Onko joku parantunut masennuksesta?

Ei voi sanoa että huoleton iloisuus koska kärsin hypervigilanssista edelleen. Mutta ei masenna enää käytännössä ikinä. Minulla kyse oli tunteiden, erityisesti kiukun tukahduttamisesta. Kun masennun, tiedän nyt että olen oikeasti vihainen ja koen että ylitseni on kävelty. Tarvitsee vain miettiä mistä olen kyse, usein tarvitsee suuttua. Ei tietenkään muille ihmisille mennä mesoamaan mutta tunnustaa itselleen omat tunteet ja tehdä tarvittavat muutokset, ettei tarvitse enää olla vihainen. Pitää puolensa.

Jep, söin mielialalääkitystä 9 kk ja kävin keskustelemassa noin 1,5 vuotta psyk. Polilla. Tästä on jo 20 vuotta eikä ole uusinut.

Olen. Vaati työtä ja meni vuosia. Toivon että muillakin helpottaisi, tsemppiä kaikille paljon.

En ole koskaan ollut huolettomasti iloinen. Nyt olen jälleen  sarkastinen realisti.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Vaati työtä ja meni vuosia. Toivon että muillakin helpottaisi, tsemppiä kaikille paljon.

Edelleen olen kyllä välillä väsynyt, mutta se ei enää sekoitu masennukseen. Olen ihan hyvällä omallatunnolla väsynyt.

En ja olen sentään sairastanut yli 10v mutta en ole kyllä saanut terapiaakaan. Julkisella käyn. Juuri tuli päätös ensi vuoden määräaikaisesta kuntoutustuesta. En ole töissä enää.

Sairastuin masennukseen 16-vuotiaana ja olen edelleen masentunut nyt 32-vuotiaana eli puolet elämästä nyt taisteltu tämän kanssa, en usko enää parantuvani enkä edes muista millaista oli olla "normaali". Masennus on mun "normaali". Tähän on jo niin tottunut ettei enää tunnu niin pahalta kuin joskus, osaan elää sairauteni kanssa.

Kyyl.

Mutt ei se tarkoita et aina on iloinen. Elämä on, nääs.

Olen parantunut, mutta huoleton iloisuus ei palannut, koska elämäntilanne ei ole vieläkään niin hyvä ulkoisesti (olen työtön).

Olisi liioittelua sanoa että olen huolettoman iloinen, mutta: olin sairaalahoidossa masennuksen takia pari kertaa ja söin joitakin vuosia lääkkeitä sekä kävin terapiassa. Minulla ei ole ollut lääkitystä 2009 jälkeen ja elän normaalielämää. Osaan ennakoida ja toimia.

No ei kai kukaan aikuinen voi olla huolettoman iloinen aamusta iltaan, paitsi jos on esim. kehitykseltään jälkeenjäänyt. Mutta enää ajatukset ei kierrä pakonomaisesti kehää. Ahdistun välillä, mutta tunnistan sen ahdistukseksi enkä "faktoiksi joita ei voi muuttaa". Saan paniikkikohtauksia, mutta erittäin harvoin, eivätkä ne kestä ikuisuuksia. Jopa kesken kohtauksen ymmärrän että se loppuu aikanaan. Elämässä on enemmän hyviä kuin huonoja puolia. En enää valmistaudu kuolemaan, vaan suunnittelen elämää. Näen elämää pidemmälle kuin seuraavaan viikonloppuun saakka.

Ihmisiä en jaksa oikein edelleenkään, mutta olen pudottanut kaikki "hyväntekeväisyysihmissuhteet" pois, ja elämän taso on paljon korkeampi. Jaksan hyvin töissä, en ole enää rättiväsynyt joka aamu, koko päivän sekä illalla. Ruoka maistuu, välillä saan liikuttuakin. Jaksan keskittyä lukemiseen, en vajoa enää juurikaan ajatuksiini niin että tv-ohjelma/keskustelu/bussipysäkki menisi ohi.

Olen. Mies suorastaan pakotti hommaamaan kuntosalijäsenyyden, ja sen myötä raahauduin sinne kolmesti viikossa tekemään jotain vaikka en olisi halunnut. Pikkuhiljaa huomasin miten hyvä olo liikunnasta tuli. Aloin syömään d-vitamiinia 100 mikrogrammaa päivässä. Siirryin nukkumaan eri huoneeseen kuin lapseni, koska heräsin jatkuvasti hänen pienimpäänkin äännähdykseen (olin ylistressaantunut). Muutos ei tapahtunut yhdessä yössä, mutta vähitellen parempien yöunien, liikunnan endorfiinien ja terveellisemmin syömisen myötä alkoi tuntumaan siltä, että ehkä elämässä on sittenkin jotain järkeä. Aiemmin en jaksanut huolehtia edes perushygieniasta, en jaksanut käydä suihkussa saatikka harjata hiuksiani...

Jos vain mitenkään jaksat, aloita siten että lisäät aina yhden sinulle hyvää tekevän asian viikko-ohjelmaan. Oli se sitten vaikka kuumassa suihkussa käyminen. Käy ulkona kävelyllä, aluksi edes 10 min.

Olen kohtalaisen hyvin. Joskus satunnaisesti on pahempaa masemnusta.

Mitä muistan menneisyydestä, masennus ollut joskus syvempää.

Terapia, vaikkakin on jäänyt kesken, liikunta ja ne harvat ihmissuhteet.

Ei lääkkeitä.

Ja oikea asenne elämään.

Ei tää juhlaa ole, mutta olen iloinen edes tästä mitä nyt on.

Olen. Teki hyvää purkautua ihan kunnolla. 

Joo 10x klassista vyöhyketerapiaa jalkapohjiin ja jo eka kerta lievitti oloa paljon.

Kyllä, mutta huoleton iloisuus ei ole samanlaista enää kuin ennen masennusta. Tiedän kuitenkin, etten kovin helpolla siihen samaan jamaan joudu, jossa 5 vuotta sitten olin.

Olen ollut niin pitkään kausittain masentunut, että en enää oikein edes tiedä mitä tunnetilaa tavoittelen. Ehkä iloisuus ei ole se, mutta olisi ihanaa tuntea esimerkiksi onnea.

Suurimmaksi osaksi menee oikein hyvin, mutta väsymys ja tunne-elämän latteus tekee elämästä aika tahmea

ap

Olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut n. 15 vuotta. Todennäköisesti tämä on osa elämääni jatkossakin. Pystyn kuitenkin käymään töissä ja hoitamaan kodin ja lemmikit, harrastamaankin. Mutta ihmissuhteissa olen epäonnistunut ja se on tietysti iso menetys.

Masennuksen määrä vaihtekee kausiluontoisesti. Lisäksi menetykset tai surut on vielä vaikeampi kestää masennuksen kanssa, kun ne keikauttavat jonnekin syvän musta kuopan pohjalle. Joskus tuntuu, ettei sieltä ole enää paluuta takaisin valoon.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Mies suorastaan pakotti hommaamaan kuntosalijäsenyyden, ja sen myötä raahauduin sinne kolmesti viikossa tekemään jotain vaikka en olisi halunnut. Pikkuhiljaa huomasin miten hyvä olo liikunnasta tuli. Aloin syömään d-vitamiinia 100 mikrogrammaa päivässä. Siirryin nukkumaan eri huoneeseen kuin lapseni, koska heräsin jatkuvasti hänen pienimpäänkin äännähdykseen (olin ylistressaantunut). Muutos ei tapahtunut yhdessä yössä, mutta vähitellen parempien yöunien, liikunnan endorfiinien ja terveellisemmin syömisen myötä alkoi tuntumaan siltä, että ehkä elämässä on sittenkin jotain järkeä. Aiemmin en jaksanut huolehtia edes perushygieniasta, en jaksanut käydä suihkussa saatikka harjata hiuksiani...

Jos vain mitenkään jaksat, aloita siten että lisäät aina yhden sinulle hyvää tekevän asian viikko-ohjelmaan. Oli se sitten vaikka kuumassa suihkussa käyminen. Käy ulkona kävelyllä, aluksi edes 10 min.

Vähän yritystä ensi kerralla. Oikeasta masennuksesta ei liikunnalla ja ruualla parane

Uusia hoitokeinoja on masennukseen. Kotona tehtävä " sähköhoito".

Sitä varten on keksitty laite. Jossain siitä oli ja hyviä.tuloksia saatu.