Alkaa itkettää tämä hampaideni tilanne
Nyt ihan oikeasti, vertaistukea ja neuvoja kiitos.
Minulla oli lapsena ja nuorena ihan priimat hampaat, ensimmäinen reikä tuli 19-vuotiaana. Siihen laitettiin väliaikainen paikka ja koska hampaassa ei ollut kipua, unohtui koko juttu. Lopputuloksena sitten sellainen kipu, että olisi pitänyt aloittaa juurihoito. Sanoin, että pois vaan ja näin tehtiin.
Nyt on sitten viime vuosien aikana riemu revennyt kariesbakteerilla suussani! Kuuden viimeisen vuoden aikana olen käynyt muutaman reiän paikkauttamassa yleisellä, muuten yksityisellä. Vuosi sitten kävin hammastarkastuksessa yksityisellä, tuloksena oli yksi paikattava reikä, alkavia sitten paljon enemmän. Hammaslääkäri antoi ohjeeksi, että seuraavan kerran kahden vuoden kuluttua tarkastukseen.
Onneksi menin kuitenkin jo nyt vuoden kuluttua (eri hammaslääkärille), sillä uusia reikiä olikin näkyvissä jo kolme, ja röntgenkuvassa paljastui vielä yksi! Siis vuoden aikana neljä uutta reikää, vaikka olen huolehtinut hampaista hyvin. Pesen hampaat vähintään kahdesti päivässä (jos menen iltavuoroon, kolmesti), käytän hammaslankaa ainakin viitenä iltana viikosta, syön purkkaa jokaisen aterian jälkeen ja joskus välissäkin. Suuvettä käytän välillä. Ainut "synti" on toisinaan napostelu jota tulee etenkin töissä muutamana päivänä viikossa kiireessä tehtyä, mutta voiko se tosiaan nollata kaiken muun hyvän hoidon?
Hammaslääkärille tätä asiaa harmittelin, niin hänen mukaansa ikääni (olen 29-vuotias) nähden on ihan keskiverto määrä paikkoja suussa, ja totesi ikenieni olevan todella hyvässä kunnossa, eikä hammaskiveä juuri ole. Silti turhauttaa ja ahdistaa, missä kunnossa on hampaat sitten nelikymppisenä jos tämä tahti jatkuu?! Ja sekös tässä myös ärsyttää, että kun itse puunaa hampaita niin tulos on tämä, mieheni sitä vastoin hosuu hammasharjalla suurpiirteisesti lyhyen aikaa, hammaslankaa käyttää jos muistaa, mutta ei reiän reikää ja ikää yli 30!
Ja jos olen kariesbakteerin saanut lapsena, niin miksi reiät ovat nyt vanhemmiten vasta tulleet? Huoh.
Kommentit (18)
Siis montako reikää sinulla on yhteensä ollut? Paljolta kuulostaa, vaikea uskoa että on keskiverto määrä alle 30veelle.
Itse olen 33v, ikinä ei ole ollut reikiä mutta hammaskiveä kertyy.
Napostelu pitää jättää kokonaan pois.
Tsemppiä! Ymmärrän, että turhauttaa.
Vierailija kirjoitti:
Peset väärin hampaita. Käytä sähköhammasharjaa ja hammaslankaa. Pese aamuisin ennen syömistä ja iltaisin ennen nukkumaan menoa ja elä huutele liikaa. Myöskään ei kannata käyttää liikaa voimaa, bakteerit tuhoutuvat hammastahnalla ja harjauksella. Jätä myös sokeri ja happamat juomat ja ruuat vähemmälle.
Hammaslankaa käytän noin viidesti viikossa, kuten jo aloituksessa kirjoitin. Sähköhammasharjaa käytän välillä, en tykkää vaan sen tärinästä joten yleensä käytän tavallista harjaa. Pitäisi varmaan kuitenkin sinnikkäästi alkaa käyttämään sähköhammasharjaa, ehkä siihenkin tottuu..?
Ja kyllä, iltaisin ennen nukkumaanmenoa olen hampaani pessyt joka ikinen ilta lapsuudesta tähän päivään saakka. Ennen pesin aamuisin vasta syömisen jälkeen, mutta sittemmin olen vaihtanut järjestyksen.
Mun hampaiden sietokyky karkkia tmv makeita herkkuja vastaan on lähes nolla. Voin herkutella muutaman kerran vuodessa synttäreillä ja juhlapyhinä, mutta jopa jokaviikkoinen karkkipäivä johtaa vuoden kuluessa reikiin...
Karieksia on eri vahvuisia. Ehkä olet saanut suuhusi ytymmän bakteerikannan nyt aikuisiällä?
Nukutko suu auki/kuorsaatko? Suun kuivuminen vahvistaa kariesta.
Voimia tuohon, sun pitää löytää oma mukavuustajasi...
Mä olen käyttänyt Elmexin hammastahnaa ja vielä suuvettä. Elmexin tahnoissa pitäisi olla ainetta joka auttaa kiillevaurioita mineralisoitumaan uudelleen.
Minuakin ärsyttää kun pesen aamuin illoin ja käytän hammaslankaa, silti reikiä vain tulee. Isäni taas piti kolmenkymmenenvuoden tauon hammaslääkärikäynneissä eikä ikinä edes vaihtaisi harjaa ellei äiti tekisi sitä, yksi reikä! :) Miten helv""ssä?
No eipä sulla kait hätää jossei ole ollut juurihoidettavia hampaita ne tulee väistämättä jossain vaiheessa menettämään niinkuin itsekin jo 4 kappaletta.
Olen kuullut että yksityiset hl:t tuppaavat paikkaamaan niitä alkujakin, mitkä kunnallisella jäisivät vain seurantaan...
Huoh. Ihmisten yksinkertaisuus jaksaa ihmetyttää uudestaan ja uudestaan. 😴 Minulla on aina ollut helposti reikiintyvät puupinnat. Ne ovat niin syvät, että oikeastaan mahdotonta saada ne täysin 100% puhtaiksi. Joka ikinen kerta jäi hampaiden pesun jälkeen punaista väriä niistä tableteista, joilla voi kokeilla että onko hyvin harjattu.
Sen sijaan muualle hampaisiini ei reikiä sitten tulekaan, eikä ole enää piiiitkään aikaan särkenyt. Paitsi yksi viisaudenhammas, joka ei kuulemma todennäköisesti puhkea koskaan. Se aiheuttaa välillä jomotusta hetkeksi.
ELI TOISIN SANOEN, SELLAISTA SE ON. SINULLA ON HELPOSTI REIKIINTYVÄT HAMPAAT, JOLLAIN TOISELLA EI.
Exäni on 49, olimme yhdessä 14 vuotta eikä hän kertaakaan käynyt hammaslääkärissä! Ei särkyä potenut ikinä joten ei kai siellä reikiä ole. Minulla taas on vihlovat, helposti lohkeilevat hampaat enkä edes muista monta kertaa olen istunut hammaslääkäripäivystyksessä. Kyllä turhauttaa.
Olen jo iäkäs eläkeläinen, muutama hammas paikattu.Yhtään ei ole otettu pois.Luulen hyvän tilanteeni johtuvan siitä, etten koskaan huuhtele hampaita pesun jälkeen, en edes omista hammasmukia. Jää fluoria hampaiden pinnalle.Ja tärkein on varmaan sähköhammasharja.Olen sähköharjaa käyttänyt siitä asti kun ne ovat tulleet markkinoille.
Vierailija kirjoitti:
Siis montako reikää sinulla on yhteensä ollut? Paljolta kuulostaa, vaikea uskoa että on keskiverto määrä alle 30veelle.
Itse olen 33v, ikinä ei ole ollut reikiä mutta hammaskiveä kertyy.
Kahdeksan paikattua tuon yksityisen hammaslääkärin sivuilla olevan hammaskartan mukaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mun hampaiden sietokyky karkkia tmv makeita herkkuja vastaan on lähes nolla. Voin herkutella muutaman kerran vuodessa synttäreillä ja juhlapyhinä, mutta jopa jokaviikkoinen karkkipäivä johtaa vuoden kuluessa reikiin...
Karieksia on eri vahvuisia. Ehkä olet saanut suuhusi ytymmän bakteerikannan nyt aikuisiällä?
Nukutko suu auki/kuorsaatko? Suun kuivuminen vahvistaa kariesta.
Voimia tuohon, sun pitää löytää oma mukavuustajasi...
Ei ole puoliso ainakaan kertonut, että kuorsaisin. Aamuisin kyllä on usein tosi kuiva suu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Siis montako reikää sinulla on yhteensä ollut? Paljolta kuulostaa, vaikea uskoa että on keskiverto määrä alle 30veelle.
Itse olen 33v, ikinä ei ole ollut reikiä mutta hammaskiveä kertyy.
Mulla on ollut varmaan monta kymmentä reikää tai reiän alkua. Lapsena en hoitanut kovin hyvin hampaita, eikä vanhempiakaan kiinnostanut yhtään. Hädin tuskin oli opetettu käyttämään harjaa. Joka hammaslääkärikäynnillä löytyi useampi reikä.
Muistan yhden luokkakaverin ekalta-tokalta luokalta, jolla löytyi 12 reikää yhdellä kertaa. Ja sen vanhemmat sentään patisti sen harjaamaan tarkkaan joka aamu ja ilta.
Vierailija kirjoitti:
Olen kuullut että yksityiset hl:t tuppaavat paikkaamaan niitä alkujakin, mitkä kunnallisella jäisivät vain seurantaan...
Mulla olisi armeijassa hammaslääkäri paikannut kolme reiän alkua. No eivät ole edenneet mihinkään nyt 22v päästäkään. Yksityinen sanoi ettei niille tarvitse tehdä mitään kun ovat pysähtyneitä.
Älä huuhtele iltaisin pesun jälkeen tahnaa pois suusta. Sylje siis liika tahna pois mutta älä purskuttele. Näin hammastahnan fluori jää yöksi vaikuttamaan hampaiden pinnoille ja auttaa korjaamaan jo syntyneitä alkavia reikiä. Ja anna sähköharjalle vielä uusi mahdollisuus. Tosi hyvä että käytät lankaa säännöllisesti.
Xylitolpastilleja joka aterian jälkeen
Tsemppiä!
T. Shg