Mieheni on viikonloppu isä tyttärelleen, mutta on välillä yövuorossa viikonloppuisin
Ja lähtee illalla työvuoroon ja aamulla tulee töistä ja nukkuu iltapäivään. Minä jään hoitamaan hänen lastaan siksi aikaa. Kun isä nukkuu niin lähden tytärpuoleni kanssa puistoon tai kaupoille ja teen ruuan. Ollaan harmiteltu mieheni kanssa kun isän ja lapsen aika jää niin vähäiseksi. Nyt ollaan päätetty että lapsi saa olla meillä maanantai-aamuun saakka niin jää isälle aikaa enemmän olla tyttärensä kanssa.
Kommentit (31)
Nykyvanhemmat ei osaa suunnitella töitään ja vapaa aikaa kunnolla halloo
Kuka on tehnyt päätöksen, että lapsi on maanantaiaamuun asti?
Tuohan on taas miehelle se win-win.
Lapsen koulu tai päiväkoti aamu ei aikaistu?
Järjestäkää mielummin ne miehen työvuorot
Voisitteko opetella kirjoittamaan omaa äidinkieltänne. Viikonloppuisä on yhdyssana
Vierailija kirjoitti:
Lapsen koulu tai päiväkoti aamu ei aikaistu?
Siis heräämiset ei aikaistu eli saako nukkua yhtä pitkään, kuin äidinkin luona?
Ääliötttttt kirjoitti:
Nykyvanhemmat ei osaa suunnitella töitään ja vapaa aikaa kunnolla halloo
Useimmilla se suunnittelu ei ole omissa käsissä. Toki voi aina jäädä työttömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on taas miehelle se win-win.
Mitä win winiä on siinä, ettei ehdi olla oman lapsensa kanssa? Pidätkö miehiä vähän tyhminä? Mun mies heittäisi henkensä jos ei saisi olla lastensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Järjestäkää mielummin ne miehen työvuorot
Ja lisätkään myös arkeen niitä tapaamisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on taas miehelle se win-win.
Mitä win winiä on siinä, ettei ehdi olla oman lapsensa kanssa? Pidätkö miehiä vähän tyhminä? Mun mies heittäisi henkensä jos ei saisi olla lastensa kanssa.
Kyllä minä pidän miestä tyhmänä, joka hoidattaa lapsensa uudella kumppanillaan, eikä osaa järjestää työvuorojaan. Tyhmää on myös viikonloppu isyys, jossa nuolee vain ne kermat kakun päältä, kun ei ole sitä arkea.
Kuinkahan paljon mt ongelmat lisääntyvät tulevaisuudessa kun on tuhansia lapsia joita siirrellään kodista toiseen viikoittain ja miten vanhemmat haluavat. Vähentää varmasti perusturvallisuuden tunnetta lapsella.
Varmasti on paljon hyviä ja rakastavia vanhempia mutta en siltikään usko että se pidemmän päälle kovin hyvää tekee kellekkään.
Näin 3-vuorotyötä tekevänä mietin miten kaikki eronneet vanhemmat muka pystyy sopimaan tuosta vaan vuorojaan? Entä jos ko. viikonlopulle on monta halukasta pitää vapaata tai olla aamuvuorossa? Ja jossain tehdään tyyliin vuodeksi eteenpäin eikä välttämättä onnistu vaihto työkaverin kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on taas miehelle se win-win.
Mitä win winiä on siinä, ettei ehdi olla oman lapsensa kanssa? Pidätkö miehiä vähän tyhminä? Mun mies heittäisi henkensä jos ei saisi olla lastensa kanssa.
Puolustatko sinä ihan oikeasti tuollaista miestä, joka ei kykene hoitamaan lasta noinkaan vähää vaan senkin hoitaa joku muu? Viikonloppuisät on tyhmiä sillä he ei ymmärrä lasten arjesta mitään. Pitkitetään maanantai aamuun, että isukki voi leikkiä vähän pidempään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on taas miehelle se win-win.
Mitä win winiä on siinä, ettei ehdi olla oman lapsensa kanssa? Pidätkö miehiä vähän tyhminä? Mun mies heittäisi henkensä jos ei saisi olla lastensa kanssa.
Näet sitten jos eroat.
Vierailija kirjoitti:
Näin 3-vuorotyötä tekevänä mietin miten kaikki eronneet vanhemmat muka pystyy sopimaan tuosta vaan vuorojaan? Entä jos ko. viikonlopulle on monta halukasta pitää vapaata tai olla aamuvuorossa? Ja jossain tehdään tyyliin vuodeksi eteenpäin eikä välttämättä onnistu vaihto työkaverin kanssa.
Meillä on vuorotyötä tekevinä sovittu vuoroviikot myös lasten tapaamisissa.
Arkiaamu vähän aikaistuu kun asutaan eri paikkakunnalla, toki viereisessä kunnassa. Joo ja lapsen isän toive, että lapsi tulisi myös arkena välillä. Itse tietysti kun pääasiassa olen tytölle hoitotätinä viikonloppuisin niin minulle riittäisi sekin, mutta ymmärrän toki isää. Olen myös miettinyt, että jatkossa kieltäydyn jatkuvasta hoitotätinä olosta ja lapsi saa mennä mummolleen. Lapsi tulee silloin kuin isä pystyy lastaan hoitamaan. Ap
Vierailija kirjoitti:
Näin 3-vuorotyötä tekevänä mietin miten kaikki eronneet vanhemmat muka pystyy sopimaan tuosta vaan vuorojaan? Entä jos ko. viikonlopulle on monta halukasta pitää vapaata tai olla aamuvuorossa? Ja jossain tehdään tyyliin vuodeksi eteenpäin eikä välttämättä onnistu vaihto työkaverin kanssa.
Perheellisteb ei pitäisi tehdä ollenkaan 3-vuorotyötä. Terv. Vuorotyöläisen kypsä puoliso
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin 3-vuorotyötä tekevänä mietin miten kaikki eronneet vanhemmat muka pystyy sopimaan tuosta vaan vuorojaan? Entä jos ko. viikonlopulle on monta halukasta pitää vapaata tai olla aamuvuorossa? Ja jossain tehdään tyyliin vuodeksi eteenpäin eikä välttämättä onnistu vaihto työkaverin kanssa.
Meillä on vuorotyötä tekevinä sovittu vuoroviikot myös lasten tapaamisissa.
Mutta, jos on niin sekalaista vuorotyötä esim. ilta, ilta, vapaa, aamu, aamu, väli, ilta ja muuta, kuten vaikka hoitotyössä näkyy. Joka päivä eri vuoroja, vapaita siellä täällä, toiveet ei läheskään kaikki toteudu, toivottavasti 1 vapaa viikonloppu 3 viikon listassa tms.
Kiva että olet suostunut lapsenvahdiksi.
Pitäisiköhän lasten vanhempien suunnitella viikonlopputapaamiset niin ettei ole yövuoroja silloin.
Ei kuulosta oikein isä-lapsi viikonlopulta vaan enemmänkin hoitotäti viikonlopulta.