha koska en voi vastaanottaa työtä, joten kokonaan putoan yleiselle asumistuelle + toimeentulotuelle. Miten tällaisessa pystyy edes kuntoutumaan, kun siihen ei anneta edes mahdollisuutta.
Taustalla vakavaoireisina masennus, ahdistus, sosiaalisten tilanteiden pelko ja nähtävästi vielä ptsd.
Tuntuu että olen täysin epäonnistunut ihmisenä ja olen turha, joka vie vain tilaa ja resursseja yhteiskunnalta..
Älkää sitä yhteiskuntaa ja veronmaksua miettikö niin paljon. Välillä pitää olla ihan vain itsekäs, keskittyä omaan jaksamiseen. Suurin osa meistä työssäkäyvistäkin on oikeasti saamapuolella, kun laskee kaikki julkiset palvelut, joita tulee käytettyä.
Sama juttu. Loppuun kulutetettu 38v. Ei mitään toivoa enää tässä maailmassa.