Miksi se koulukiusattu laitetaan aina nuorten psykiatriselle osastolle?

Ei ketään laiteta osastolle, jos ei ole akuutisti ja välittömästi vaarassa itselleen tai muille.

Nuorta ei voi laillisesti pakottaa muutenkaan minkäänlaiseen hoitoon. Kiusattu todennäköisesti tunnistaa tarvitsevansa keskustelutukea, ja ottaa sitä apua vastaan. 

Se psykiatrinen hoito annetaan psyykkisten ongelmien eli tarpeen vuoksi.

Mulla 80-luvulla kävi näin. Koulukiusaajat jatkoi normaalisti, minä jouduin osastolle. Siellä löytyi koulufobia. Onhan se luonnollista, jos saa joka päivä tappouhkauksia, teljetään vessaan, tönitään, nimitellään yms, niin tulee koulukammo. Luin että vielä tänä päivänäkin, koulukiusattu joutuu tutkimuksiin. Minusta tämä on outoa.

Vierailija kirjoitti:

Mulla 80-luvulla kävi näin. Koulukiusaajat jatkoi normaalisti, minä jouduin osastolle. Siellä löytyi koulufobia. Onhan se luonnollista, jos saa joka päivä tappouhkauksia, teljetään vessaan, tönitään, nimitellään yms, niin tulee koulukammo. Luin että vielä tänä päivänäkin, koulukiusattu joutuu tutkimuksiin. Minusta tämä on outoa.

Koulukiusaaminen ei ole ollut eikä ole syy päätyä psykiatriseen hoitoon.

Olen joskus ajatellut että ne haluaa auttaa ja poispyyhkiä trauman joka on tullut kiusaamisesta. MUTTA ne etsiikin kiusatusta vikoja ja diagnoosia. Ken siitä käy voi kaiken toivon heittää.

Maailma on AlfaUrosten. Hyväksykää tämä luuserit ja neidit.

Koulukiusaaja tarvis enemmän sitä keskusteluapua!

Luin Arttu Wiskarin facebook sivuilta, kuinka siellä pahasti kiusatun lapsen äiti kertoi samaa. Hänen pahasti koulukiusattu lapsensa joutui nuorisopsykiatriselle osastolle ja tästä kiusatusta lapsesta haettiin vikaa. Ei löytynyt mitään vikaa ja koulukiusaajat jatkoivat normaalisti koulun käyntiään. Kiusattu joutuu osastolle.

Luulisin,että kiusattu voi olla ahdistunut saamansa kiusaamisen ja "julkisuuden" vuoksi. Hoito on siis avuksi,eikä siksi että haettaisiin vikoja.

Ystäväni oli yläasteen aikana pitkään psyk.hoidossa insestin takia. Sai käydä hoidon aikana koulua tuossa sairaalassa ihan rauhassa. Normikoulussa koki ahdistusta kokemansa erilaisuuden,traumojen,unettomuuden ja paineiden vuoksi.

Luotetaan hoitohenkilökuntaan,mammat.

Kiusattu saa apua esim. ahdistuneisuuteensa ym. tarumaoireisiin, mitä kiusaaminen on aiheuttanut. Jos sinne pääsee nopeasti niin sehän tarkoittaa silloin kriisihoitoa, mikä pitääkin aloittaa mahdollisimman nopeasti. Kummastuttaa, että sitä ajatellaan rangaistuksena, jos kiusattu menee psyk. osastolle. Kyllähän se on nykyään pääsemistä.

Kiusaaja taas ei lähtökohtaisesti välttämättä kuuluu psykiatriselle osastolle vaan esim. koulukotiin, poika-/tyttökotiin tai muun vastaavan instanssin hoidettavaksi, jossa on monialainen työryhmä, joiden hoidettavaksi kiusaaja kuuluu. Ja nimenomaan niin, että ainakin vakavissa koulukiusaamis/ -väkivaltatilantessa tämä olisi ehdoton jatkumo: kiireellisen huostaanoton kautta ammattilaisten käsiin ja kasvatettavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Luin Arttu Wiskarin facebook sivuilta, kuinka siellä pahasti kiusatun lapsen äiti kertoi samaa. Hänen pahasti koulukiusattu lapsensa joutui nuorisopsykiatriselle osastolle ja tästä kiusatusta lapsesta haettiin vikaa. Ei löytynyt mitään vikaa ja koulukiusaajat jatkoivat normaalisti koulun käyntiään. Kiusattu joutuu osastolle.

Osastolle ei "jouduta". Eikä siellä etsitä vikaa.

Kiusaajat ja heidän vanhempansa eivät välttämättä ota apua vastaan, vaikka sitä tarjottaisiin. Suomessa hoitojärjestelmä perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen. Kynnys tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämiseen on suuri. Apu ei myöskään ole useinkaan tuloksellista, jos ei ole omaa motivaatiota ottaa sitä vastaan. Usein vaihtoehdoksi jää lastensuojelu, joka selvittää pahoinpitelijän tilanteen.

Koulukiusaajat pääsevät päättäviin asemiin. Uusin tapaus vassareiden soma Li.

Kiusatun osa on vaikea. Ei hänelle tarvitse sovittaa superselviytyjän viittaa ja laittaa takaisin samaan kouluun,jossa on pahoinpidelty ja jätetty yksin. Muut oppilaat saattavat olla julmia.

Toivon aina että kiusatut pääsisivät tehokkaan ja asiallisen jälkihoidon piiriin. Hoito saman kokeneiden parissa ja uusi koulu voivat tuoda uusia tuulia kiusatun elämään.

Vierailija kirjoitti:

Koulukiusaaja tarvis enemmän sitä keskusteluapua!

Eipä siitä ole apua kun vastassa koti ja penskan ylivertaisuus jolle kannetaan kaikki eteen.

Vierailija kirjoitti:

Maailma on AlfaUrosten. Hyväksykää tämä luuserit ja neidit.

Ei. Me ei olla siinä suhteessa eläimiä. Maapallo on tuhoutumassa empatiakyvyttömien takia. Ajatelkaa miten valtava asia.

Jos ei kouluista saada turvallisia, niin etäopiskelu pitää pystyä järjestämään koulun puolesta henkisestä ja fyysisestä väkivallasta kärsiville oppilaille. Jos ei tarvitse jatkuvasti pelätä, niin tuskin tarvitsee myöskään, ainakaan pitkiä hoitojaksoja laitoksissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla 80-luvulla kävi näin. Koulukiusaajat jatkoi normaalisti, minä jouduin osastolle. Siellä löytyi koulufobia. Onhan se luonnollista, jos saa joka päivä tappouhkauksia, teljetään vessaan, tönitään, nimitellään yms, niin tulee koulukammo. Luin että vielä tänä päivänäkin, koulukiusattu joutuu tutkimuksiin. Minusta tämä on outoa.

Koulukiusaaminen ei ole ollut eikä ole syy päätyä psykiatriseen hoitoon.

Tunnetko hyvinkin nuorisopsykiatrian historiaa.

Kuinkahan suuri prosenttiosuus tänne kirjoittavista on "koulukiusattuja"?

Tuntuu, että useimmilla on trauma päällä. Huudetaan kostoa ja karmaa. Pientä rajaa.

Poika kävi psykiatrian avopolilla terapiassa muutaman vuoden koulussa tapahtuneen väkivaltaisen tapahtuman jälkeen, jossa hän oli uhri. Nämä kaikki ”kiusaajat” olivat jo lastensuojelun asiakkaina, lopulta heidät erotettiin koulusta koska oikeasti olivat liian vaikeita. Lapseni ei uskaltanut mennä kouluun eikä edes ulos. Ei halunnut tavata kavereitaan, oli huoneessaan monta kuukautta ennen kuin saimme apua. Siinä kesti kauan.

Ei näistä saa puhua varsinkin jos tekijät ovat muualta niin kuin meidän tapauksessa. Se vähättelyn ja syyllistämisen määrä oli järkyttävä näin jälkikäteen ajateltuna. Rehtori ei kertaakaan tullut yhteenkään tapaamiseen, eikä tietenkään tekijät eivätkä vanhemmat. Minä hoidin kaiken yksin traumatisoituneen lapseni kanssa. Asiat ovat nyt meillä paremmin. Osastohoitoa suositeltiin pojalle useaan otteeseen, ei itse halunnut.