Te, joilla on varattu lomamatka Etelä-Eurooppaan touko- kesäkuulle,
meinaatteko matkustaa suunnitelmien mukaisesti, vai onko H1N1-virustaudilla vaikutusta matkasuunnitelmiinne?
Kommentit (7)
ollaan lähdössä Sardiniaan tän kuun loppupuolelle ja toki muutetaan suunnitelmia, jos jotain erityistä ohjetta/kieltoa tulee viranomaisten taholta. Nythän näyttää, että "kohu" oli suurempi kun itseasiassa koko homma, eli siis influenssa kyseessä. Niihinhän kuolee 1000-2000 suomalaista joka vuosi ja ihan täällä kotimaassa.
Lippuja ei ole vielä, ja ollaan kieltämättä vähän viivytelty niiden hankkimista tätä tilannetta seuratessa. Todennäköisesti mennään kuitenkin suunnitelmien mukaan, ellei tämä tilanne muutu merkittävästi.
kuluttua, ihan normaalisti. Heinäkuussa sitten Italiaan
en ole vielä ajatellut mitään perua. Ei se Italia arveluta, vaan sen lentokone.
Matka oli tarkoitus muutenkin ottaa lyhyellä varoitusajalla (koska lapset jäävät kotiin ja lapsenvahdit eivät ole vielä vahvistaneet päiviä, jolloin pääsevät). Nyt päätimme, että seurailemme tilannetta ennenkuin varaamme mitään ja tarvittaessa lomailemme vaikka kotimaassa. Ei olisi kiva joutua kohdemaassa karanteeniin hotelliin (kuten nyt HongKongissa) tai vielä kamalampaa, ettei maasta pääsisi karanteenin vuoksi palaamaan takaisin. Muuhun hysteriaan emme ole asian vuoksi ryhtyneet, mutta tämä nyt tuli tänään mieleen, kun uutisia luki.
Samansuuntaisia ajatuksia meilläkin. Tarkoitus olisi lähteä reissuun parin viikon kuluttua. Se siinä vaan mietityttää, että peruutus pitäisi tehdä kaksi viikkoa ennen matkaa, jos rahoja haluaisi saada takaisin. Mutta siis, eiköhän tästä ihan normaalisti päästä matkaan.
Rentouttavaa lomaa kaikille! /ap
mutta ei tod. peruta ellei jotain dramaattista tapahdu, eikä peruttaisi jos oltaisiin menossa vaikka Roomaan tai Barcelonaan. Nythän sitäpaitsi on näkynyt lausuntoja ettei H1N1 ole tavallista flunssaa vaarallisempi.