Lue keskustelun säännöt.
Vanha äitini alkaa oireilla tyyliin ”enää ei ole kuin vuosi elinaikaa jäljellä”...ei perustu mihinkään faktaan
22.10.2020 |
Tuttavan isä alkoi myös sääliä itseään ja syyllisti lapsiaan ”kun minä tästä kohta kuolen...”
Yrittääkö jotkut tällä tyylillä kalastella säälipisteitä? Itsesääli ja uhrautuminen on kyllä syvältä.
Kommentit (22)
Se on kai joku henkilökohtainen tapa käsitellä vanhuutta ja lähestyvää kuolemaa. Muille tuo on raskasta, mutta ei vanhus sitä tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Se on kai joku henkilökohtainen tapa käsitellä vanhuutta ja lähestyvää kuolemaa. Muille tuo on raskasta, mutta ei vanhus sitä tajua.
Ei kovin kypsä tapa - ihan kuin äidilleni olisi tullut yllätyksenä elämän rajallisuus?
Itse tykkään. Saan uskoa, että perintö tulee pian.
Miksi ajattelet, että tuo ei perustu mihinkään faktaan? Ainakin tilastojen mukaan vanhoilla ihmisillä on nuoria vahvempi taipumus kuolla.
En viettäisi aikaani tuollaisen ihmisen seurassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taitaa olla aika yleistä, tavalla tai toisella. Useimmitenhan tätä käytetään, kun halutaan kiristää jotain. Apua, seuraa tms.
"Kyllä teidän nyt täytyy tulla jouluksi, saattaa olla minun viimeinen jouluni." Väräjävällä äänellä. Sitten niitä viimeisiä jouluja onkin 20.
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla aika yleistä, tavalla tai toisella. Useimmitenhan tätä käytetään, kun halutaan kiristää jotain. Apua, seuraa tms.
"Kyllä teidän nyt täytyy tulla jouluksi, saattaa olla minun viimeinen jouluni." Väräjävällä äänellä. Sitten niitä viimeisiä jouluja onkin 20.
Mummoni päätti alkaa vanhaksi joskus reilut viisikymppisenä, eli ei jaksanut enää itse käydä kaupassa jne. Myöhemmin alkoi tuo "taitaa olla viimeinen jouluni"-höpötys. Eli 94-vuotiaaksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mummoni on toistellut näitä tämmöisiä mantrojaan jo lähemmäs 20 vuotta, vaikka on koko tämän ajan ollut ja on edelleen hyväkuntoinen. Luulen sen olevan tapa käsitellä omaa ja lähipiirin vanhenemista, kun moni hänen ystävistään ja läheisistään on jo menehtynyt tai kärsii vanhuuden aiheuttamista ongelmista. Mutta on kyllä raskasta meille jälkeläisille, koska mitä tohon nyt oikein voi sanoa muuta kuin "no äläs nyt" tai jotain vastaavaa.
Mun mummo on myös ollut tällainen niin kauan kuin muistan. Olen nyt itse nelikymppinen ja mummo yli yhdeksänkymppinen. Joka ikinen joulu, pääsiäinen ja kesä ollut hänen ”viimeinen” vuosikymmeniä.
Näyttää olevan melko yleistä, ehkä tälle mummoni sukupolvelle ainakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En viettäisi aikaani tuollaisen ihmisen seurassa.
En minäkään.
Yllättävän moni hyväksyy sukulaisilta sellaista käytöstä, jollaista ei koskaan hyväksyisi edes työkavereilta.
Minun isovanhempani kävivät viimeisellä matkallaan vuonna 2004. Molemmat ovat edelleen elossa ja asuvat omakotitalossa ilman mitään ulkopuolisia apuja, mitä nyt haravoinnissa ja lumitöissä jälkipolvi auttelee. Eikä ollut matkanakaan viimeinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äiti on aina jauhanut että kuinka isä (=minun isäni) kuolee kohta. Kakskymmentä vuotta sama virsi. Lapsena vielä uskoin häntä. Muistan kun pikkutyttönä välillä hiivin vanhempieni oven taakse yöllä kuuntelemaan hengittääkö isi vielä :( Olivat siis edelleenkin naimisissa ja isäni elossa.
Ei niitä myöskään tarvitse ottaa liian vakavasti. Mikä vaiva pistää toisesta korvasta ulos?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppi on ollut kuolemassa jo yli 20 vuotta. Piti tauon hokemisesta vain sinä vuonna, kun sairasti rintasyövän. Muutenkin oli silloin jotenkin myönteisempi, aktiviisempi ja pirteämpi kuin milloinkaan muulloin. Siinä on ihminen, jota en ymmärrä.
Vierailija kirjoitti:
Minun isovanhempani kävivät viimeisellä matkallaan vuonna 2004. Molemmat ovat edelleen elossa ja asuvat omakotitalossa ilman mitään ulkopuolisia apuja, mitä nyt haravoinnissa ja lumitöissä jälkipolvi auttelee. Eikä ollut matkanakaan viimeinen.
Mun äiti kans, mutta sen verran olen kouluttanut häntä, et kerään kimpsuni samantien ja lähden pois. En vastaa mitään. Sitä on jatkunut vuodesta 1971. Ovatko silloin saanet jonku mallin esimerkiksi tv- sarjasta? Payton Place ehkä? Hänen siskonsa on tehnyt samaa kautta aikojen.
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti on aina jauhanut että kuinka isä (=minun isäni) kuolee kohta. Kakskymmentä vuotta sama virsi. Lapsena vielä uskoin häntä. Muistan kun pikkutyttönä välillä hiivin vanhempieni oven taakse yöllä kuuntelemaan hengittääkö isi vielä :( Olivat siis edelleenkin naimisissa ja isäni elossa.
Kamala äiti sulla.
No tuohan on ihan realiteetti. Jos on kahdeksankymppiä mittarissa, ei sitä elämää enää ole paljon jäljellä. Koettakaa vaan nuoremmat kestää, edessä se on teilläkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taitaa olla aika yleistä, tavalla tai toisella. Useimmitenhan tätä käytetään, kun halutaan kiristää jotain. Apua, seuraa tms.
"Kyllä teidän nyt täytyy tulla jouluksi, saattaa olla minun viimeinen jouluni." Väräjävällä äänellä. Sitten niitä viimeisiä jouluja onkin 20.
Mummoni päätti alkaa vanhaksi joskus reilut viisikymppisenä, eli ei jaksanut enää itse käydä kaupassa jne. Myöhemmin alkoi tuo "taitaa olla viimeinen jouluni"-höpötys. Eli 94-vuotiaaksi.
Onkohan meillä ollut sama mummo. Omakin mummoni "teki kuolemaa" koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Äitini muisteli, että vanhuus iski juuri siinä vähän viidenkympin jälkeen. Mummo osti rippi- ja ylioppilaslahjatkin paria vuotta etukäteen, koska ei omien sanojensa mukaan tule kyseisiä juhlia ikinä näkemään. No rippijuhlat tulivat ja menivät. Samoin kävi ylioppilasjuhlille. Ehdin vielä valmistumaan yliopistostakin ennen kuin mummoni lopulta vähän ennen 100 vuotispäiväänsä kuoli.
Mun mummo alkoi antaa lahjat etukäteen ennen synttäreitä, rippijuhlia, joulua jne. koska ”ei sitä tiedä onko silloin enää hengissä”. Aloitti tämän siis jo yli kymmenen vuotta ennen kuolemaansa.
Sitähän se on . Anoppi on harrastanut tota jo vuosia. Sanotaan vaan miehen kanssa sille että niin se on, hautapaikkaa kannattaa jo katsella . En jaksa yhtään tuollaista itsesääliä.