Lue keskustelun säännöt.
Miksi murhajutut ovat niin kiinnostavia?
08.10.2020 |
Olen oikea murhasarjojen ja true crime -dokkareiden suurkuluttaja, tykkään myös lukea minfoa ja artikkeleita tai kirjoja aiheesta. Mieheni ihmettelee eikä tajua yhtään innostustani aiheeseen. En ole mitenkään väkivaltaa ihannoiva enkä itse murhanhimoinen, mutta en oikein osaa selittää tätä.
Kommentit (31)
Johonkinhan noiden viehätys perustuu. Täytyy olla tutkimuksiakin tästä aiheesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Dekkareissa tosiaan on "pähkinä" aina kätkettynä. Arvoituksen ratkaiseminen, lopussa ratkeaminen, vetoaa meihin ihmisiin.
koska akat ovat jännämiesten perää
Eiköhän se ole se mysteeri mikä viehättää. Itseäni kiinnostaa murhien lisäksi myös katoamistapaukset. Minfoa tulee luettua!
Mutta jo selvitetyt jutut eivät kiinnosta, koska siinä ei ole enää mysteeriä.
Agatha Christie, dekkarikuningatar, oli itse ihmisenä hyvä, huumorintajuinen ja sydämellinen ihminen. Kotonaan kukkien parissa puutarhassa. Mutta mitä kaikkea naisen mieleen kätkeytyikään... Opetus: koskaan ei kannata ihmisiä lokeroida liikaa, voi erehtyä pahemman kerran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Fiktiivinen kirja voi olla kiinnostava, kun tekijää etsitään. Tosielämän jutut eivät ole kiinnostavia vaan ikäviä, mutta siellä on pakko selvittää yksityiskohdat ja syyt. Yleensä taustalla niissä alko tai aineet, joita ne tekijät jostain syystä eivät vältä tarpeeksi. Uhri pitäisi auttaa väärästä seurasta eroon nopeasti.
Oon samanlainen, kiinnostaa hirveesti ja oon tollasten ohjelmien suurkuluttaja.
Luen myös netissä paljon mut murhainfoa välttelen, koska siellä ei voi olla törmäämättä kamaliin kuviin, ja niitä en välitä katsella. -n31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse luulisin, että se jotenkin kuuluu ihmisluontoon olla kiinnostunut tuollaisista. Takaraivossa itsesuojeluvaisto tykyttää niin kovaa, että haluaa tietää, kuka on murhaaja ja kuka ei.
Naiset usein kiihottuu siitä jännityksestä mikä noissa on. Miehet taas haluaa tehdä yksityisetsivän työtä tai haaveilee sellaisesta työstä
Olen aina haaveillut yksityisetsivän työstä. Juuri se varjostaminen ja kuuntelulaitteiden asentaminen. Se vaaran tunne kun tonkii liikaa asioita. Kiikareilla tarkkailee kohdetta lierihattu päässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
koska akat ovat jännämiesten perää
En todellakaan ole minkään sarjamurhaaja-nekrofiilin perään, mutta juuri sellaiset shokeeraavat tapaukset ovat kiinnostavia.
Itse ajattelen niissä olevan jotain painajaisunien kaltaista efektiä. On tutkittu, että unet ovat usein sellaisia - ne valmistavat pahimpaan silloinkin kun mitään syytä sellaiseen ei ole. Eli uskoakseni dekkarit vetoavat johonkin alkukantaisempaan olotilaan meissä. Aikoihin, jolloin ihmisetkin olivat jatkuvasti aidossa hengenvaarassa lajitovereidensa tai petoeläimien takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tykkään kanssa kaikista murhamysteereistä ja true crime-jutuista, olen todellakin suurkuluttaja.
Jotenkin olen aina kuvitellut että ”se” juttu on itsensä tunteminen eläväksi ja kykeneväksi katsomaan kuolemaa ulkopuolelta.
Minuakin kiinnostaa fiktiiviset tarinat, erityisesti sellaiset, joissa se murha pyritään ratkaisemaan nimenomaan älyn ja muiden (lähes) väkivallattomien keinojen avulla. Ylenmääräinen veren vuodatus ja räiskintä ei niin hirveästi innosta.
Tosielämän murhat sen sijaan eivät kiinnosta oikeastaan ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Jotenkin olen aina kuvitellut että ”se” juttu on itsensä tunteminen eläväksi ja kykeneväksi katsomaan kuolemaa ulkopuolelta."
Historiasta tiedetään se, että esim. taistelujen jälkeen ruumiskasat kiinnostavat jotekin kumman paljon niitä, jotka säilyttivät henkikultansa. Tässä ilmiössä on siis jotain samaa kuin mistä kerrot tuossa sitaatissasi...
Ollaan me pohjiltamme aika eriskummallisia olentoja...
Minulla on kyse siitä että tavallaan "kadehdin" ihmisiä joilla ei ole mitään pidäkkeitä kun itse roudaan hämähäkitkin juomalasissa pihalle enkä osaa oikein pitää puoliani. Eli luulen että välinpitämätön psykopatia kiehtoo siksi.
Vierailija kirjoitti:
Minuakin kiinnostaa fiktiiviset tarinat, erityisesti sellaiset, joissa se murha pyritään ratkaisemaan nimenomaan älyn ja muiden (lähes) väkivallattomien keinojen avulla. Ylenmääräinen veren vuodatus ja räiskintä ei niin hirveästi innosta.
Tosielämän murhat sen sijaan eivät kiinnosta oikeastaan ollenkaan.
Minulla taas juuri päinvastoin, fiktiiviset tarinat ei kiinnosta lainkaan, mutta tosielämän tapaukset ja mahdolliimman paljon verta, suolenpätkiä, hyväksikäyttöä, paloittelua, nekrofiliaa, niin ai että. Ja kyllä, tiedostan erittäin hyvin että taustalla on aitojen ihmisten valtava kärsimys, silti juuri ne kammottavimmat tapaukset on kiinnostavimpia. Paitsi Junko Furutan tapaus on minullekin liikaa.
"Paitsi Junko Furutan tapaus on minullekin liikaa."
Kerro lisää!
(Huomaatko, että heti heräsi kiinnostus...?)
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän se ole se mysteeri mikä viehättää. Itseäni kiinnostaa murhien lisäksi myös katoamistapaukset. Minfoa tulee luettua!
Mutta jo selvitetyt jutut eivät kiinnosta, koska siinä ei ole enää mysteeriä.
Nyt kun mietin niin minuakin aina kiinnostaa ne mysteeritapaukset. Selvittämättömät murhat ja katoamiset myös. Mikään "Pena puukotti kaverinsa viinaspäissään" tai selkeät massamurhat ei kiinnosta.
Kuka oli Viiltäjä-Jack?
Dna:n perusteella se oli Aaron Kosminski, mutta on on monia, jotka eivät halua uskoa siihenkään. Ei sitä edes haluta koskaan saada selville... Koska ratkaisemattomana mysteeri kiehtoo eniten ihmismieltä.
Se kuolema kutkuttaa. Sitä saa rauhassa itsekin pähkäillä syyllistä.