Aletaanko suunnittelemaan jo joulua? :)
Bongasin kaupasta ensimmäiset joulukonvehtirasiat. Piti käydä hipelöimässä jo joulukoristeita varaston hyllyltä, mutta en ottanut vielä mitään muuta esille kuin kausivalot. Ihanaa, joulu lähestyy.
Muita, jotka odottavat innolla tulevaa joulua?
Kommentit (2)
Täällä Ruotsissa on jo esimerkiksi Rustassa joulujutut esillä. Hassua kun on kaupassa rapujuhliin, halloweeniin ja jouluun tavaraa laitettu. :D
Mutta mä suunnittelen sen verran, että lennän joulukuun alussa karanteeniin Suomeen ja olen puolitoista kuukautta Suomessa. :) kiva nähdä perhettä parin vuoden jälkeen livenä. Näen kuinka hurjasti esimerkiksi kummipoikani on kasvanut ja pääsen parasta, eli lanttulaatikkoa, syömään mahan täyteen. Muuta en joululta odotakaan.
Koristevalot on olleet iltaisin päällä ensimmäistä pimeistä asti.