Lue keskustelun säännöt.
Jatkuva stressi, tunne että pitäisi vain täyttää muiden tarpeet koko ajan.
04.10.2020 |
Onko muilla tätä? Tai vinkkejä miten osata relata tällaisten ajatusten keskellä?
Koen jatkuvaa stressiä ja painetta autella muita ihmisiä. En pysty nauttimaan ”omasta ajasta”, kun mietin koko ajan että pitäisi olla auttamassa puolisoa lasten kanssa. Jos näen naapurin pihatöissä, verenpaine nousee kun koen että mun pitäis mennä auttamaan. En osaa ”vain olla”, koko ajan mietin miten voisin olla muille hyödyksi ja pelkään että jos rentoilen, ihmiset paheksuvat. En saa enää kiinni omista ajatuksista, koko ajan mielessä että pitää ajatella muita. Auttakaa
Kommentit (21)
ARGH, olet niitä yliaktiivisia jotka säätää joka paikassa. Voisitko hautautua vaikka peiton alle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Katso menneisyyteesi. Syy on melko varmasti siinä, että olet joutunut olemaan toisille tarpeellinen. Sen sijaan, että sinua olisi tuettu olemalla sinuLLE tarpeellisia.
Samaa helvettiä takana vuosikymmeniä. Pikku hiljaa alkaa helpottaa, mutta helpolla se asia ei muutu.
Vierailija kirjoitti:
ARGH, olet niitä yliaktiivisia jotka säätää joka paikassa. Voisitko hautautua vaikka peiton alle?
Itseasiassa en edes säädä, kärsin vain stressistä ja pidän sälekaihtimet kii, ettei naapuri tajua että oon täällä, jos hän hääräilee pihamaalla (kuten usein tekee).
hmm... taidetaan pyytää sut kylään. olisikin sopivasti haravoitavaa siivottavaa ja järjesteltävää ihan hikitöiksi asti. ite taian vetää sohvalla lonkkaa ja lätistä luuriin.
😁
Vierailija kirjoitti:
Katso menneisyyteesi. Syy on melko varmasti siinä, että olet joutunut olemaan toisille tarpeellinen. Sen sijaan, että sinua olisi tuettu olemalla sinuLLE tarpeellisia.
Samaa helvettiä takana vuosikymmeniä. Pikku hiljaa alkaa helpottaa, mutta helpolla se asia ei muutu.
Kiitos, olen yrittänyt miettiä olenko ollut lapsena sellaisessa roolissa, mutta en saa kiinni sellaisesta. Olin perheen nuorin, ja vähän semmonen sivustaseurailija enemmän kuin aktiivinen toimija. Toisaalta toki jäin itse vaille huomionosoituksia tai aitoa rakastetuksi ja kuulluksi/nähdyksi tulemisen kokemusta, ehkä se selittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, mahtavaa on,että tunnistat ongelman! Nyt vaan harjoittelemaan toimimista vastoin tuota tunnetta. Tämä edellyttää erilaisia valintoja ko.tilanteissa. esim. Miehellesi voit sanoa ääneen " huomaan,että taas tulee tunne,että pitää tulla auttamaan sua", naapurin suhteen käännät tosiaan sälekaihtimet tietoisesti kiinni ja keität itelles kahvit, voit keksiä mitä vaan, mutta jotain,jossa teet valinnan päinvastoin kuin tunne vaatii. Ja josta voisi tulla sulle jopa hyvä olo.
Tämähän vie aikaa; kuukausia. Mutta mitä sitten.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katso menneisyyteesi. Syy on melko varmasti siinä, että olet joutunut olemaan toisille tarpeellinen. Sen sijaan, että sinua olisi tuettu olemalla sinuLLE tarpeellisia.
Samaa helvettiä takana vuosikymmeniä. Pikku hiljaa alkaa helpottaa, mutta helpolla se asia ei muutu.
Kiitos, olen yrittänyt miettiä olenko ollut lapsena sellaisessa roolissa, mutta en saa kiinni sellaisesta. Olin perheen nuorin, ja vähän semmonen sivustaseurailija enemmän kuin aktiivinen toimija. Toisaalta toki jäin itse vaille huomionosoituksia tai aitoa rakastetuksi ja kuulluksi/nähdyksi tulemisen kokemusta, ehkä se selittää?
Varmaan, ja sinulla on vastuunkantajan luonne.
Oletko liikaa kotona? Lähde ulos äläkä ota kännykkää mukaan. Käy kylässä kaverilla jos pystyt. Mene kauppaan tai kirjastoon, älä pidä kiirettä. Hanki harrastus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katso menneisyyteesi. Syy on melko varmasti siinä, että olet joutunut olemaan toisille tarpeellinen. Sen sijaan, että sinua olisi tuettu olemalla sinuLLE tarpeellisia.
Samaa helvettiä takana vuosikymmeniä. Pikku hiljaa alkaa helpottaa, mutta helpolla se asia ei muutu.
Kiitos, olen yrittänyt miettiä olenko ollut lapsena sellaisessa roolissa, mutta en saa kiinni sellaisesta. Olin perheen nuorin, ja vähän semmonen sivustaseurailija enemmän kuin aktiivinen toimija. Toisaalta toki jäin itse vaille huomionosoituksia tai aitoa rakastetuksi ja kuulluksi/nähdyksi tulemisen kokemusta, ehkä se selittää?
Varmaan, ja sinulla on vastuunkantajan luonne.
Oletko liikaa kotona? Lähde ulos äläkä ota kännykkää mukaan. Käy kylässä kaverilla jos pystyt. Mene kauppaan tai kirjastoon, älä pidä kiirettä. Hanki harrastus.
En jotenkin stressaantuneisuuden takia nauti mistään, jään mieluummin kotiin. Jostain pitäis saada ensin sellaista varmuutta että on ihan ok keskityä ihan ”turhanpäiväisiinkin” asioihin, sek itseeni, jonka luen kai yhdeks turhanpäiväisyydeks sitten myös.
On tuttua. Tutustuminen uusiin ihmisiin ei oikein kiinnosta, kun heti tulee työläs olo ja ajatuksia siitä
Mihin kaikkeen uusi tuttavuus minut velvoittaisi ja minulta vaatisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ympärillä monta naapuri pihaa lehtiä täynnä eikä ole tullut kertaakaan mieleen, että pitäisi mennä niitä auttamaan. Ei millään pahalla, hienoa, että olet avulias, mutta mistä tuommoinen kumpuaa? Mua ahdistaisi, jos naapuri ryntäisi haravan kanssa rajan yli, kun olen pihalla. Sanoisin, että kiitos, mutta ei kiitos, koska sitten pitäisi mennä sen pihaa haravoimaan. Pitää sanoa EI. Siitä maailma kaatuu ihmeen vähän. Nyt rupeat ajattelemaan itseäsi ja omaa jaksamistasi. Tavallaan pakenet koko ajan omia tarpeitasi. Sitten joku järkevä apu toiselle joskus, mutta nyt rupeat auttamaan vain itseäsi.
En nyt oikein käsitä tuota, että naapuria pitäisi auttaa. Haluat tehdä itsestäsi tärkeää ja ajatella ettei muut pärjää ilman apuasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus paras apu on antaa ihmisten selviytyä aivan itse, muuten tähän ei opi jos ei joudu opettelemaan. Varmasti läheiset osaa pyytää apua kun sitä todella tarvitsevat.
Toksista feminiinisyyttä. Tuo on juuri sitä. Tytöt kasvatetaan siihen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katso menneisyyteesi. Syy on melko varmasti siinä, että olet joutunut olemaan toisille tarpeellinen. Sen sijaan, että sinua olisi tuettu olemalla sinuLLE tarpeellisia.
Samaa helvettiä takana vuosikymmeniä. Pikku hiljaa alkaa helpottaa, mutta helpolla se asia ei muutu.
Kiitos, olen yrittänyt miettiä olenko ollut lapsena sellaisessa roolissa, mutta en saa kiinni sellaisesta. Olin perheen nuorin, ja vähän semmonen sivustaseurailija enemmän kuin aktiivinen toimija. Toisaalta toki jäin itse vaille huomionosoituksia tai aitoa rakastetuksi ja kuulluksi/nähdyksi tulemisen kokemusta, ehkä se selittää?
Varmaan, ja sinulla on vastuunkantajan luonne.
Oletko liikaa kotona? Lähde ulos äläkä ota kännykkää mukaan. Käy kylässä kaverilla jos pystyt. Mene kauppaan tai kirjastoon, älä pidä kiirettä. Hanki harrastus.En jotenkin stressaantuneisuuden takia nauti mistään, jään mieluummin kotiin. Jostain pitäis saada ensin sellaista varmuutta että on ihan ok keskityä ihan ”turhanpäiväisiinkin” asioihin, sek itseeni, jonka luen kai yhdeks turhanpäiväisyydeks sitten myös.
Stressin syy on kotona olo. Mene ulos ovesta ja sulje se. Sitten vaikka tunnin lenkille.
Vierailija kirjoitti:
On tuttua. Tutustuminen uusiin ihmisiin ei oikein kiinnosta, kun heti tulee työläs olo ja ajatuksia siitä
Mihin kaikkeen uusi tuttavuus minut velvoittaisi ja minulta vaatisi.
Ei mihinkään. Jutteluun.
Tunnistan kyllä tunteen. Nuorena koin samaa, mutta erilaisiin taitoihin liittyen.
Nyt ei enää tarvitse ajatella sellaista, kun taitoni ovat kehittyneet enkä ole enää niin suuressa vastuussa muista. Moni asia on jo valmis ja muut hoidetaan toisten kanssa yhdessä.
Pari tuntia sitten kotiuduin. Koko viikonlopun olen siivonnut, hoitanut lapsia ja tehnyt ruokaa. Nyt huomasin, että itselläni ei olekaan ruokaa. Onneksi on suklaata. Kauppaan en enää jaksa lähteä.
Piste ei kuulu otsikkoon. Opettele edes se, jos et muuhun kykene.
Vierailija kirjoitti:
Piste ei kuulu otsikkoon. Opettele edes se, jos et muuhun kykene.
Pöljä.
Kyllä. Ollut jo vuosia sama stressi. Ja velkoja pitäisi vain maksaa kaiken aikaa. Todella vaikea rentoutua vaikka olisi tilaisuuskin, samoin nukkuminen mahdotonta. Lääkityksen turvin sinnittelen