Lapsettomat naiset ovat kyllä rohkeimpia
koska uskaltavat tehdä itsenäisen ratkaisun ja elää omannäköistä elämää ja joutuvat kuuntelemaan toisten ennakkoluuloja.
Kommentit (13)
uskalla hankkia lasta, kun se sitovuus ja vastuu pelottaa jne... Että se siitä rohkeudesta.
Lapsettomuus ei ole aina todellakaan oma päätös/valinta!!
Itse olen käynyt läpi rankat hoidot. Ja se on todellakin rankkaa ja raastavaa! ja sitä en todellakaan olisi itse halunnut! Mutta nyt ollaan adoptiossa, se on pitkä prosessi ja eikä siitäkään oo varmaa, että lapsi joskus saadaan! Joten olkaa hiljaa ja älkää valittako asiasta, josta ette voi tietää!
Lapsettomuus ei ole aina todellakaan oma päätös/valinta!!
Itse olen käynyt läpi rankat hoidot. Ja se on todellakin rankkaa ja raastavaa! ja sitä en todellakaan olisi itse halunnut! Mutta nyt ollaan adoptiossa, se on pitkä prosessi ja eikä siitäkään oo varmaa, että lapsi joskus saadaan! Joten olkaa hiljaa ja älkää valittako asiasta, josta ette voi tietää!
Siis oletko oikeasti tuosta onnellinen? Mitä ihanaa on siinä että kasvaa aikuiseksi? Mitä mukavaa on kokea kova kipu? Miksi - oi miksi - pitäisi uhrautua kenenkään puolesta? En tajua.
Lapsettomuus voi olla oma valinta, mutta se voi olla myöskin tahatonta, jolloin lasta ei kuulu, vaikka kuinka toivottu olisi. Musta aina tuntuu pahalta, kun lapseton teilataan ja ajatellaan, että tuolla naisella ei ole lapsia, kun hän haluaa vain uraa ja elää itsekeskeistä elämää. Mun sydän itkee tällä hetkellä kaksoissiskoni puolesta, joka eilen teki rohkean päätöksen lopettaa lapsettomuushoidot ja alkaa elämään elämäänsä 4 vuoden yrittämisen jälkeen. Hänellä on iso surutyö edessä ja hän miettikin juuri tuota muiden ihmisten suhtautumista lapsettomiin naisiin. Toivoisin kaikilta ymmärrystä ja hieman empatiakykyä lapsettomia kohtaan, koska se ei todellakaan aina ole itsestä kiinni onko niitä lapsia vai ei. Lapsettomuus on iso kriisi elämässä, se tuottaa niin paljon surua ja tuskaa!!!
En tajua minäkään.
Siis oletko oikeasti tuosta onnellinen? Mitä ihanaa on siinä että kasvaa aikuiseksi? Mitä mukavaa on kokea kova kipu? Miksi - oi miksi - pitäisi uhrautua kenenkään puolesta? En tajua.
Lapseton nainen voi ryhtyä vaikkapa äitipuoleksi - siinä tarvitaan uhrautumista, jolle ei äitiyskään vedä vertaa. Tai jos ei rohkeus ja rahkeet siihen riitä (sillä se on maailman epäkiitollisin rooli, jossa ei voi koskaan toimia ulkopuolisten mielestä oikein) niin voi ryhtyä vaikka sijaisvanhemmaksi tai vapaaehtoistyöhän lasten, nuorten, aikuisten tai vanhusten parissa. Siitä saa sentään kiitostakin, vaikkakaan ei tietysti yhtä paljon kuin äitiydestä. Tarkoitan vain, että jos jonkun mielestä henkinen kasvu on mahdollista vain toisten tarpeisiin sopeutumalla niin äitiys ei todellakaan ole ainoa rooli, jossa sitä tarvitaan.
Olen itse tehnyt tuon ratkaisun, mutta ei se ole poistanut elämästäni niitä asioita, mistä niin moni luulee minun luopuneen.
Lapseton nainen voi ryhtyä vaikkapa äitipuoleksi - siinä tarvitaan uhrautumista, jolle ei äitiyskään vedä vertaa. Tai jos ei rohkeus ja rahkeet siihen riitä (sillä se on maailman epäkiitollisin rooli, jossa ei voi koskaan toimia ulkopuolisten mielestä oikein) niin voi ryhtyä vaikka sijaisvanhemmaksi tai vapaaehtoistyöhän lasten, nuorten, aikuisten tai vanhusten parissa. Siitä saa sentään kiitostakin, vaikkakaan ei tietysti yhtä paljon kuin äitiydestä. Tarkoitan vain, että jos jonkun mielestä henkinen kasvu on mahdollista vain toisten tarpeisiin sopeutumalla niin äitiys ei todellakaan ole ainoa rooli, jossa sitä tarvitaan.
Olen itse tehnyt tuon ratkaisun, mutta ei se ole poistanut elämästäni niitä asioita, mistä niin moni luulee minun luopuneen.
Lapseton nainen voi ryhtyä vaikkapa äitipuoleksi - siinä tarvitaan uhrautumista, jolle ei äitiyskään vedä vertaa. Tai jos ei rohkeus ja rahkeet siihen riitä (sillä se on maailman epäkiitollisin rooli, jossa ei voi koskaan toimia ulkopuolisten mielestä oikein) niin voi ryhtyä vaikka sijaisvanhemmaksi tai vapaaehtoistyöhän lasten, nuorten, aikuisten tai vanhusten parissa. Siitä saa sentään kiitostakin, vaikkakaan ei tietysti yhtä paljon kuin äitiydestä. Tarkoitan vain, että jos jonkun mielestä henkinen kasvu on mahdollista vain toisten tarpeisiin sopeutumalla niin äitiys ei todellakaan ole ainoa rooli, jossa sitä tarvitaan.
Olen itse tehnyt tuon ratkaisun, mutta ei se ole poistanut elämästäni niitä asioita, mistä niin moni luulee minun luopuneen.
ei minulla ole mitään ennakkoluuloja lapsettomia vastaan.
Lapsellisetko eivät sitten voi elää omannäköistä elämää? Ja ennakkoluuloja kuulevat hekin...
En olisi ikinä oppinut ottmaan vastuuta muusta kuin itsestäni. En olsi ikinä kasvanut aikuiseksi. En olisi vielä tähän ikään mennessä kokenut mitä on kova kipu. En olsi oppinut uhrautumaan kenenkään puolesta. tekemään montaa asiaa samnaikaisesti. Oppinut sietämään tappavia katseita kun lapsi heittäytyy kaupassa lattialle ja huutaa ja jne.
Minusta on tullut rohkea äitiyden myötä.
Yksi ei ole löytänyt itselleen miestä, eikä tiedä, haluaako yksinhuoltajaksi. lapsen kyllä haluaisi. Toinen ei vaan voi kuvitella elämäänsä lasta tai miestä. Yhdellä elämä on jatkuvasti "vaiheessa", eikä ole varma, haluaako ikinä lapsia. Tottakai heitä ottaa päähän ihmisten kommentit välillä, mutta minkäs sille mahtaa. Kestettävä mikä kestettävä. Vähän niin kuin se, että ihmiset pitävät mua usein tyhmänä, koska olen lasten kanssa kotona jo viidettä vuotta.