Näitkö lapsena erityislapsia? Jos et, minkä ikäisenä erityislapset tai -aikuiset ilmestyivät elämääsi?

En, ja eipä niitä ole näkynyt kuin satunnaisesti kaupungilla/kaupassa.

Olihan niitä, mutta ei niiden annettu hillua niin kuin olisivat itse halunneet. Laitettiin apukouluihin ja tarkkiksille.

Näin kyllä. Minulla on kehitysvammainen sisarus. Myös koulumme yhteydessä oli erityisluokat ( ei vissiin enää ole käytössä tuo nimitys?)

70-80 luvulla elin lapsuuteni.

Silloin oli apuluokat ja tarkkailuluokat, jossa nämä vietti päivät. Kyllä heidän kanssa tuli oltua tekemisissä. 

Aika raskasta porukkaa olivat jo silloin.

Ihmeellinen kysymys. Kaikki erityisyys ei edes näy päällepäin.

Tutustukaa vaikkapa näenepsy- kampanjaan. Saattaa sen myötä tulla mieleen parikin ihmistä elämän varrelta, joista ette ymmärtäneet erityisyyttä.

Mietin vain, millä tavalla suhtautumista muuttaa esim. se, jos omalla luokalla on ollut erityislapsi.

Varmasti näin mutten vain tiennyt sitä. Lapsen erityisyys kun ei aina näy ulospäin tai edes käytöksessäkään kuin vasta tutustumisen jälkeen. Näin esim oman lapseni kohdalla.

Nyt kun kysyit, muistin että tarhassa oli samaan aikaan Downin syndroomaa sairastava poika. Enpä olisi asiaa muistanut enää muuten eli ei jäänyt mitenkään erityislapsena mieleen vaan ihan "Villenä".

Vierailija kirjoitti:

Mietin vain, millä tavalla suhtautumista muuttaa esim. se, jos omalla luokalla on ollut erityislapsi.

Okei. Siinä vaan juuri on se “ongelma” ettei erityislapset ole mikään yksi ja sama massa. Siihen joukkoon mahtuu niin paljon erilaisilla haasteilla elävää kuin on erityisiäkin. Vastauksissa pitäisi ainakin ottaa huomioon se miten erityisyys näkyi muille päällepäin.

Erityisyys ei suinkaan ole sama asia kuin häirikkö. Ja häiriköinti ei ole sama asia kuin “halu häiritä muita”.

Vierailija kirjoitti:

Näin kyllä. Minulla on kehitysvammainen sisarus. Myös koulumme yhteydessä oli erityisluokat ( ei vissiin enää ole käytössä tuo nimitys?)

70-80 luvulla elin lapsuuteni.

Ei 70-80-luvuilla mitään erityisluokkia ollut, se nimitys tuli paljon myöhemmin. Ennen oli tarkkailuluokat eli tarkkikset ja apukoulut.

Ennen oli koulurauha ja elettiin enemmistön ehdoilla. Nykyisin on päinvastoin.

Oppimisongelmaiset oli apukoululaisia, ei niitä tavallisissa kouluissa ollut. Käytösongelmaiset laitettiin tarkkikselle.

Olen yli 50 vuotias ja ekalla luokalla luokkatoverinani oli tyttö joka oli todella hiljainen eikä pärjännyt opiskelussa. Häntä kiusattiin koska muiden oppilaiden mielestä hänellä oli kummalliset silmät ja kasvot. Itse yritin tutustua häneen ja ottaa väliytunneilla mukaan leikkeihin, mutta hänen puheensa oli aika epäselvää ja oli vaikea saada kontaktia häneen.

Hän lopetti koulun kesken lukuvuoden, en tiedä mitä tapahtul, mutta aikuisiällä ymmärsin että hänellä oli luultavasti Downin syndrooma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin kyllä. Minulla on kehitysvammainen sisarus. Myös koulumme yhteydessä oli erityisluokat ( ei vissiin enää ole käytössä tuo nimitys?)

70-80 luvulla elin lapsuuteni.

Ei 70-80-luvuilla mitään erityisluokkia ollut, se nimitys tuli paljon myöhemmin. Ennen oli tarkkailuluokat eli tarkkikset ja apukoulut.

Totta, jäin miettimään mikä tuo nimi oli. Silloin meidän koulussa puhuttiin harjaantumisluokista. Tuo erityisluokka tuli myöhemmin ja nykyään esim.se koulu missä sisarukseni kävi peruskoulun jälkeiset opinnot ei ole erityiskoulun nimellä sekään.

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli koulurauha ja elettiin enemmistön ehdoilla. Nykyisin on päinvastoin.

Ei kyllä pidä paikkaansa. Ja usein eniten häiriköi nykyään ihan ne tavalliset lapset. Ne kenellä ei ole mitään diagnooseja tai oppimishäiriöitä.

Johtuuko se sitten niistä lapsista niin ei välttämättä. Esim. nykyinen opetussuunnitelma imiöoppimisineen, avoimine oppimistiloineen ja lapsilta liian suurta itseohjautuvuutta vaatien on monen ammattilaisen taholta todettu sellaiseksi komboksi että se kaikki lisää lasten turvattomuutta ja heikentää keskittymiskykyä.

Mun täti oli kehitysvammainen (ei synnynnäisesti), joten ilmiö on ollut tuttu aina.

Meidän ala-asteella oli keha-luokka ja siellä oli down lapsia, dysfasia ja joitain muita, että tämä 90-luvulla

Kyllä meidän ala-asteella oli parikin. Toinen kävi koko peruskoulun, toinen jätti ala-asteeseen. Ilmeisesti ei ollut siihen aikaan vammaisten ihan pakko käydä loppuun asti peruskoulua, jos ei onnistunut normiryhmässä.

Samassa lähiössä asui kehitysvammainen nuori, joka liikkui huomiota herättävällä tyylillä ja kantoi aina isoa kannettavaa stereota olkapäällä. En muista enää mitä kuunteli, mutta volyymi oli aina kovalla. Tyyppi oli todella ärsyttävä kun tunki juttelemaan. Hänestä puhuttiin aina tietyllä nimellä. En tiedä mihin hävisi jossain vaiheessa.

Vierailija kirjoitti:

Meidän ala-asteella oli keha-luokka ja siellä oli down lapsia, dysfasia ja joitain muita, että tämä 90-luvulla

Itse valitsin dysfaatikolle ihan normaaliluokan. Muutenkin kannattaisi vähän harkita, että kuka pärjaa normaaliluokassa vaikka olisi joku diagnoosi.