Tuntuu henkisesti pahalta nähdä veljeni

Onko normaalia että tuntuu kuin eläisi ilman veljeään (vaikka hän onkin olemassa)? Näemme harvoin, juttelemme harvoin. Olemme niin erilaisia luonteeltaan. Minä olen introvertti, veli on ekstrovertti. Ikäerokin on suuri. Veljelläni on tapana puuttua minun elämääni negatiivisenkin sävyyn. Tapaamisemme ovat lähinnä kiusaantuneita ja vaivaantuneita. Harmittaa kun ole yleensä luullut että sisaruksilla on aina vahva side keskenään, minulla taas ei ole.

Meillä ei ole mitään yhdistävää tekijää :( en usko että tilannetta saadaan korjattua, täytyy kai uskoa että meidän siteenne tulee olemaan etäinen. Rakastan kyllä häntä, mutta ei haittaa vaikka näemme harvoin. Onko kenelläkään samanlaista tilannetta?