Toivotko koskaan voivasi unohtaa (täydellisesti) koko historiasi?

En. Oikeastaan pahin pelko on joku dementia. Olen yksinäinen mt-ongelmainen köyhä, huonot lähtökohdat jne. mutta toivon että muisti pysyy päässä.

😧

Omat lapseni voisivat ehkä aikanaan ajatella noin... minustakin heidän elämänsä vaikuttaa täysin turhalta. Siis se on vain sellaista elossaoloa, koska nyt satutaan olemaan elossa. Hyvin harvoin iloitsemme mistään, itsekin iloitsen pienistä asioista useammin, kuin lapset vaikuttaisivat iloitsevan. Mielestäni tietokoneet ovat syypää tähän.

Oi kyllä! Etenkin ihmiset ja muistot!

Ja siis lapsemme ovat mielestäni tavallaan ansainneet paljon parempaa, kuin heidän elämänsä on... eli heidän toiveensa ja unelmansa ovat toivottavasti jotain täysin muuta kuin lapsuuden elämän realiteetit.

Mutta epäilen, ettei mitään voi unohtaa ja myös, että unelmiaan ei voi saavuttaa. Jos voisi, ei tarttisi unelmoida.

Toivon vain muiden unohtavan tietyt tapahtumat. Itse muistan mielellään niin en ehkä toistaisi kaikista pähkähulluimpia maniamokia...

Olisinko yhtäkkiä toisenlainen, terveempi ihminen jos unohtaisin kaiken paskan menneisyydestäni?

Tämä! Kunpa voisi luopua _kaikesta_. Ja kyllä, ehdottomasti jo ajatus tabula rasasta tekee sisälläni onnentunteen. En myöskään halua ”uutta alkua” tai ”unelmoida” - vain tyhjyyden. Se jos jokin olisi Armoa.

Vierailija kirjoitti:

Olisinko yhtäkkiä toisenlainen, terveempi ihminen jos unohtaisin kaiken paskan menneisyydestäni?

Jos saisit luopua kaikesta, olisit ehdottomasti _eri_ ihminen ilman niitä kerrostumia, mitkä ovat muodostuneet kohtaamisista, kasvatuksesta ja muusta.

Kaveri ei muista lapsuuttaan. Ei sekään oikein toimi. Kun ei muista, niin ei tiedä mikä siellä lapsuudessa on traumatisoinut. Siten ei myöskään tiedä mitä pitäisi muuttaa ja mitä vältellä. Joten samat ongelmat jatkuvat.

Miksi kaiken aina pitäisi olla hyödyllistä? En pidä tuollaisesta tehokkuusajattelusta.

Itse koen olevani lähimpänä elämän tarkoitusta kun teen jotain ihan perus hommaa itselleni, eli esimerkiksi kun päätin kääntää homeisen mökinpahaisen pihalle perunamaan. Siitä sai itselle todella hyvän makuista pottua ja annoin naapureillekin luvan käydä. Ilahdutti useampaa mutta ei se yhteiskunnan kannalta millään mittapuulla hyödyllistä ollut.

Riippuu varmaan perspektiivistä nämä? Kyllä sitä saa olla pieniin asioihin tyytyväinen. Onko ihminen kehittynyt tänne pallolle elämään osana luontoa vai rakentamaan sellaisia yhteiskunnan infrastruktuureja joilla lopulta raiskataan koko ekosysteemi? Ei ole tietenkään ihan noin kaksijakoista ja mustavalkoista, mutta ihan ok on välillä pohtia näitä syvällisemmin. Voi löytää pientä hyväksyntää itselleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisinko yhtäkkiä toisenlainen, terveempi ihminen jos unohtaisin kaiken paskan menneisyydestäni?

Jos saisit luopua kaikesta, olisit ehdottomasti _eri_ ihminen ilman niitä kerrostumia, mitkä ovat muodostuneet kohtaamisista, kasvatuksesta ja muusta.

Eräs elokuva oli tässä mielessä aika mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Mies heräsi muistinsa menettäneenä ja törmäsi myös muistinsa menettäneeseen naiseen. Kummatkin olivat ihan perushyviä ihmisiä. Alkoivat yhdessä tutkimaan asiaa mistä kaikki johtui ja lopussa muistin palauduttua paljastui että mies oli sarjamurhaaja ja nainen hänen seuraava uhrinsa. Muuttuisiko paha ihminen oikeasti hyväksi, jos unohtaa kaiken elämästään, onko hyvyys sellainen perustila jos ei ole mitään huonoja kokemuksia ollut sitä tuhoamassa.

Vierailija kirjoitti:

Kaveri ei muista lapsuuttaan. Ei sekään oikein toimi. Kun ei muista, niin ei tiedä mikä siellä lapsuudessa on traumatisoinut. Siten ei myöskään tiedä mitä pitäisi muuttaa ja mitä vältellä. Joten samat ongelmat jatkuvat.

Tuo ei liity tähän. Ystävälläsi on niin suuri trauma ettei hän muista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisinko yhtäkkiä toisenlainen, terveempi ihminen jos unohtaisin kaiken paskan menneisyydestäni?

Jos saisit luopua kaikesta, olisit ehdottomasti _eri_ ihminen ilman niitä kerrostumia, mitkä ovat muodostuneet kohtaamisista, kasvatuksesta ja muusta.

Eräs elokuva oli tässä mielessä aika mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. Mies heräsi muistinsa menettäneenä ja törmäsi myös muistinsa menettäneeseen naiseen. Kummatkin olivat ihan perushyviä ihmisiä. Alkoivat yhdessä tutkimaan asiaa mistä kaikki johtui ja lopussa muistin palauduttua paljastui että mies oli sarjamurhaaja ja nainen hänen seuraava uhrinsa. Muuttuisiko paha ihminen oikeasti hyväksi, jos unohtaa kaiken elämästään, onko hyvyys sellainen perustila jos ei ole mitään huonoja kokemuksia ollut sitä tuhoamassa.

”Hyvyys” itsessään on täysin subjektiivista. Todellisuudessa absoluuttinen, kaikkia koskeva hyvyys olisi ”ei mitään”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri ei muista lapsuuttaan. Ei sekään oikein toimi. Kun ei muista, niin ei tiedä mikä siellä lapsuudessa on traumatisoinut. Siten ei myöskään tiedä mitä pitäisi muuttaa ja mitä vältellä. Joten samat ongelmat jatkuvat.

Tuo ei liity tähän. Ystävälläsi on niin suuri trauma ettei hän muista.

Ap uskoo, että unohtamalla kaiken menneen hän olisi onnellinen. Minä kerroin ap:lle, että menneisyyden unohtaminen ei poista sitä ja sen vaikutuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaveri ei muista lapsuuttaan. Ei sekään oikein toimi. Kun ei muista, niin ei tiedä mikä siellä lapsuudessa on traumatisoinut. Siten ei myöskään tiedä mitä pitäisi muuttaa ja mitä vältellä. Joten samat ongelmat jatkuvat.

Tuo ei liity tähän. Ystävälläsi on niin suuri trauma ettei hän muista.

Ap uskoo, että unohtamalla kaiken menneen hän olisi onnellinen. Minä kerroin ap:lle, että menneisyyden unohtaminen ei poista sitä ja sen vaikutuksia.

Minä taas uskon. Ainakin kaiken kerrostuman, epäonnistuneisden ihmissuhteiden ja traumojen osalta. Ap ei mielestäni usko tulevansa onneliseksi, vaan onnellisemmaksi. Minäkin tulisin, aivan varmasti.