Synttärilahjalista?
Siis onko yleinen käytäntö, että lasten synttäreille toivotaan tiettyjä lahjoja? Olen törmännyt tällaiseen käytänteeseen.
Itse olen opettanut lapseni siten, että ei saa mennä mitään toiveita esittämään muille kuin hyvin läheisille isovanhemmille ja kummille, joka on todella läheinen.
Eipä silti, eihän se ihan huono ajatus ole, kun jokainen tuntee oman lapsensa ja hänen mieltymyksensä parhaiten. Toisaalta, omat lapseni ovat aina tykänneet saamistaan leluista ja pikkutavarasta. En ole ajatellut, että lahjan täytyy olla tietynlainen ja jotenkin hyödyllinen.
Nyt ystäväni esitti tällaista lahjalistaa lapselleen. kai se täytyy listalta poimia se lahja, vaikka olin jo ostanut valmiiksi lahjan aikaisemmin.