Te jotka olitte ihan sekopäisen rakastuneita tapailun alussa,

Nyt takana 12 vuotta ja juu, aaltoiluahan se on. Siis se, kuinka innoissaan on toisesta. Onneksi mun puoliso on tosi hyvä tyyppi myös silloin, kun en tunne sellaista polttavaa rakkautta - ollaan hetki enemmän omissa oloissamme ja kohta taas alkaa kiinnostaa. Näitä parin kuukauden suvantovaiheita on ollut 12vuoden aikana ehkä kolme-neljä.

Vaihtamalla paranee vain jos toisessa on oikeasti jotain vikaa, mut jos parisuhde väljähtyy siksi että on itse tylsistynyt, ei kannata erota.

Rakkaus on muuttunut alun intohimosta varmuuteen ja tyytyväisyyteen toisesta. Pidän nykyisestä tilanteesta enemmän, ehkä olen vuosien kuluessa kasvanut ja oppinut päästämään irti mustasukkaisuudesta ja epävarmuudesta. Koska alussa olin liiankin mustasukkainen ja suurinpiirtein itkin kun miehellä oli harrastuksia tvs menoja.

Meillä oli salamarakastuminen, suoraan sänkyyn. Ikinä ei käyty treffeillä. Ensimmäinen vuosi etäsuhdetta, viikonloput ja lomat saman katon alla. Sitten mies muutti samalle paikkakunnalle, otti muodollisesti ensin oman asunnon mutta se irtisanottiin kuukauden päästä sillä vietettiin siellä yksi yö, loput mun luona. Oli opiskelijana halvempaakin..

Nyt 17 vuotta, kaksi lasta jne myöhemmin rakastan ja rakastetaan edelleen isosti. Joka ilta pussaillaan, seksiä on edelleen monta kertaa viikossa ja vähintään kerran kuussa vietetään kahdenkeskinen viikonloppu ilman lapsia. Kyllä se rakkauden tunne ja halu olla toisen kanssa on edelleen vahva.

Ei aina ole ollut helppoa. On ollut sairautta, työttömyyttä, pikkulapsiarkea, tukiverkottomuutta jne, mutta kaikki vaikeatkin ajat kasvattivat meitä ja nyt kun kaikki elämässä on hyvin, miettii vain miten tyhjästä me tää kaikki rakennettiin, meille. Aina on tiedetty että tuossa se on se oikea, ei ole tarvinut epäillä.

Mun elämän suurin rakkaus oli poika - tai nuori mies - jonka kanssa aloin seurustella parikymppisenä. Hän oli minua muutaman vuoden vanhempi. Voi sitä pakahduttavan rakkauden määrää! Useammankin vuoden tiiviin yhdessäolon jälkeen muistan ajatelleeni aina sitä miestä katsoessani, että miten voi toista rakastaa niin paljon. Meidän sydämet taisi lyödä samaan tahtiin!

Mutta sitten tapahtui jotakin. Mun teoria on, että mies lopulta "aikuistui" 30 ikävuotta lähestyessään. Leikkisä, energinen, urheilullinen ja hauska mies muuttui sohvaperunaksi, jota ei kiinnostanut enää parisuhde eikä mikään muukaan. Viihtyi pelikoneiden äärellä turhan paljon. Tulevaisuuden suunnitelmista ei enää puhuttukaan, ei lapsista tai perheestä. Ennen niin vilkas seksielämä nuupahti olemattomiin. Noin 6 vuoden yhdessäolo jälkeen oltiin kuin sisko ja veli, tai kämppikset, ja kahdeksan vuoden kohdalla sitten suhde päättyi pitkän kuivan ja onnettoman kauden jälkeen.

Olen mielestäni onnekas, että sain rakastaa niin paljon, ja sain paljon myös rakkautta osakseni. Noita parhaimpia vuosia muistelen lämmöllä <3 Rakkaus paloi kovalla roihulla mutta ei kauaa!

Salamarakkaus. Eka treffeiltä hän jäi minun luokse yöksi ja sen jälkeen olemme olleet niin paljon yhdessä kuin mahdollista. Ekat 2kk elettiin eri kaupungeissa, 2kk jälkeen muutin hänen luo. Olemme olleet melkein 5 vuotta yhdessä. Rakkaus on syvää ja kiitän häntä joka päivä, että hän on olemassa. Hän näyttää rakastamisensa arjen teoilla, tekee minun elämästäni niin onnellista kuin mahdollista ja kertoo joka päivä rakastavansa minua.

Kaveruussuhde muuttui rakkaussuhteeksi yhdessä yössä. 14 vuotta yhdessä, paljon ongelmia tms. Nyt taas parempi vaihe kriisin jälkeen.

Olemme olleet yhdessä vasta vuoden. Ensihuuma ja palavat tunteet ovat kadonneet. Nyt tilalla on tasainen rakkaus, luottamus ja turva. Tunnemme olomme kodikkaiksi toistemme seurassa. Olen hyvin onnellinen.