Lue keskustelun säännöt.
Onko muita joilla mennyt välit äitiin aikuisena?
03.11.2020 |
Tuntuu,että äidillä on aina sellainen halveksiva katse ja sävy minun seurassa. Uskon että riittämättömyyden tunteeni juontaa paljon juuri tästä asiasta.
Vaikka mitä teen ja kuinka yritän niin en ikinä riitä sellaisena kuin olen. Siksi olen laittanut välit poikki äitini kanssa.
Nähdään vain lasten syntymäpäivien merkeissä ja ehkä jouluna nopeasti.
Olen surullinen asian vuoksi,mutta tiedän etten voi ikinä saada sellaista suhdetta äitiini kuin haluaisin. Tasavertaista ja tunteen,että minut hyväksytään tämmöisenä. Olen kuitenkin ihan hyvin pärjännyt elämässäni ja muutenkin mielestäni hyvä ihminen.
Kommentit (17)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole puhunut nähnyt äitiäni yli 10 vuoteen enkä kaipaa yhtään. Miksi näet kumminki jouluna ja lasten synttäreillä?
Kyllä valitettavasti. Vielä kun lisätään samaan syssyyn sisar,niin ei voi kun ihmetellä että miksi . Miksi en saanut normaalia,rakastavaa perhettä. Sellaista joka on tuki ja turva ja seisoo aina mun puolella?
Vierailija kirjoitti:
En ole puhunut nähnyt äitiäni yli 10 vuoteen enkä kaipaa yhtään. Miksi näet kumminki jouluna ja lasten synttäreillä?
Haluan oman mielenterveyteni vuoksi olla edes jossain tekemisissä. Myös lasten vuoksi. Kait mä jollain tapaa haluan uskotella itselleni,että hän on kuitenkin mun äiti ja mua rakastaa, vaikka ei sitä ikinä ole osannut näyttää tai sanoa.
-ap
Joo lapsuudesta muistan vaan sen miten kova kuri meillä oli ja äiti sai raivarin milloin mistäkin. Ei saanut olla lapsi. Piti olla kuin marionettinukke ja tanssia äidin vedellessä naruista. Minkäänlaista omaa tahtoa ei saanut olla.
Sanomattakin selvää,että oon oireillut monin tavoin aikuisena. En ole uskaltanut olla oma itseni vaan myötäillyt ja mielistellyt paskiaisiakin.
Äitiin en ole juurikaan tekemisissä ja hän kyllä osaa siitä(kin) syyllistää.
En vaan pysty enää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole puhunut nähnyt äitiäni yli 10 vuoteen enkä kaipaa yhtään. Miksi näet kumminki jouluna ja lasten synttäreillä?
Haluan oman mielenterveyteni vuoksi olla edes jossain tekemisissä. Myös lasten vuoksi. Kait mä jollain tapaa haluan uskotella itselleni,että hän on kuitenkin mun äiti ja mua rakastaa, vaikka ei sitä ikinä ole osannut näyttää tai sanoa.
-ap
Minä katkaisin välit lopullisesti juuri oman mielenterveyteni vuoksi, voin paljon paremmin ilman häntä. Ei se uskottelu kannata, kyllä sun äitis näyttäisi jos rakastaa. Itse olen omille lapsille kertonut (ikätason mukaisesti) miksi näin; kenenkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua, etenkään omilta vanhemmiltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole puhunut nähnyt äitiäni yli 10 vuoteen enkä kaipaa yhtään. Miksi näet kumminki jouluna ja lasten synttäreillä?
Haluan oman mielenterveyteni vuoksi olla edes jossain tekemisissä. Myös lasten vuoksi. Kait mä jollain tapaa haluan uskotella itselleni,että hän on kuitenkin mun äiti ja mua rakastaa, vaikka ei sitä ikinä ole osannut näyttää tai sanoa.
-apMinä katkaisin välit lopullisesti juuri oman mielenterveyteni vuoksi, voin paljon paremmin ilman häntä. Ei se uskottelu kannata, kyllä sun äitis näyttäisi jos rakastaa. Itse olen omille lapsille kertonut (ikätason mukaisesti) miksi näin; kenenkään ei tarvitse sietää huonoa kohtelua, etenkään omilta vanhemmiltaan.
Meidän tilanne on se,että äitini tietää nykyään rajani. Hän ymmärtää siis vihdoin tilanteen ja että mulle on ihan turha alkaa käyttäytyy huonosti. Näin ei tosiaankaan ole ollut aina.
Nyt tää tilanne toimii. Voidaan olla väleissä.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kai te sitten osaatte kohdella lapsianne paremmin.
Monilla on äiti jolla on narsismi tai muu luonnehäiriö. Silloin toisella on halveksiva katse ja kaikki pitäisi tehdä heidän määräyksensä mukaan. He eivät voi muuttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli vuosia välit kokonaan poikki. Jotenkin sitten ollaan päädytty tilanteseen, että näemme pari kertaa vuodessa ja soitellaan sillointällöin.
Tuon viimeisimmän riidan jälkeen on tosiaan päästy tähän pisteeseen, että pystymme olemaan toistemme elämässä läsnä. Jonkinlainen kunnioitus on vihdoin löytynyt mutta se tosiaan vaati monta riitaa ja tuon vuosien välirikon. Nyt on hyvä.
Mulla on ollut lähellä tuo välien katkaiseminen. Lapsuudessa äiti riehui ja raivosi tyhjästä, puhui aivan liian avoimesti aikuisten juttuja ja haukkui aina muita ihmisiä. Petti ja oli jättämässäkin meidät mutta sitten jäi. Suoraan sanottuna olisi voinut lähteä niin meillä olisi ollut rauhallisempaa kotona. Hän on myös täysin rajaton ihminen, aina kun asetan rajan tulee riita. Ajattelin jo teininä että meidän perheessä äiti on jotenkin enemmän teinin tasolla. Hänen näkökulmastaan minä olin vaikea. Hän tiuski ja itketytti minua usein, sitten naljaili että oletpas herkkä. Voi olla narsisti tai sitten epävakaa persoonallisuushäiriö. Vähän säälin häntä koska on tuollainen. Yksinäinen, katkera, ilkeä ihminen. Ei voi olla onnellinen. Koti oli siivottomassa kunnossa ja hän ajatteli vain itseään. Ajattelen että minua kiusattiin koska tulin tuollaisista oloista. Toivon että olisi ollut normaali perhe ja mukavaa rakastavaa arkea. Sellaista näki joskus muiden kotona, en kauhean hyvin viihtynytkään kotona. Olen ottanut henkisen eron hänestä täysin. Emme varmaan tapaisi jos en samalla näkisi muita sukulaisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näen äitiäni satunnaisesti, mutta välttelen yhteydenottoja mahdollisuuksien mukaan. Ikinä en häneltä ole saanut emotionaalista tukea tai läheisyyttä, ja välimme ovat muodolliset. Olishan se ollut kiva, että olisi saanut rakastavan ja välittävän perheen, mutta valitettavasti meni näin. Sen paremmat välit ole isäänkään tai sisarukseen.
Vierailija kirjoitti:
Kai te sitten osaatte kohdella lapsianne paremmin.
Uskotko jos sanon,että olen totisesti yrittänyt olla ihan päinvastainen äiti omille lapsilleni, kuin oma äitini oli ja on minulle.
Joskus mietin olenko jopa liian lepsu.
Niin kauheat arvet on vaan jäänyt, kun äidin silmissä olet aina ollut huono,tottelematon ja kamala,etten ikimaailmassa halua siirtää sitä omilleni.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin ja samaan aikaan kun itsellä oli ihan älyttömän vaikeat oltavat koulussa, minun piti kotona lohdutella äitiä joka raivopäissään ensin riehui jostain pikkuasiasta ja sitten itki tekevänsä itsarin. Eipä oikein tuossa tule omia ongelmia kerrottua, ja ei hän olisi niille yhtäön mitään tehnytkään. Mulla oli todella vaikea nuoruus ja lapsuus mutta häntä ei kiinnosta.
Naljailee vaan yhä kuinka minä olin muka vaikea teini. Kai tuo on sitä narsistin blame shiftingiä tms. Tuntuu että luokallenikin oli sattunut harvinaisen monta tosi ilkeää tyttöä.
Surullista luettavaa. Toivottavasti edes joku äiti herää ajattelemaan jos käyttäytyy huonosti lapsilleen. Rakastakaa lapsianne.
Meitä on valitettavan paljon. Mikä siinä äitisuhteessa voikin olla niin raastavaa. Olen pohtinut asiaa paljon, mistä johtuu että oma äiti on ilkeä ja myrkyllinen? En tiedä löydänkö vastausta koskaan