Mä en varmaan ollut paikalla, kun kateusgeenejä jaettiin.

johtuneeko siitä että opettelin jo teininä nauttimaan niistä avaimista jotka kädestä löytyy..



Olen nykyään optimisti..

Kyse on ollut aina siitä, että olen todella halunnut esim. jonkun työn, ja sitten olen kateellinen sille, joka sen sai. Joskus olen myös kateellinen sosiaalisesti todella lahjakkaille ihmisille, koska se on se juttu omassa persoonassani, joka kaipaisi kehitystä. En kylläkään ikinä jää vellomaan kateudessa, se vaan pilkahtaa joskus.



Mistään omaisuudesta, ulkonäöstä tms en ole kateellinen ikinä.

Toisaalta myönnän kyllä tunteneeni ohimennen pieniä kateuden viiltoja aikuisiälläkin, mutta en siihen tunteeseen ole rypemään jäänyt. Johtuu varmaan siitä, että ole tyytyväinen omaan elämääni ja siihen mitä minulla on.

Taitaa olla asia aika reilusti toisinpäin kun pitää ihan tänne tulla uskottelemaan itselleen tuollasta... :D

minä taas en ymmärrä, mitä pienessä kateudessa silloin tällöin joissakin asioissa on pahaa? Miksi se kateus on aina sellainen huonon ihmisen merkki?



Totta hitossa olen kateellinen, jos naapuri saa lottovoiton tai joku on luonnostaan kauniimpi kuin minä. En kuitenkaan ajattele noita asioita yötä päivää vaan joskus jos on vaikka rahat tiukalla, niin tulee olo, että voi kun olisi yhtä paljon rahaa, kuin naapurilla, niin olisi yksi huoli vähemmän. Tai ihan arkisesti voi sanoa kaverille, että voi kun olen kateellinen, kun sinulla on vapaata näin kauniina päivänä, kun minun vapaapäivä oli eilen kun satoi.



Ei sen kummempaa. Miksi sitä ei saisi myöntää?

Sitten löysin kateudesta voimavaran ja oikein etsimällä etsin niitä pieniä signaaleja. Kateuden tunne - se heikkokin - kertoo vain ja ainoastaan omista unelmistani.

Kateus on hieno tapa tutustua omaan itseensä.

En siis ota kantaa siihen, onko kateus hyvästä vai pahasta. En vain ole kateellinen. Ja voisin myöntää jos niin tuntisin, kyllä mauistan lapsena tunteneeni, mutta en enää nuoruusvuosien jälkeen

sinä olet kateellinen jollekkin jostain mitä hänellä on ja sinulla ei ja hän taas sinulle jostain mitä sinulla on ja hänellä ei.



Kaikki tuntevat kateutta, jotkut ei vaan myönnä sitä, en tajua miksi kun ei siinä ole mitään pahaa.

Pistetään se asia näin päin :oD

olen opiskellut työn ohella vuosia,

tehnyt lapset lapsettomuushoidoilla 10 v ajan, ylennyt viroissa kovalla työllä



- kadehtikaa rauhassa...

En siis ota kantaa siihen, onko kateus hyvästä vai pahasta. En vain ole kateellinen. Ja voisin myöntää jos niin tuntisin, kyllä mauistan lapsena tunteneeni, mutta en enää nuoruusvuosien jälkeen

en sitä tarkoittanutkaan, että joku olisi täällä niin sanonut. Kuitenkin se kateuskortti on aika usein täällä eräillä käytössä ja sitä vastaan myös aika kärkkäästi puolustellaan.

kyllä minäkin tunteen tunnistan, mutta en kyllä myönnä olevani erityisen kateellinen. En myöskään ole pitkävihainen. Siis ei joka ihmisella ole kaikkia persoonallisuuden piirteitä voimakkaina.



Mun mielestä oli tosi outoa tuossa Ärsyttävä naapuri -ketjussa, kun sen aloittaja oli kateellinen juuri eronneelle naiselle, joka muutti heidän naapuriinsa. Ei nyt varmaan luulisi kovin paljon olevan aihetta kateuteen, koska kai avioero on nyt jokaiselle aika tuskallinen paikka. Kateuden kohteella oli kauniit huonekalut, siitä kateus.

kyllä minäkin tunteen tunnistan, mutta en kyllä myönnä olevani erityisen kateellinen. En myöskään ole pitkävihainen. Siis ei joka ihmisella ole kaikkia persoonallisuuden piirteitä voimakkaina. Mun mielestä oli tosi outoa tuossa Ärsyttävä naapuri -ketjussa, kun sen aloittaja oli kateellinen juuri eronneelle naiselle, joka muutti heidän naapuriinsa. Ei nyt varmaan luulisi kovin paljon olevan aihetta kateuteen, koska kai avioero on nyt jokaiselle aika tuskallinen paikka. Kateuden kohteella oli kauniit huonekalut, siitä kateus.

No kai nyt eronneellekin voi olla kateellinen, jos on kateellinen niistä huonekaluista eikä erosta. Voinhan minäkin olla rumalle naapurille kateellinen hienosta autosta, tai pienituloiselle iloisesta elämänasenteesta.