Lue keskustelun säännöt.
Miten olette hyväksyneet sen ettei enää tule lapsia?
07.11.2020 |
Että lapsi/lapset on jo teinejä eikä pieniä lapsia enää ole? Ei tarvitse ikinä enää olla raskaana eikä synnyttää.
Kommentit (19)
Kiinnostaa myös minua.
Olen 38v. Lapset 10v ja 12v. Sinkku nykyään.
Vauvakuumetta on ilmestynyt tässä kesän/syksyn aikana. Todella haikea mieli, tässäkö tämä oli. Enkö voi enää olla raskaana ja tuntea vauvan liikkeitä, enkö saa enää nuuskutella vauvan tuoksua kaiket päivät, enkö saa seurata vauvan kasvua, kuunnella taaperon hauskoja juttuja yms pienen lapsen alkutaivalta. Tuntuu surulliselta.
Haluisin vielä lapsen tai toisen tai kolmannenkin. Mutta ikä alkaa tulla vastaan. Sekä tietenkin se, että ei sitä miestä edes ole jonka kanssa lapsia voisi saada.
Toki olen äärettömän onnellinen kahdesta lapsestani. He ovat aarteeni. Mutta ovat jo sen verran isoja ja omatoimisia etteivät tarvitse minua enää niin paljon.
Surutyötä tämä tavallaan on, realistisesti kun ajattelee niin en usko enää saavani vauvaa. Haluan kuitenkin sen miehen ja perheen myös, en pelkkää vauvaa. Miehillä se on niin helppoa kun ikä ei ole este.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Helposti. Olin asiasta varma jo heti kolmannen synnyttyä, oli varma olo, että nää on nyt tässä. Ja nyt, kun kaikki on lähes koululaisia (pienin eskarissa), asia on vain vahvistunut. Ihanaa kun alkavat olla isompia. Toki 13v esikoisen kasvu herättää tunteita, kun meni jo pituudessakin ohitseni. Mutta silti, olen täysin valmis siihen, ettei mulla oo enää pieniä. Ehkä hyvällä tuurilla lapsenlapsia sitten joskus.
En tiedä miten sen hyväksyy. Juuri saan tuoksutella viikon ikäistä vauvaa. Juuri nyt maailmassa ei ole ihanampaa.
Ihan hyvin. Sain ainoan lapseni 25-vuotiaana ja sen jälkeen minulla on ollut hormonikierukka, jota on jo neljä kertaa vaihdettu lennosta uuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea hyväksyä tahtomattaan lapsettomana, mutta pakkohan se on.
M38
En tiedä. Mietin ja ajattelen tätä melkein päivittäin. Minulla ei toistaiseksi ole yrityksistäni ja toiveistani huolimatta yhtään lasta. - Olen tosin "vasta" 42 vuotias, joten ehkä vielä joskus on; tai sitten minun on vain elettävä sen kanssa, että en saanut omaa jälkikasvua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ollut vaikeuksia. 2 lasta riitti mulle, enempää en missään nimessä halua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kumpi on isompi tuska se, että on saanut lapsen vai se, ettei ole saanut ainoatakaan lasta. - Kaikki eivät toki haluakaan saada lapsia tai sitä ensimmäsitäkään lasta, eikä siinä mitään. Kenestäkään ei tee yhtään parempaa tai huonompaa oli saanut lapsia tai on ollu saamatta lapsia Mutta sitten on meitä, jotka haluamme ja olemme halunneet jo pidemmän aikaa mutta syystä tai toisesta emme ole nähneet toiveemme käyvän toteen.
Elämä ei ole aina reilu.
Se yksi 42 vuotias
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa myös minua.
Olen 38v. Lapset 10v ja 12v. Sinkku nykyään.
Vauvakuumetta on ilmestynyt tässä kesän/syksyn aikana. Todella haikea mieli, tässäkö tämä oli. Enkö voi enää olla raskaana ja tuntea vauvan liikkeitä, enkö saa enää nuuskutella vauvan tuoksua kaiket päivät, enkö saa seurata vauvan kasvua, kuunnella taaperon hauskoja juttuja yms pienen lapsen alkutaivalta. Tuntuu surulliselta.
Haluisin vielä lapsen tai toisen tai kolmannenkin. Mutta ikä alkaa tulla vastaan. Sekä tietenkin se, että ei sitä miestä edes ole jonka kanssa lapsia voisi saada.
Toki olen äärettömän onnellinen kahdesta lapsestani. He ovat aarteeni. Mutta ovat jo sen verran isoja ja omatoimisia etteivät tarvitse minua enää niin paljon.
Surutyötä tämä tavallaan on, realistisesti kun ajattelee niin en usko enää saavani vauvaa. Haluan kuitenkin sen miehen ja perheen myös, en pelkkää vauvaa. Miehillä se on niin helppoa kun ikä ei ole este.
Ok. Itse tapasin mieheni 40v ja lapsia saatiin luomusti kolme. Eli jos todella miehen ja lapsen haluat, vielä ehtii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin. Halusin kolme lasta ja kolmannen jälkeen olin varma, että se oli siinä. Nuorin on nyt 10v ja en enää mitenkään jaksaisi vauvan taikka taaperon kanssa. Ne ajat on ohi mun kohdalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihan hyvin. Kolme toivottua lasta saimme ja sen jälkeen kävin sterilisaatiossa. Yhtään en pois antaisi, mutta lisääkään emme halunneet. Nyt nuo ovat jo kaikki aikuisia ja ilonamme on jo kaksi lapsenlasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaa myös minua.
Olen 38v. Lapset 10v ja 12v. Sinkku nykyään.
Vauvakuumetta on ilmestynyt tässä kesän/syksyn aikana. Todella haikea mieli, tässäkö tämä oli. Enkö voi enää olla raskaana ja tuntea vauvan liikkeitä, enkö saa enää nuuskutella vauvan tuoksua kaiket päivät, enkö saa seurata vauvan kasvua, kuunnella taaperon hauskoja juttuja yms pienen lapsen alkutaivalta. Tuntuu surulliselta.
Haluisin vielä lapsen tai toisen tai kolmannenkin. Mutta ikä alkaa tulla vastaan. Sekä tietenkin se, että ei sitä miestä edes ole jonka kanssa lapsia voisi saada.
Toki olen äärettömän onnellinen kahdesta lapsestani. He ovat aarteeni. Mutta ovat jo sen verran isoja ja omatoimisia etteivät tarvitse minua enää niin paljon.
Surutyötä tämä tavallaan on, realistisesti kun ajattelee niin en usko enää saavani vauvaa. Haluan kuitenkin sen miehen ja perheen myös, en pelkkää vauvaa. Miehillä se on niin helppoa kun ikä ei ole este.
Ok. Itse tapasin mieheni 40v ja lapsia saatiin luomusti kolme. Eli jos todella miehen ja lapsen haluat, vielä ehtii.
Joku katkera tätäkin tullut alapeukuttamaan 😂 On se kamalaa, kun ihmiset eivät ymmärrä mennä hautaan tai vähintään vanhainkotiin viimeistään nelikymppisenä, vaan kehtaavat perheellistyäkin noin mummoina 😂
Minulla on kaksi lasta ja kohta nuorempikin on koulussa eli helpot ajat tiedossa. Erosin lasten isästä pari vuotta sitten ja tuolloin olin aivan varma, etten enää lapsia halua. Iän puolesta ehtisin kyllä lisääntymään vielä, mutta pettymys exän kanssa elettyyn lapsiperhe-elämään on niin valtava edelleen, että toivoisin saavani kolmannen lapsen, jonka vauva-aika olisi ihanaa. Molempien lasten vauva-aika oli pelkkää suorittamista ja miehen miellyttämistä. Vauvaa ex ei hoitanut edes iltaisin, koska hän kävi töissä. Ex odotti, että kotona on ruoka odottamassa ja koti siisti, kun hän tulee kotiin. Ei puhettakaan, että hän olisi kotitöitä tehnyt koskaan. Ei edes sen jälkeen, kun palasin töihin. Lisäksi hän arvosteli rumasti raskaudenjälkeistä vartaloani, vaikka treenasin itseni kuntoon. Ex vain jatkoi lihomistaan. Eron jälkeen hän on katkerasti selittänyt miten huonosti hoidin kotia ja lapsia.
En siis sinänsä halua lisää lapsia, mutta kaipaisin onnellista vauva-aikaa, jossa molemmat vanhemmista sitoutuisivat vauvan hoitoon ja olisi "yhteinen projekti". Koska minulla ei ole kristallipalloa, en lapsia enää tee. Huomasin jo exän kanssa ettei millään voi etukäteen varmistua siitä, että isä sitoutuu perhe-elämään. Ex kyllä kovasti halusi lapsia, mutta tosi paikan tullen paljastui, ettei hän halunnut osallistua mihinkään. Hän halusi vain perheen tuoman statuksen itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Koen sen suurena helpotuksena.
Sama
Tämä ei ole koskaan ollut ongelma. Halusin ja sain yhden. Sterilisaation prekäynnillä olin kolmekymppispäivänäni, vuosien odotuksen jälkeen.
Kohdallani ei voida puhua hyväksymisestä, en missään tapauksessa olisi halunnut enempää kuin kaksi lasta. Olisi suoraan sanottuna ihan kamalaa olla raskaana, synnyttää ja elää uudelleen se pikkulapsiaika. Ihanaa kun lapset on isoja.