Lapsi ei usko mitään ennen kuin räjähdän
Olen alusta saakka mielestäni ollut niin johdonmukainen kuin mahdollista (eli ei tarkoittaa ei ja jos joku asia on kielletty niin se on sitä aina). Olen aina kehunut hyvästä ja oikeasta toiminnasta ja siitä kun edes yrittää toimia oikein. Kiellettyjä asioita ei ole liikaa. Yhdessäoloa ja kehuja on paljon.
Silti lapsi ei koskaan usko ennen kuin räjähdän. Ei auta tiukka EI!, ei auta ei:n perusteleminen, ei auta jäähyt, ei auta saman kiellon toistaminen kuukausia 10 kertaa päivässä, ei auta oikeaan suuntaan ohjaaminen. Vasta kun räjähdän ja karjaisen kovaa, niin lapsi uskoo (esim. että kirjahyllyä ei saa yrittää kaataa eikä kissaa vedetä täysiä hännästä).
Inhoan olla ärjyvä äiti. Ja itselläni tulee paha olo jos joudun karjaisemaan. Alan olla uupunut ja masentunut tilanteesta. Miten ihmeessä saan lapsen uskomaan muuten kuin karjumalla? Ja ei, tämä ei jotenkin lipsunut tällaiseksi ajan myötä vaan on ollut tällaista aina.
Kommentit (18)
Jotkut vaan on jästipäitä. Erityisherkkyyden vastakohta, erityistunnottomuus?
Mulla on tuollainen aikuinen kaveri. Sille pitää karjua jos meinaa saada hänet tajuamaan jonkun asian. Lapsesi vaan on sen tyyppinen. Kannattaa varmaan karjua heti toisella kerralla, niin asiat sujuu paremmin.
Ei siihen auta mikään. Minkäs teet, kun on kovakalloinen lapsi. Normaali puhe ei mene perille.
Ja kyse on minkäikäisestä lapsesta?
Jos hän odottaa reaktiotasi. Niin tai näin, riehuminen on väärä tapa. Pysy rauhallisena. Ja etsi kissalle uusi koti.
Taapero tarvii asiallista iänmukaista ohjausta. Huutaminen on pahinta mitä voit tehdä.
Jos ei ikätietoa tipu, on vaikea neuvokaan.
Vierailija kirjoitti:
Taapero tarvii asiallista iänmukaista ohjausta. Huutaminen on pahinta mitä voit tehdä.
Luitko aloutukseni? Luettelin siinä jo mitkä kaikki on kokeiltu tuhansia kertoja eikä toimi. Eli juuri ne ohjaamiset muuhun, johdonmukaiset kiellot, kehut ja kannustukset. Tein niitä johdonmukaisesi piiiiiitkäään ennen kuin uuvuin kun niillä ei kuukausien ja kuukausin yrittämisestä huolimatta ollut mitään vaikutusta mihinkään ja karjaisin. Lapsi täytti juuri kolme, tiedoksi sille joka kysyi ikää. Ap
äippylit puolustelemassa henkistä väkivaltaa ja lasten turvattomuuden tunnetta.
saako mies räjähdellä äippyleille?
Vierailija kirjoitti:
äippylit puolustelemassa henkistä väkivaltaa ja lasten turvattomuuden tunnetta.
saako mies räjähdellä äippyleille?
Perustele miten se on henkistä väkivaltaa jos karjaisen EI sen jälkeen kun olen useita kertoja rauhallisella äänellä kieltänyt, yrittänyt ohjata pois kielletyn asian parista, selittänyt miksi ei saa tehdä jne. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
äippylit puolustelemassa henkistä väkivaltaa ja lasten turvattomuuden tunnetta.
saako mies räjähdellä äippyleille?
Perustele miten se on henkistä väkivaltaa jos karjaisen EI sen jälkeen kun olen useita kertoja rauhallisella äänellä kieltänyt, yrittänyt ohjata pois kielletyn asian parista, selittänyt miksi ei saa tehdä jne. Ap
Eipä yllätä vastaus, eikä alapeukutkaan. Äidit pahoinpitelee lapsiaan Suomessa päivittäin
Lastenpsykiatri Sinkkonenkin on kertonut karjuneensa lapsilleen ja etteivät ne siitä rikki menneet.
Ap nostaa jos joku haluaisi vielä kommentoida.
Opittu tapa, josta pitää nyt opetella pois.
Kolmevuotiaat on vielä melko eläimellisiä. Ilmeisesti hän ei tajua tiukan ein olevan tiukka ennen kuin siinä on desibelejä niin että tuntuu. Koiratkin reagoi automaattisesti tiettyyn äänensävyyn ja kunnon ärähdykseen.
Kokeile muutaman kerran niin, että kun kiellät jotain (heti selkeän tiukalla äänensävyllä) ja se ei mene läpi, ärähdät samantien niin, että se tehoaa. Ei siis mitään sataa välivaihetta. Aika nopeasti näet, alkaako se alkuperäinen tiukka ei myös merkitä lapselle jotain.
sen siitä saa kun aina räjähtelee. semmoisia olet kasvattanut