Kysymys synnyttäneille naisille
Mitä mieltä olette tällaisesta puheesta, että synnytys on voimaannuttava lempeä kokemus, kunhan muistaa hengitellä ja meditoida ynm. Että todellisuudessa synnytyksessä ei koeta kipua vaan se on luonnollinen tuntemus josta pitää nauttia ja synnytys tulisi kokea seksuaalisena nautintona jopa. Satuin kuuntelemaan podcastia, jossa alan ammattilainen kertoi näistä asioista ja haluaisin tietää oileasti synnyttäneiden mielipiteen asiaan.
Kommentit (21)
Voimaannuttava kokemus on ollut, sen allekirjoitan. Mutta mitään nautinnollista siinä ei ole ollut ainakaan omalla kohdallani. H*lvetillistä kipua.
Tunnen yhden ihmisen, jolla synnytys ei ollut kivulias kokemus.
Tällainen ei kai sitten voi ymmärtää, mitä ne muut valittavat.
Minä en tunne ketään jolle olisi ollut kivuton. Olen kätilö.
mutta uskon, että poikkeuksiakin on,
Sattui. Voimaannuttavaa ehkä vasta sitten, kun lapsi sylissä ja synnytys ohi. Mä pystyin tähän -fiilis.
Lähdin tuolla mielialalla liikenteeseen, päädyin elämäni hirveimpään kokemukseen, kivuliaaseen, kamalaan, maatakääntävän hirvittävään ja sen lisäksi koin epäonnistuneeni asiassa johon “kaikkien” mukaan naisen kroppa on suunniteltu. Synnytykseni siis käynnistettiin ja 3pv jälkeen päätyi kiireelliseen sektioon.
Sanoisin että avoimin mielin liikenteeseen ja muistetaan olla armollisia sekä muille että itselleen.
Minkähän alan ammattilainen 😂
Otin ihan mukisematta kaikki tarjolla olleet puudutteet 🙄
Vierailija kirjoitti:
Lähdin tuolla mielialalla liikenteeseen, päädyin elämäni hirveimpään kokemukseen, kivuliaaseen, kamalaan, maatakääntävän hirvittävään ja sen lisäksi koin epäonnistuneeni asiassa johon “kaikkien” mukaan naisen kroppa on suunniteltu. Synnytykseni siis käynnistettiin ja 3pv jälkeen päätyi kiireelliseen sektioon.
Sanoisin että avoimin mielin liikenteeseen ja muistetaan olla armollisia sekä muille että itselleen.
Kokenut, lähellä eläkeikää ollut neuvolan kätilö neuvoi, ettei synnytystä kannata etukäteen suunnitella kovin yksityiskohtaisesti ... hyvä neuvo.
Itse toivoin mahdollisuuksien mukaan kaikki mahdolliset puudutteet 😁
Yksi tuntemani keski-ikäisen perheenisä sanoo kokevansa samaa autuutta kun hän saa luonani pukeutua stayup sukkahousuihini ja ottaa strapparia pyllyyn.
Katsoin vlogin jossa mentiin synnyttämään ja nainen oli todella huolissaan, ehtiikö saamaan epirudaalin ja ennen sitä huusi kuin syötävä.
Synnytys on tutkitusti toiseksi kovin kipu minkä ihminen voi kokea el*vältä p*lamisen jälkeen, joten vaikea uskoa että siitä saisi väännettyä jonkun nautinnollisen meditaatiohetken. Vaikka en itse synnyttänyt olekaan.
Teinit onnistuvat synnyttämään yksin, kun salaavat raskauden. Jollain keinolla kestävät.
Sanni16kerava kirjoitti:
Yksi tuntemani keski-ikäisen perheenisä sanoo kokevansa samaa autuutta kun hän saa luonani pukeutua stayup sukkahousuihini ja ottaa strapparia pyllyyn.
Hän on siis itse myös synnyttänyt?
Eka synnytys eteni kohtuullisen nopeasti, mutta kipu niin kamalaa, että sain epiduraalin ja se auttoi todella hyvin kipuun, mutta vei ponnistamisen tarpeen pois. Sen jälkeen en halunnut epiduraalin tai spinaalia. Toinen, kolmas ja neljäs olivat nopeita ja ne jaksoi sillä läpi, että tosiaan olivat niin nopeita. Synnytysten jälkeen on ollut voittajafiilis, että Jes tein sen. Siinä hetkessä ei ole pystynyt keskittymään kuin seuraavasta supistuksesta selviämiseen ja ilokaasun hengittämiseen.
Hengitellä ja meditoida... No juu, sillä haetaan kai rentoutta? Eli rentona synnytys sujuisi nopeammin kun kohtulihas ja alapään lihakset voivat tehdä hommia tehokkaammin. Mutta kipu ja stressi estää rentoutumista, ja se taso kuinka pahasti estää riippuu ihan fyysisistä ja tilannesyistä joihin itse ei voi vaikuttaa.
Itse jouduin synnyttämään käynnistetyllä synnytyksellä, ilman tukihenkilöä, kätilö vaihtui muistaakseni 10 kertaa ja kätilöt kieltäytyivät lääkkeettömistä keinoista joita pyysin kun omat keinot ja puudutus ei tehonnut kunnolla (pyysin hierontaa, kädestä pitämistä, oli ennen korona-aikaa tämä tämän vuoden keväällä). Kätilöt kieltäytyvät, seisoivat vieressä kylmäkiskoisina tai jättivät kokonaan yksin vaikka huusin apua täyttä kurkkua. Eivät tarkistaneet kohdunsuun tilannetta moneen tuntiin vaikka kysyin että tuleeko se vauva jo... Pyysin 3 kertaa ennenkun suostuivat kantamaan vessasta sänkyyn (vessaan menin suihkuttamaan vettä päälleni kun muuta en enää keksinyt) kun jalat ei kantaneet enää. Oho, olikin jo ponnistusvaiheessa!
Viimeiset kätilöt käskyttivät synnytysasennon ja hengitystekniikan, eivät auttaneet haluamaani asentoon vaikka pyysin ja se luki toivelistallakin. Jättivät pyynnöt huomiotta, asiat jotka olisivat auttaneet minua rentoutumaan. Seurauksena oli paniikkitila, joka johti sydänäänten laskuun ja imukupilla väkisin repimiseen 3krt, hätäsektio olisi tullut jos 3 kerralla olisi myös imukuppi irronnut.
Seuraus pahat repeämät, liian kireälle tikkaus jälkeenpäin, nyt seksielämä mahdotonta.
Että siitä voi repiä nämä meditoijaihmiset... Pitäisi ensin olla yksityisessä sairaalassa synnytys mahdollinen, jossa tietää tasan miten kätilöt suhtautuvat. On kotisynnytys, mutta sieltäkin voi joutua sairaalaan koska tahansa.
Mietin paljon juuri rentoa synnytystä, hyvää asennetta, ja näillä lähdin synnyttämään. Mutta todettua on nyt että synnytys 2020-luvun Suomessa on sitä että vauva saadaan elävänä ulos. Se on tärkein. Jos hankkii lapsen tulee olla sillä mielin että siinä voi vammautua vähemmän tai enemmän.
Mä uskoisin että tuollaiseen kokemukseen vaaditaan vähintäänkin se, että on jo yksi synnytys takana sekä pitkä harjoittelujakso, jossa harjoittelee meditointia, kaikkia tällaisia ääntely ja hengitysharjoituksia, ja kaikenlaisia muita konsteja joilla pääsee jonkinsortin transsiin. MYös hyvät taustajoukot pitää olla, jotka huolehtii kaikesta ympärillä olevasta ja esim. synnyttävän syömisistä ja juomisista.
Vierailija kirjoitti:
Tunnen yhden ihmisen, jolla synnytys ei ollut kivulias kokemus.
Tällainen ei kai sitten voi ymmärtää, mitä ne muut valittavat.
Mun entinen työkaveri (mies) kertoi kahvitauolla ihmetelleensä naisten synnytyskipuja. Kun eihän se mitenkään voi olla kivuliasta, kun hänen vaimonsa synnytti ilman kipulääkkeitä. Että semmoisia vellip*rseitä me naiset ollaan.
Oli muuten harvinaisen rasittava miesselittäjä, jokaisesta naisia koskevasta asiasta oli mielipide. Opin tuon synnytyskommentin jälkeen sulkea korvat, kun hän avasi suunsa.
Älkää lukeko jos olette herkkiä
Minulle on tehty abortti tai siis synnytin kohtuun kuolleen sikiön lääkkeiden avulla raskausviikolla 20 ja se synnytys oli melko kivuton koska en oikein käsittänyt sen olevan synnytys, en ollut ottanut asiasta selvää vaan yritin sulkea koko asian mielestäni. Ei tullut supistuksiakaan, pelkkää alavatsan jomotusta kunnes pieni, liukas, kuollut sikiö suorastaan sinkoutui ulos yhden supistuksen voimalla. Ei ollut voimaannuttava vaan erittäin hajottava kokemus.
Myöhemmät synnytykset ovat sattuneet aivan jumalattomasti vaikka olen yhtä pahaa tarpeetonta kipua kokenut muutenkin. Ei kyllä olisi haitannut vaikka lapsi olisi taiottu kohdusta syliin tai haikara tuonut. Sillä tavalla en synnytyksiä muistele enkä kokenut edes ylittäneeni itseäni, on olo että kestäisin pahempaakin - nyt varsinkin laatan vuoksi tai ylipäänsä hengissä pysyäkseni kestäisin ja keksisin karmeita esimerkkejä... En pitänyt synnytyksiä itselleni hyödyllisinä tai tarpeellisina kokemuksina, mutta en valita. Onneksi ne taitaa olla taputeltu.
Ihmiset ovat erilaisia, he uskovat eri asioihin, antavat erilaisia merkityksiä eri asioille, kokevat asiat eri tavoin, toivovat ja odottavat eri asioita.
Jokainen kipukynnys ja jokainen synnytys on erilainen.
Eli mitä tuohon pitäisi vastata? Tuskin ehkä mitään.