Kuvitelkaa että Yhdysvallat vajosi kehitysmaaksi muutamassa vuodessa
Rnnen ihmiset halusivat matkustaa Yhdysvaltoihin ja maa oli ihailtu.
Nyt Yhdysvallat on kehitysmaa ja siellä tapahtuu sellaista mitä Afrikassa 1980-luvulla.
Kiina nappasi itselleen maailman herruuden. Trumpin kummat peliliikkeet veivät maan talouden ja tuotannon.
Trump ei ole shakkimiehiä.
Kommentit (27)
Jos Yhdysvallat taantuu kehitysmaaksi, niin mikähän mahtaa olla syy?
Vierailija kirjoitti:
Nyt taisi mennä maat sekaisin. Suomi vajosi kehitysmaaksi kahdessa vuodessa tyttöhallituksen voimin
Heh heh, jo ehti ensimmäinen persu itkemään...Kerro avoimesti mistä persujen naisvihamielisyys kumpuaa, naisen puutteestako?
Kävin Yhdysvalloissa vuonna 1995 ja jo silloin ensimmäinen ajatus oli, että onpa tämä kehitysmaa, vaikka olevinaan maailman napa. Joten mikään ei siis ole muuttunut 25 vuoteen...
Vierailija kirjoitti:
Nyt taisi mennä maat sekaisin. Suomi vajosi kehitysmaaksi kahdessa vuodessa tyttöhallituksen voimin
Senkus vertaat, miten Suomen "tyttöhallitus" hoiti koronan Trumpiin verrattuna.
Suomen tytöt pesee Trumpinturjakkeella lattiaa. Hyvä Marinin hallitus!
jenkeissä keskipalkka on 4300 euroa kuussa veroprosenttina 14% (suomessa se on tonnin vähemmän veroprosenttina 30%)
olen kateellinen näille kehitysmaalaisille

Tämä.
Ainahan se on ollut. Tainnut vaan American dream soikaista suomituristit myös. Tahdotteko todella tuon kapitalistisen mallin Suomeen?
Vierailija kirjoitti:
jenkeissä keskipalkka on 4300 euroa kuussa veroprosenttina 14% (suomessa se on tonnin vähemmän veroprosenttina 30%)
olen kateellinen näille kehitysmaalaisille
Joo ja koulutus ja terveydenhuolto maksaakin sitten jo kahden talon verran.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt taisi mennä maat sekaisin. Suomi vajosi kehitysmaaksi kahdessa vuodessa tyttöhallituksen voimin
Heh heh, jo ehti ensimmäinen persu itkemään...Kerro avoimesti mistä persujen naisvihamielisyys kumpuaa, naisen puutteestako?
Ei jän naisia tarvitse. Herralla on toimivat kädet. Oikea on Tytti ja vasen on tumma tulinen Penelope.
USA on kyllä edelleen maailman rikkaimpia maita.
Ja sekös suomalaista sossua harmittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jenkeissä keskipalkka on 4300 euroa kuussa veroprosenttina 14% (suomessa se on tonnin vähemmän veroprosenttina 30%)
olen kateellinen näille kehitysmaalaisille
Joo ja koulutus ja terveydenhuolto maksaakin sitten jo kahden talon verran.
Mun sisko on asunut jenkeissä pitkään. Hän joutui talvella sappileikkaukseen. Meinasi pyörtyä kun sai siitä lähes 11000 euron laskun.
Yhteiskunta koostuu ihmisistä: kirjoitti:
Jos Yhdysvallat taantuu kehitysmaaksi, niin mikähän mahtaa olla syy?
Varmaan Trump ja sen muuri joka estää aivovyöryn meksikosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
jenkeissä keskipalkka on 4300 euroa kuussa veroprosenttina 14% (suomessa se on tonnin vähemmän veroprosenttina 30%)
olen kateellinen näille kehitysmaalaisille
Joo ja koulutus ja terveydenhuolto maksaakin sitten jo kahden talon verran.
Oletpa tietämätön.
Matalapalkkaiset tekevät Jenkeissä kahta, kolmea työtä. Paremmin palkatut tekevät 50-60 tuntia viikossa. Lomaa on ehkä viikko tai kaksi vuodessa.
Veroissa säästetty raha on pakko käyttää sairausvakuutuksiin ja lasten opintojen maksamiseen yms. mikä Suomessa on ilmaista. Jos sairastuu tai jää työttömäksi, voi aivan todella joutua kadulle nukkumaan, vaikka olisi ns. tavallinen ihminen.
Amerikkalainen järjestelmä on erittäin julma ja kova. Jos et pärjää, niin voi voi. Siksi USA on jo pitkään ollut osittain kehitysmaa.
Se on aina ollut kehitysmaa. Kun ei paremmasta tiedä niin ovat olevinaan.
Miten niin vajosi?
Eihän se ikinä ole sivistysvaltio tai hyvinvointivaltio ollut niin kuin me nämä käsitteet Euroopassa ymmärrämme.
Vierailija kirjoitti:
USA on kyllä edelleen maailman rikkaimpia maita.
Ja sekös suomalaista sossua harmittaa.
Olin siellä pari vuotta sitten muutaman viikon. Se rikkaus ei oikein näy alueilla, jotka pari vuosikymmentä sitten olivat kiistatta Suomea vauraampia.
Isoja on talot, mutta huonosti rakennettuja, autoja on paljon, mutta sähköautoja en juuri nähnyt, netti ei toimi kovin hyvin, katukuva oli rähjäinen, ihmiset epäluuloisia ja moni voi todella huonosti.
Siksi siellä on tuo sekopää pressana, että itsekin tajuavat jääneensä jälkeen (make great AGAIN).
Olin sekä demokraattivoittoisella alueella että republikaanien ydinalueella. Ongelma nimenomaan on, että omia etuja puolustaakseen jälkimmäisillä seuduilla sulkevat silmät kehitykseltä. Tiedevastaisuus käy kalliiksi. Kirjaimellisesti.
Vierailija kirjoitti:
jenkeissä keskipalkka on 4300 euroa kuussa veroprosenttina 14% (suomessa se on tonnin vähemmän veroprosenttina 30%)
olen kateellinen näille kehitysmaalaisille
Se voi olla, mutta kun olen katsonut mitä sama leikkaus maksaa ihmiselle suomessa ja usassa niin päiväkirurginen operaatio leikkurissa maksaa suomessa kuluttajalle päivämaksun päälle 50e ja jenkeissä hinta samalle oli noin 49 000-100 000 dollaria. Ja sitten rukoillaan josko vakuutusyhtiö maksaa sen. Sinällään naurettavaa kun saman leikkauksen tekee yksityiselläkin suomessa alle 10 000e ja virossa vielä puolet halvemmalla. Että riistoa, riistoa. Joku särkylääkekin sairaalassa annettuna, siis normi parasetamoli 1000e/kpl mitä laskujen erittelyjä nähnyt. Joo jenkit maksaa kirjaimellisesti tuhatkertaisesti sitten kaikesta muusta.
Kuten joku jo sanoikin, niin ainahan se on ollut. Koko hökötyksen yhtenäisyys nojaa enää patriotismiin, jonka senkin vasemmisto haluaa siellä tuhota.
Itsekin tuolla vieraillut useampaan otteeseen eikä mitään sen suurempia katastrofin aihioita ennen näitä BLM:ja ollut havaittavissa.
BLM on poliittinen liike, marxilaisuutta. Biden kun voittaa vaalit niin ei mene vuottakaan niin maassa on sisällissota, koska hän ei tuota valtavaa maata pidä kurissa ja nuhteessa samalla kun talous sakkaa. Trump hoiti talouden niin loistavasti koronaan saakka, että ihmiset olivat tyytyväisiä ja firmat. Koronalle kukaan ei voi mitään.