Oletko todellinen ystävä vai isketkö tilaisuuden tullen?

Haluaisin kertoa pienestä ikävästä ystävien suhteen. Mun luonne on aina ollut tosi ystävä-uskollinen. Mulle ystäväksi tuleminen on tärkee juttu ja hyvä ystävä voi olla kuin perheenjäsen. Oon asunut pikku paikkakunnalla lähes ikäni ja siellä kärsin vähän yksinäisyydestä. Kaupunkiin muuttaessa kyllä olen tutustunut ihmisiin ja muutamia ystäviä saanut, mutta vähän pettynyt. Yksi jonka olen päästänyt aika lähelle on joskus tilaisuuden tullen ilkeä ja haluaa pilkata minua. Yleensä meillä on kyllä hyvää aikaa, mutta hänellä on kumma tarve alentaa minua. Esim: jos joskus joku mies tulee pyytämään numeroani tai ”sillä silmällä” vinkkaa, saattaa yllättäen ystäväni nakata ” toi luuli sua varmaan prostituoiduksi tai oli puolisokee”. Kerran kosmetologi kertoi että mun ihossa on vähän keltapigmenttiä. Myöhemmin ystävä katsoi itseään peilistä ja totes että ei se oma naama onneks kusen keltanen oo (huomaan että hän joskus suunnittelee iskunsa). Mun tekemä työ on kuulemma tosi pientä verrattuna mitä hän on aikaan saanut ja vielä aikoo tehdä. Näitä esimerkkejä olis paljon on oikeesti loukkaukseksi tarkoitettu. Sitten jos sanon ettei tunnu kivalta niin kuulemma oon huumorintajuton ja mitä lie. Ja tuolloinkin olin ihan arkikamppeissa ja ”säädyllinen” kun prostituoitiin rinnastettiin. Osaa naamioida omat lieroudet aina niin että vika on minussa. Eilen tais tulla viimeinen niitti kun itkin varmaan yhden tunnin yhden vittuilun jälkeen. Joo taitaa riittää. Mistä niitä todellisia luotettavia ja hyväntahtoisia ystäviä löytää? On mulla ihana perhe olemassa, mutta kyllä ystävät on tärkeitä. Vapaa-aika, naistenillat, syvälliset keskustelut ja se että luottamuksellisesti yhdessä ratkotaan näitä elämän ongelmia ja potkitaan toinen toista eteenpäin ja välitetään. Tää taitaa olla naurettava kuvitelma monen mielestä? Miten sä kohtelet ystäviäs? Täällä ”tyhmä sinisilmä” kyselee.