Ovatko lapsesi oppineet kuiviksi helposti vai vaikeasti?
Tuli mieleen tuosta Vaipoissa 3-vuotiaana -ketjusta.
Esikoispojallemme kuivaksi oppiminen oli todella pitkä taival. Potalla kävi säännöllisesti ja "tuloksellisesti" heti istumaan opittuaan. Silti kuivuus oli vielä 3-vuotiaana täysin aikusten muistuttelun varassa ja pidätyskyky olematon. Poikaa lahjottiin potalle (saa tarran tai purkan kunhan pissaa) ja lopulta kiristettiinkin (ei lähdetä ulos ennen kuin pissa on tehty). Vasta kun poika oli 4 v saatoin suunnilleen luottaa siihen että hän itse tajuaa mennä pissalle, eikä pissahätä yllätä kesken kauppareissun liian nopeasti.
Kuopustyttö oli taas aivan toista maata. Samalla tavalla potalla käytiin säännöllisesti pienestä pitäen. Tytön ollessa noin vuoden huomasin että vaipat (kertakäyttö) olivat pitkiä aikoja aivan kuivat. Samalla vaipalla pärjättiin usein koko päivä. Lopulta sitten ajattelin jättää vaipan kokonaan pois kun se oli ollut jo viikon aivan kuiva (yövaippa kastui). Vahinkoja ei sattunut kun aluksi vein tyttöä potalle parin tunnin välein. Pian opin luottamaan siihen että tyttö itse menee potalle kun siltä tuntuu (ottaa housut pois, istuu potalle ja pyyhkii). Yövaippakin oli aina kuiva. Tyttö oppi siis täysin kuivaksi 1,5 v iässä täysin ilman "häslinkiä". Pidätyskyky on hyvä, eli kauppareissujakaan ei tarvitse pelätä. En voinut uskoa että kuivaksioppiminen sujuu noin helposti ja itsestään.
Jos tyttö olisi ensimmäinen lapsemme niin olisin todennäköisesti pitänyt itseäni erinomaisena kuivaksiopettajana ja koko asiaa omana saavutuksenani. Onneksi esikoinen opetti että ei se vanhempien aktiivisuus saa lasta kuivaksi vaikka kuinka yrittäisi ennenkuin lapsi on hommaan kypsä. Samanlainen mahdollisuus kuivaksioppimiseen oli toki annettu molemmille. Lapset ovat luonteeltaan varsin samanlaisia. Uteliaita, vilkkaita, fiksuja ja mukavia lapsia.
Kumpikohan on yleisempää, se että lapsi oppii kuivaksi helposti vai se että se vaatii kamalasti työtä ja aikaa kaikilta?
Kommentit (5)
Lapsi ei ole kypsä siihen, jos se vaatii kamalasti aikaa ja vaivaa. Meillä tuo meni aika myöhäiseen molempien kohdalla, mutta oli helppoa. Ei tullut kummallakaan kuin pari vahinkoa. Jos noita vahinkoja tulee jatkuvasti, niin lapsi ei ole valmis.
Tää on mun mielipiteeni :)
Mutta ei se työtä vaatinut. Varmasti olisivat aikaiseminkin oppineet jos olisi viitsinyt sillä potalla istuttaa aina vähän väliä.
Ovat kaikki oppineet 3v mennessä päivä kuivaksi ihan itsestään.
Ainoa mitä tehtiin oli, että lopussa nuo sai olla ilman mitään housuja kesällä. Jos oli pikkarit, niin erehtyivät luulemaan vaipaksi ja tuli vahinkoja.
Siis ihan oma toimisesti alkoivat pöntölle menemään. En tiedä miksi meillä joka poika on halunnut suoraan pöntölle ilman mitään pottailua.
Yökuivaksi oppimisessa on ollut suurta vaihtelua. Yksi oli jo 2v yökuiva ja meidän 7v ei ole vieläkään yökuiva.
Ensin on kaksoset, joista poika oppi heti ja aika nopsaankin vähän runsas 3-vuotiaana. Sitä ennen ei juuri käynyt potalla ollenkaan. Yökuivaksi tuli itsestään vajaa 4-vuotiaana. Tämän jälkeen ei vahinkoja ole sattunut kyllä ollenkaan eli helpolla olemme päässeet tämän pojan kanssa!
Kaksostyttö oli todella vaikea tapaus: päiväkuiva 3,5-vuotiaana piiiiitkän taistelun jälkeen. Siltikin vahinkoja tuli pitkään. Pahinta oli kakkauksen kanssa, panttasi sitä ja tuli jatkuvaa tuhrua housuihin vielä siinä 4,5-5 -vuotiaanakin. Nykyään pissailee sänkyyn säännöllisen epäsäännöllisesti ja myös päivisin vaihtelee jatkuvasti pikkuhousuja. On nyt 7-v.
Kuopus on 3v ja on päiväkuiva mutta vahinkoja sattuu silti muutaman kerran viikossa. On ollut suht helppo opettaa potalle. Mutta kakkaus ei vielä onnistu ja yövaippakin on usein märkä. En ota stressiä!
Silloin tuli jo ihme stoppi, kieltäytyi menemästä. En painostanut, pidin esillä. Sitten kun oli s 2 v ja 7 kk, sain houkuteltua pytylle ( pienennin). Lupasin tarroja ja tietystä määrästä lelun, jos yrittää. Suostui eka kerran pytylle taas perjantai-iltana, ja sunnuntaina pyysi itse jättämään vaipan pois. Yövaippa oli vielä viikon, mutta ei enää tarvetta ollut. Kaksi kertaa tuli vahinko sen jälkeen, molemmat sairauksien yhetydessä:-) Eli hankalaa oli saada yrittämän, mutta varsinainen homma hoitui kuin taikaiskusta:-)
Esikoislapseni oppi tosi helposti, ihan kertalaakista. Siis kysyin että jätetäänkö vaipat pois ja hän sanoi ok :) Sen jälkeen ei juuri sattunut edes vahinkoja. Kuvittelin että se käy kaikilta noin helposti mutta olin väärässä.