Tapahtuuko lapsiveden meno samalla tavalla kuin elokuvissa ja sarjoissa?
Ilman että tarvitsee puhkaista kalvoja niin voiko lapsivesi lorahtaa kerralla ulos ja suihkuta ympäriinsä vai tuleeko lapsivesi ulos tiputtelemalla?
Kommentit (47)
No kyllä mulla tuli suurin osa ihan kerralla
Suihkuu yhtä kovalla paineella kuin paloletkusta.
Minulla on ollut vain nopeita synnytyksiä, enkä yhtään tiedä milloin se lapsivesi on tullut. Lapsi on vain tullut väkisin ulos yhdellä ponnistuksella. Vatsanpeitteet menevät ihan kivikovaksi , silloin on supistus, mutta minulla ei tuntunut mitään kipua. Pistää vartalon koukkuun. Synnytykset ovat niin erilaisia.
Mulla lorahti lapsivettä lammikko, kun katsoin telkkaria. Yllätys mulle oli, että lapsivettä muodostuu aina vaan lisää. Odottelin supistusten alkamista sairaalassa pari päivää (lopulta käynnistettiin) ja lapsivettä lorahteli koko sen ajan aina kun vaikka vaan kylkeä käänsin, saatikka jos nousin ylös. Piti olla vaippa ja silti meni lakanat monta kertaa päivässä.
Ihan kunnolla lorahti, kuin olisi pissannut lattialle.
Mulla myös ihan loiskahti lapsivesi, ja tuntui että sitä tuli tosi paljon. Matkalla sairaalaan sitä valui enää rauhakseltaan, ikään kuin joku hana olisi ollut vähän auki.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se minulla ihan lorisemalla tuli kummankin raskauden lopussa. Ensin tuntui napsahdus, kun kalvo puhkesi ja sitten lorahti.
Näin kävi minullekin kolmen lapsen kohdalla - sitten lähdettiinkin synnytyslaitokselle heti, mutta ihan kävellen. Joidenkin mielestä pitäisi mennä makuuasennossa synnärille, jos lapsivedet ovat tulleet - ei mielestäni tarvitse, ellei sitten ole jo pakottava ponnistustarve. :)
Minulle kätilö sanoi ettei synnytys yleensä ala sillä että menee vedet niin kuin elokuvissa. Monet ovat todellisuudessa jo sairaalassa siinä vaiheessa kun ne vedet menee.

Pitää mennä makuuasennossa silloin, jos on ennenaikainen - tai oikeammin kun pää ei ole vielä kiinnittynyt. Napanuoran luiskahtaminen pään ja kohdunsuun väliin on täysin realistinen uhkakuva. Seurauksena on hapenpuute.
Normaalitapauksessa ei ole tarpeen mennä ambulanssilla.
Kyllä sitä tulee paljon. Mulla lapsivettä tuli pari tuntia aina isot loraukset kerrallaan. Käytännössä oli pakko olla suihkuhuoneessa, vaatteet olivat ihan läpimärät jo siitä ekasta valumasta.

Makuuasennossa ambulanssilla mennään myös, jos lapsi on väärinpäin ja ollaan tekemässä suunniteltu sektio, mutta lapsivedet ehtii mennä ennen sovittua leikkausta. Itselläni oli näin.
Vierailija kirjoitti:
Tuostahan on paljon videomateriaalia tarjolla.
Pistä Pornhubiin hakusanaksi squirt.
En halua katsella videoita kyseenalaisilta sivustoilta.
Vierailija kirjoitti:
Suihkuu yhtä kovalla paineella kuin paloletkusta.
Ei kai?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se minulla ihan lorisemalla tuli kummankin raskauden lopussa. Ensin tuntui napsahdus, kun kalvo puhkesi ja sitten lorahti.
Näin kävi minullekin kolmen lapsen kohdalla - sitten lähdettiinkin synnytyslaitokselle heti, mutta ihan kävellen. Joidenkin mielestä pitäisi mennä makuuasennossa synnärille, jos lapsivedet ovat tulleet - ei mielestäni tarvitse, ellei sitten ole jo pakottava ponnistustarve. :)
Pitää mennä makuuasennossa silloin, jos on ennenaikainen - tai oikeammin kun pää ei ole vielä kiinnittynyt. Napanuoran luiskahtaminen pään ja kohdunsuun väliin on täysin realistinen uhkakuva. Seurauksena on hapenpuute.
Normaalitapauksessa ei ole tarpeen mennä ambulanssilla.
Makuuasennossa ambulanssilla mennään myös, jos lapsi on väärinpäin ja ollaan tekemässä suunniteltu sektio, mutta lapsivedet ehtii mennä ennen sovittua leikkausta. Itselläni oli näin.
Miten lapsivesi tulee ulos jos on suunniteltu sektio?
Vierailija kirjoitti:
Ja itse toimituksessa on kuulemma tapana sontia pöydälle ja reipas kätilö pyyhkäisee lastalla tavaran pois lapsen tieltä.
Kuinka moni sontii päälle kymmenestä?
Vierailija kirjoitti:
Kyllä sitä tulee paljon. Mulla lapsivettä tuli pari tuntia aina isot loraukset kerrallaan. Käytännössä oli pakko olla suihkuhuoneessa, vaatteet olivat ihan läpimärät jo siitä ekasta valumasta.
Minä taas kaksi lasta synnyttänyt enkä tuntenut kummankaan kohdalla vesien lähteneen liikkeelle
Vierailija kirjoitti:
Minulle kätilö sanoi ettei synnytys yleensä ala sillä että menee vedet niin kuin elokuvissa. Monet ovat todellisuudessa jo sairaalassa siinä vaiheessa kun ne vedet menee.
Tavallisempaa on että synnytys alkaa supistuksilla, mutta joskus vedet menee ensin. Voi tulla paljon kerralla, tai sitten tihkua vähitellen.
Mun toisen synnytyksen lähtölaukaus oli se, kun vähän yli iltakymmeneltä kävin nukkumaan, ja saman tien tuli aivan järkyttävän kipeä supistus (sitä ennen ei ollut tuntunut supistuksia) ja kuului *naps* ja lakanat märäksi vaaleahkonpunaisesta nesteestä. Meni vielä yli vuorokausi tuosta siihen, kun lapsi tuli ulos.
Voi alkaa supistuksilla tai vesien menolla. Oma kokemus molemmista. Silloin kun vedet meni niin kuului ja tuntui naks poks, kun kalvot puhkesi ja sitten tuli kunnon pläjäys lattialle. Olin yöpaita päällä tekemässä iltapalaa. No sitten kuivattiin lattia, vaihdettiin vaatteet ja iso vaippa housuissa lähdettiin sairaalaan. Kyllä sitä vielä valui ja lorisi pitkän aikaa, eli ei tyhjentynyt kaikki kerralla.