Olen armoton kriitikko itselleni ja se vaikuttaa negatiivisesti onnellisuuteeni. Kohtalotovereita?

Olen tässä viimeisen vuoden aikana havahtunut siihen, etten ole ikinä täysin tyytyväinen mihinkään, mitä teen, saavutan tai suunnittelen. Tiedän, että sellainen itseään soimaava ja joka asiaan tyytymätön perfektionisti on rasittavaa seuraa, joten en juuri ikinä totea ääneen, kuinka ankarasti suhtaudun omiin saavutuksiini, ominaisuuksiini ja suunnitelmiini. Ajattelin nyt kuitenkin, että voisi olla ihan hyödyllistä kirjoittaa tämä ajatus ulos edes tänne av-palstalle.

Haluaisin kuulla, onko teillä muilla vastaavaa tilannetta. Jääkö teilläkin ontto fiilis, kun saavutatte jotain? Jopa jotain sellaista, johon olette panostaneet paljon ja josta olette unelmoineet pitkään? Onko se tuttua, että sisäinen kriitikkonne löytää jokaisesta asiasta jotain nipotettavaa, ja tuo ankara nipotus estää rauhoittumisen ja yleisen tyytyväisyyden? Oletteko ankaria nimenomaan itselleni, mutta muita kohtaan olette ymmärtäväisiä ja lempeitä, joskus liiaksikin?