Hei te aikuiset lapset, yövyttekö eläkkeellä olevien vanhempienne luona?
Kommentit (18)
Äitini luona en yövy, koska hän asuu parin kilometrin päässä. Isäni sen sijaan asuu toisella puolella Suomea, joten yövyn siellä vieraillessani.
Kyllä. Asuvat sen verran kaukana, että päiväkäynnit eivät ole järkeviä toteuttaa. Itse tulevat meille yleensä asuntoautolla, nukkuvat siellä.
Kyllä jos käyn heidän lastenlastensa kanssa vierailulla toisessa kaupungissa. Aika harvakseltaan ja useimmiten yksi tai enintään kaksi yötä.
Joskus harvoin. Yleensä käymme vain päiväseltään kylässä, mutta kun he asuvat 2 tunnin ajomatkan päässä, satunnaisesti olen jäänyt yöksi jos olen ollut yksin matkassa. Lasten yöpymistä he eivät jaksaisi.
Toisinaan yön tai kaksi. Heillä on tilava asunto
Yövyn, koska vanhemmat asuu 700 kilometrin päässä ja ollaan siellä vähintään viikko kerrallaan.
Olen nelikymppinen yksineläjä ja vietän suurimman osa lomistani vanhempien luona. Kesällä asun heidän luonaan yleensä kolmisen viikkoa ja lyhyempiä vierailuja muutaman kerran vuodessa.
Matkaa noin 500 km joten yövymme omassa asuntoautossamme anoppilan pihassa . Muutoin normi vierailu , viemme reilusti ruoka tarpeita ja herkkuja tuliaisiksi. Hemmottelemme ja autamme minkä voimme.
Yövyn. Äidillä on alzheimer ja hän asuu vielä toistaiseksi yksin omakotitalossa, kotihoito käy kolme kertaa päivässä. Käyn siellä kuukausittain ja käydessäni teen pakastimeen ruoka-annoksia, vaihdan lakanat, pesen pyykit, sulatan jääkaapin, imuroin, käyn kaupassa ja apteekissa, teen välttämättömät pihatyöt ja jos jaksan, lajittelen äidin tavarakasoja poisheitettäviin ja lahjoitettaviin. Välimatkaa on 250 km, joten ei tuota yöpymättä pysty tekemään.
joskus tulee viikonloppuna oltua niillä yötä vaikka aika lähellä asuvat, käyn syömässä ja saunassa niillä silloin.
Mikä ihme kysymys tää on? Joku peräkammariuden epäsuora utelu?
Totta kai. Heillä on niin vähän tapahtumia elämässä, että ilahtuvat kovasti helpoista vieraista, joiden edessä ei tarvitse pingottaa ja saa jopa kiukutella. (Ihmisistähän tulee vanhuksina takaisin kuin lapsia)
Mulla on ihan kivat vanhemmat ja Joo vaikka lähellä (1h matkan päässä) asuvat niin välillä yövyn. Meillä on yhteisiä projekteja kuten hilloaminen nyt ja tehdään omppuhilloa urakalla.
Hyi olkoon, en varmasti. Äiti ei tykkää yövieraista enkä minä kestä sitä ahdistavaa tunnelmaa, joka lapsuudenkodissani on. Omat lapset asuvat jo muualla ja he ovat aina tervetulleita meille.
En kyllä, jouluna korkeintaan ollaan yksi yö. Mökille jos mennään, niin siellä toki ollaan 1-2 yötä.
Eivät ole vielä eläkkeellä mutta kyllä yövyn, aina äitini luona, isän luona en osaa olla.
Äitini käy meillä myös, joskus parikin viikkoa putkeen.
En.