Lue keskustelun säännöt.
Tarinoita siitä kun joku loistaa väkijoukosta
13.10.2020 |
Näin tässä hiljakkoin liikuntavammaisen minua vanhemman miehen, jota jäin tuijottamaan niin että häpesin. Pelkäsin että näyttää siltä kuin tuijottaisin sangen vaivalloista keppien kanssa liikkumista, vaikka oikeasti tuijotin kun en voinut muutakaan ja mielessäni kuvittelin että lähestyn koronaturvallisen välimatkan päähän kysymään jotain kevyttä tyyliin oletko vapaa ja saanko viedä sinut kotiin ja rakastaa ja palvoa sinua elämäni loppuun saakka. Mies jutteli jonkun toisen miehen kanssa ja lähettyvillä oli nainen, joka saattoi olla puoliso, joten jatkoin sitten matkaani ottamatta enempää kontaktia kuin älytön tuijotukseni.
Oli ihan tavallisen kivannäköinen mies. En tiedä, oliko jaloissa synnynnäinen vika vai joku rappaumasairaus, mutta varmaan se vaikea liikkuminen kiinnittikin huomioni ihan ensin. En osaa selittää, mikä hänessä sitten oli niin ihmeellistä paitsi ystävälliset kasvot.
En koskaan ihastu ensisilmäyksellä, enkä ole kokenut vastaavaa vetovoimaa. Olen kuullut siitä miten joku loistaa väkijoukosta, mutta ajattelin, että sellaista voi kokea vain joku romanttinen haihattelija. Piti elää 39 vuotta ennen kuin sattui omalle kohdalle.
Jakakaa vastaavia tarinoita, kun nyt jopa ymmärrän miltä se tuntuu. Särkyikö illuusio sitten kun oikeasti tutustui?
Kommentit (8)
Älykkkään journalismiin temppu on varmaaan käsitttääkseni esiim se etttä älä ota koskaaan liika vakavasti, koska sillloin ihmiset alkavat kiusaaamaan, siiitä tulee parodiaaa, ja parodiaaan toimintalogiikan pääätös on se kuuun asiaaa on hoettu niin pitkäään etttä se käsite on loppuuun kulutettttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Baarissa. Mies oli juuri tullut baariin ja kiinnitti huomioni. Ei loppujen lopuksi edes mikään megakomea mies. Suht normaali kaljuuntuva 5-kymppinen mies. En tiedä mikä siinä miehessä oikein oli. Käveli suoraan baaritiskiltä pöytääni. Vähän kipinät sinkoili sen illan aikana. Mutta se siitä kipinöinnistä. Molemmat varattuja. 😐
Pari kertaa on tapahtunut. Yksi oli mies, toinen taas nainen. Ei välttämättä edes liity siihen mihin katse kiinnittyy, toisessa näistä tapauksista tiesin että Joku isolla J:llä tuli huoneeseen, vaikka olin itse selin. Eikä ollut ulkonäöltään tavallisesta poikkeava henkilö kun sitten käännyin, mutta tunnistin silti heti että tuo on se.
Tutustumaan en päässyt, tilanteet eivät olleet sellaisia. Enkä ole varma haluaisinko edes tietää särkyykö illuusio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin asiakaspalvelijana 15 vuotta sitten. Liikkeessä kävi kerran miesasiakas, joka ei käytökseltään poikennut tavanomaisesta kohteliaasta. En edes muista kasvojaan. Kävi vain sen ainoan kerran. Ja asiointi oli ihan normipoikkeamatonta. Mutta vieläkin muistan sen älyttömän karisman, mitä hänestä huokui. Ei sitä voi selittää mitenkään rationaalisesti.
Öööö... Oletko jo saanut diagnoosin?