Oletko koskaan ollut suhteessa yksipuolisesti rakastunut?
Siis että toinen vain ihastunut? Kuinka selvisit erosta?
Kommentit (4)
Suhde eteni näin:
1. Ihailin "salassa" tuota miestä, mutten ollut varsinaisesti ihastunut enkä kuvitellut että meille tulisikaan suhdetta.
2. Tuo mies ihastui minuun ja tahtoi alkaa treffailemaan kanssani ja myöhemmin seurustelemaan. Itse lähdin tässä vaiheessa mukaan "oho, no katsotaan" -periaatteella.
3. Oltiin molemmat todella rakastuneita, tulisesti. Tätä kesti noin vuoden.
4. Miehen ihastus alkoi hiipua ja alkoi käyttäytyä mua kohtaan todella ylimielisesti ja ilkeästi. Lopuksi ei välittänyt musta enää yhtään ja lopulta sitten tajusin lähteä, sydän murtuneena ja edelleen rakastaen.
5. Kun olin sopivasti päässyt kys. ihmisestä eroon niin hänpä haluskin mut takaisin ja vannoi rakkauttaan yms. Mietin vakavasti paluuta (hölmö minä!!) mutta onneksi en sitä tehnyt koska seurustelin jo nykyiseni kanssa ja meillä meni hyvin.

elämäni paskin "suhde", joka onneksi päättyi omaan heräämiseen ja asiantilan tajuamiseen. Pääsin jutusta aika hyvin yli kun muutin toiseen maahan.