En pääse elämään kiinni narsistisen suhteen jälkeen. Syytän itseäni siitä että annoin ex-puolisoni kohdella itseäni huonosti yli vuosikymmenen ajan.

Mikä piti noin kauan yhdessä? Lompakkoko?

Siitä on hyvä jatkaa, narsismiin perehtyneen terapeutin kanssa.

Mitä pidempään on , sitä paremmin sokaistuu sille kohtelulle..

Eiköjän narskut käytä rahansa mieluiten itseensä.

Jätä se nyt kaikki taaksesi ja keskity tähän päivään. Mistä olet juuri nyt kiitollinen? Mitä kivaa sinulle on tapahtunut tänään?

Mitä sitä itseään syyttämään. Elit semmoista elämänvaihetta jossa se palveli jotain tarkoitusta. Hait selvästi häneltä jotain sellaista hyvää mistä olet jäänyt paitsi. Samalla ehkä siedit jotain sellaista mitä olet saanut osakseksi jo liikaakin. 

Nyt saatkin elää itseäsi varten. Ensin tulee kuitenkin itku. Itku siitä ettei narsisti tule ja pelasta. Sitten itku siitä mitä olet 10 vuoden aikana kokenut. Lopulta toivottavasti itket pois senkin mikä on jäänyt itkemättä jo paljon ennen kun olet ex-miestäsi edes tavannut. 

Sen jälkeen vaikka pieni kävely marraskuun pakkasessa ja jäätelöä kaupasta. Kyllä se siitä.

Mistähän tulee sellainen tarve kohdella toista kuin riepua? Jostain itsessä olevasta yritetään päästä eroon, mutta eipä onnistu siten.

saat taputtaa itseäsi olkapäälle ja onnitella: olet päässyt eroon narsistista , nyt sinulla on oikeus onnelliseen elämään. jotkut ei pääse narsistista eroon _koskaan_

Älä nyt turhaa itseäsi syyttele. Se oli elämänvaihe jonka jostain syystä kävit läpi, jokaisella on oma polkunsa. Nyt et ainakaan ikinä mene samanlaisen tyypin ansaan.

Ja muista että narskut ja psykot on ne jotka säälittäviä on, koska niiden tunneskaala on puutteellinen. Elävät koko elämänsä tyytymättömyydessä ja epämääräisessä levottomuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Mistähän tulee sellainen tarve kohdella toista kuin riepua? Jostain itsessä olevasta yritetään päästä eroon, mutta eipä onnistu siten.

narsisti saa voimaa toisten heikkoudesta

Miksi tässäkin keskustelussa lähdetään heti puhumaan siitä ex-miehestä ja hänen problematiikastaan? Eikö päähenkilö ole se uhri, joka on aivan yhtä lailla mielenkiintoinen ja arvokas ihminen vaikkei mystistä muotidiagnoosia omaisikaan?

Ne onn satunnnaisia muistoja päään sisässä ja jos niitä ei käsittele ne jääää pirstaleiseksi ja ne pirstaleeet kummittelee siellä tääälllä pään sisään josta pitäisin muodostua kokonaisuuus jota käsitelllä.

:(

Täytyy opetella olemaan armollinen itselleen.

Minäkin olen antanut nuorempana kohdella itseäni äärimmäisen huonosti. Olen antanut muille kaiken mitä he ovat halunneet, oli se sitten seksiä, rahaa tai sylkykuppina olemista. Miksi olen toiminut näin? Siksi, että siihen minut ON KASVATETTU. On opetettu olemaan loputtoman kiltti. Pitää totella, ei saa puolustaa itseään. Tätä toteutin pitkään, kunnes jossain vaiheessa tajusin, että se ei ole totta. Olen vähitellen pääsemässä liiasta kiltteydestä eroon, mutta se on vaatinut paljon töitä, ja vaatii edelleen.

Onneksi pääsit suhteesta pois. Voimahali.

Se on nyt takana, älä anna sen pilata tätä päivää ja huomista!

Minäkin olin hullun kanssa viisi vuotta, turha niitä vuosia on liikaa muistella vaan nauttii siitä, että elämä on nyt parempi.

Samassa tilanteessa ap. Siedin liian pitkään huonoa kohtelua joka jatkui vielä suhteen päättymisen jälkeenkin. Oksettaa ja ahdistaa, kuinka arvottomana ja vähäpätöisenä mua piti. Kaikista loukkaavinta on ollut se, kun suhteen loppumetreillä alkoi tapailla muita, vaikka asuttiin vielä yhdessä ja samaan aikaan pyysi etten lähde. Oli sitä mieltä ettei eteeni tarvi nähdä vaivaa ellen lupaa jäädä. Sitten olisi ollut valmis panostamaan. Eron jälkeen sama touhu jatkui. Tapaili muita ja pyytämällä pyysi että palaan ja tehtäisiin lapsi. Voiko paljoa alempiarvoisena ihmistä enää pitää?

Riippuu aika paljon siitäkin millaiseen kohteluun on tottunut, Ja tämä ei tosiaankaan tarkoita että menee huonosta suhteesta toiseen. Itse olin todella hyvin kohdeltu lapsi ja nuorena seurustelin pitkään oikein ihanan pojan kanssa, mutta sitten vain kasvettiin erilleen. Sitten olin pitkään sinkku. Seuraava mies olikin psykopaatti - meni hetken että ymmärsin pelisäännöt, tai siis että säännöt koskee muita, mutta ei tätä ihmistä ikinä, ja kesti turhan kauan että räpistelin irti siitä kauheudesta.

Nykyään tunnistan psykot heti ja viihteeni on ärsyttää niitä. Kritiikki, huomioimattomuus ja pilan teko niiden puuhista saa ne ihan mustaan raivoon. Ah!

kyllä sä jonain päivänä pääset taas omaan elämääsi kiinni, siinä voi mennä vuosiakin. Tärkeintä on ettei ota paranemisesta ns.pakkomiellettä vain antaa ajan hoitaa myöskin, jonain päivänä huomaat ettet jaksa enää samaa tarinaa ja muu elämä alkaa tulemaan pikkuhiljaa enemmän pinnalle. Olen itsekin tämän käynyt läpi ja aikaa meni useampi vuosi. Terapiaa voi toki kokeilla apuna ja vertaistukiryhmiä, mutta sekin kannattaa muistaa että aika tosiaan hoitaa ja tuo etäisyyttä eli sen vaikutusta ei kannata aliarvioida.