Te jotka olitte ihan sekopäisen rakastuneita tapailun alussa,

Mitkä vuodet? Jos nyt 4kk kestää.

Meillä ensihuuma kesti 4-vuotta.

Kiinnostaa minuakin. Nyt katsotaan meneekö se tosiaan niin että se hiillos aina jähtyy, niin kuin niin usein väitetään.

No meillä oli salamarakkaus.  Kemiat kohtas heti, ei ollut mitään hiton tapailua, vaan ,mentiin heti suoraan asiaan ja yhteenmuuttokin 3 viikon sisällä. Raskaaksi 3 kk sisällä ja 15 vuotta nyt. Ihan yhtä paljon rakastan yhä ja hänkin.  Sovittiin vaan yhteen kemioitten puolesta. Ei siihen muuta tarvii.

Rakastumisen tunne on muuttunut rakkaudeksi, ystävyydeksi, kumppanuudeksi, huolenpidoksi, yhteiseksi hyväksi arjeksi. Ja hyvä niin, ei sitä hulluuden rajoja hipovaa raastavaa rakastumisen tunnetta jaksa vuositolkulla, se on kuin tilapäinen mielenhäiriö.

Rakastumisen tunnetta on viidessä vuodessa viilentänyt se havainto, että puoliso on pahasti alkoholisoitunut masennuspotilas, jonka mielialat vaihtelevat holtittomasti. Tämä ei ollut nähtävissä kun hurmasimme toisemme sinä ensimmäisenä iltana. Ottaa päähän.

Vierailija kirjoitti:

Rakastumisen tunne on muuttunut rakkaudeksi, ystävyydeksi, kumppanuudeksi, huolenpidoksi, yhteiseksi hyväksi arjeksi. Ja hyvä niin, ei sitä hulluuden rajoja hipovaa raastavaa rakastumisen tunnetta jaksa vuositolkulla, se on kuin tilapäinen mielenhäiriö.

Minulla kesti sekopäinen rakastuminen 10 vuotta. Mutta sitten se loppui ja tilalle tuli hämmennys ja epäselvyys siitä, mitä nyt tunnen tätä ihmistä kohtaan vai tunnenko enää mitään. Tämä epäselvä tila on kestänyt jo muutaman vuoden, pitäisi varmaan erota.

Rakastuin mieheeni niin, että se vei järjen. Ensimmäisten kuukausien jälkeen erosimmekin pariksi kuukaudeksi, minkä jälkeen palasimme taas yhteen yhtä sekopäisinä. Rakastumisen tunne kesti muutaman vuoden. Nyt meillä on perhe ja olemme olleet noin kymmenen vuotta yhdessä. Välillämme on syvempää rakkautta, kunnioitusta, ymmärrystä ja ystävyyttä. Kipinääkin on edelleen. Yksi parhaista asioista hänen kanssaan on se, etten tylsisty tässä suhteessa.

15 v yhdessä, perhe-elämä jo vietetty. Rakkaus on lämmin läikähdys rinnassa aina kun katsoo toista, hiljainen varmuus siitä, että kaikki on hyvin, kun hän on siinä....ja kiitollisuutta siitä, että hän tosiaan on siinä.

Ekat 6 kk oli aivan älytöntä, tuntui että fyysisesti sattui jos oltiin erossa. Pikkuhiljaa huuma muuttui rakkaudeksi ja syväksi kumppanuudeksi. Pitkässä suhteessa on välillä laimeita kausia, mutta aina tunteet ovat palanneet. Ihan yhtä hullua kuin ne ekat 6 kk ei ole tullut, mutta enpä sitä odottanutkaan. Lievempiä rakastumisen tunteita tulee, sen vakituisen rakastamisen tunteen päälle. 

T. 20+ v yhdessä

Nyt on 21 vuotta mennyt ja vaikka se sekopäinen alkuhuuma on tietenkin tasoittunut, syvä rakkaus pitää kiinni vuodesta toiseen. On tärkeää muistaa että elämässä on erilaisia kausia, voi olla pitkiäkin vaikeampia ja hiljaisempia kausia, ja sitten taas välillä se rakkauden huuma ottaa tilaa.

Sanoisin, että jos suhde perustuu johonkin muuhun kuin ulkoisiin asioihin ja alussa synkkaa niin on aika hyvä todennäköisyys että synkkaa koko elämän. Eli luonne, arvot jne.

2kk kesti ennen kuin tajusin että henkilö on aivan liian negatiivinen ja kiukutteleva. Ja elää omassa kuplassa jossa kaikki muut ovat väärässä kuin hän (olihan hän sentään DI).

Salama rakastuneena mietin jo asuntoni myyntiä ja uuden tontin ostoa. Olin ihan korvia mtöten rakastunut/ihastanut häneen.

Onneksi tajusin tarpeeksi nopeasti ja eroin eikä tullut tehtyä idiootti ratkaisuita.

Olin 18 kun kolme vuotta vanhempi tyyppi tuli vastaan yhteisen tuttavan esittelemänä. Ensikohtaaminen oli lyhyt, mutta samana iltana tavattiin uudestaan ja molemmat tajusimme heti, että tässä se nyt on. Miehellä oli tyttöystävä, joten hän halusi ensin lopettaa sen suhteen, mutta heti seuraavalla viikolla hän soitti minulle ja se oli menoa.

Emme tosin muuttaneet yhteen moneen vuoteen, koska olimme niin nuoria ja oli opiskelut sun muut eri kaupungeissa, mutta olimme aivan hulluina toisiimme nuoresta alkaen.

Nyt olemme olleet naimisissa 18 vuotta ja yhä ajattelen, että tulipa tavattua aivan täydellinen tyyppi. Tietysti tässä on ollut lasten ja muiden aikuistumisen kuvioiden kanssa kaikenlaisia vaiheita, mutta perusasia ei muutu.

Vierailija kirjoitti:

Olin 18 kun kolme vuotta vanhempi tyyppi tuli vastaan yhteisen tuttavan esittelemänä. Ensikohtaaminen oli lyhyt, mutta samana iltana tavattiin uudestaan ja molemmat tajusimme heti, että tässä se nyt on. Miehellä oli tyttöystävä, joten hän halusi ensin lopettaa sen suhteen, mutta heti seuraavalla viikolla hän soitti minulle ja se oli menoa.

Emme tosin muuttaneet yhteen moneen vuoteen, koska olimme niin nuoria ja oli opiskelut sun muut eri kaupungeissa, mutta olimme aivan hulluina toisiimme nuoresta alkaen.

Nyt olemme olleet naimisissa 18 vuotta ja yhä ajattelen, että tulipa tavattua aivan täydellinen tyyppi. Tietysti tässä on ollut lasten ja muiden aikuistumisen kuvioiden kanssa kaikenlaisia vaiheita, mutta perusasia ei muutu.

Mä tunnustan, että kadehdin tällaista. Minäkin luulin että tässä se nyt on, suunnaton onnenpotku, ikuinen ihana rakkaus. Mulle ei käynyt näin hyvin. Onneksi olkoon, ihanaa että ymmärrät arvostaa sitä mitä sinulla on!

- se jonka puoliso on alkoholisoitunut mt-potilas

18 vuotta myöhemmin naimisissa, onnellisina. Tietenkin tunne on rauhallisempi, tasaisempi, ja samalla vakaampi. Ei oikein vieläkään osata pitää näppejä erossa toisistamme ja henkinen yhteys toimii niin että se on muiden mielestä välillä vähän spookya.

Pitkän matkan varrelle mahtuu riitoja ja muita mutkia, mutta toisinaan sitä ihan havahtuu erikseen huomaamaan että olenpa mä onnekas, kun tuo ihminen on tuossa.

Vierailija kirjoitti:

Rakastumisen tunne on muuttunut rakkaudeksi, ystävyydeksi, kumppanuudeksi, huolenpidoksi, yhteiseksi hyväksi arjeksi. Ja hyvä niin, ei sitä hulluuden rajoja hipovaa raastavaa rakastumisen tunnetta jaksa vuositolkulla, se on kuin tilapäinen mielenhäiriö.

Näin mullekin on käynyt.

Näen miehen kyllä edelleen seksikkäänäkin, mutta oma libidoni on kyllä valitettavasti jotenkin hävinnyt, ehkä iän myötä, tai hormonaalisista syistä tms.

Erottu on. Tosi paljon muuttui kun saimme lapsia. Miehen tunteet hävisivät, ei osannut "päivittää" niitä uudelle tasolle. Suhteen arkipäiväustyminen tuntui hänestä siis rakkauden loppumiselta, kun ei enää ollut sitä samanlaista huumaa. Aivan älytön pettymys. Itse koen rakastavani edelleen, kaikesta huolimatta.

Aluksi ajattelin, että mies on vain tajuttoman komea ja seksikäs ja puoleensavetävä. Myöhemmin vuosien mittaan olen huomannut, että meillä on samanlaiset arvot ja mielipiteetkin ja samanlainen huumorintaju.

38 vuotta takana, välillä on ollut elämän mukanaan tuomia murheita yms., aina on kuitenkin luottamus hyviin aikoihin. Pitkä parisuhde on samanlaista kuin elämä muutenkin; ylös ja alas menoa. Yhdessä ollaan ja mukavaa on.. Kiitos elämälle❣️