Näitkö lapsena erityislapsia? Jos et, minkä ikäisenä erityislapset tai -aikuiset ilmestyivät elämääsi?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vaan. Olin samassa perhepäivähoidossa, jossa kävi "iltiksessä" yksi vammainen tyttö, josta jälkeenpäin tajusin, että oli down. Perhepäivähoitaja tosin kutsui tyttöä "seeppariksi", vaikka oli sillä varmaan nimikin. Omat lapsensa eivät leikkineen "seepparin" kanssa, mutta minut laittoi leikkimään. Ei tiennyt, että se oli oikeastaan aika avartavaakin, kun 6v tajusi hoksaavansa nopeammin asioita kuin 12v.

Koulussa omalla luokalla oli poika, jolla oli vähän outo katsekontakti ja joka käyttäytyi muutenkin erikoisesti. Tajusin myöhemmin hänellä olevan autistisia piirteitä. Ei ole koskaan suorittanut loppututkintoa, vaikka on opiskellut yliopistossa, tekee älykkyyteensä nähden aika rutiininomaista duunia, ei lapsia, mutta parisuhde on toisen aika erikoisen kanssa. Heillä on kaikenlaisia keräilyhommia ja muita erityiskiinnostuksia. Veljensä sanoo, että ei ihan "aikuinen", ei pystyisi kantamaan huolta jälkikasvusta, ei ymmärrä mitä sellainen tarkoittaisi (ei tosin haluakaan lapsia). 

Kun olin alakoulussa, pari samassa koulussa olevaa poikaa siirrettiin ns. tarkkikselle. Oli käytöshäiriöitä ja oppimisen ongelmia. Yksi tyttö luokallani heitettiin vuoden ajan melkein jokaisella oppitunnilla käytävään, koska hillui. Sen vuoden kuluessa lopetti vähitellen hillumisen. En tiedä oppimistuloksista sillä käytävässä istumisen määrällä. Molemmat lapsensa ovat käyneet myöhemmin erityiskoulua. Varmaan äitinsäkin nykymaailmassa olisi saanut jotkut tutkimukset ja ehkä diagnoosinkin, esim. ylivilkkauteen liittyen.

Perhepäivähoitaja kutsui seeppariksi? Ikävä kommentti häneltä.

Meidän luokalla oli ala-asteella yksi poika, joka siirtyi tokaluokan jälkeen apukouluun, tai mikä sen nimi virallisesti olikaan. Kaikki lapset "tiesivät", että siellä vammaiset ja vajaat käy koulunsa ja koulun nimi oli ihan yleinen haukkumanimi.

En tiedä, mikä luokkakaverillani oli, levoton se ainakin oli ja vähän sellainen kiusankappale.

Yläasteelle mentäessä samalla bussilla kulkivat kaksi down-syndroomaista sisarusta, olivat minua nuorempia, niin ei ikinä juteltu.

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun kysyit, muistin että tarhassa oli samaan aikaan Downin syndroomaa sairastava poika. Enpä olisi asiaa muistanut enää muuten eli ei jäänyt mitenkään erityislapsena mieleen vaan ihan "Villenä".

Nykypäivänä on jo yleistymässä tämä, että down-lapsi on oman avustajan kanssa päiväkodissa ihan normimeiningissä, eikä siinä ole mitään "erityistä". 

Mielestäni erittäin fiksu suuntaus downlapsien kohdalla. Pärjäävät yleensä mukana hyvin avustajansa kanssa.

Vakavista käytös- tai personallisuushäiriöisistä lapsista , eli jotka esimerkiksi satuttaa muita toistuvasti tai kärsii impulssikontrollli-vaikeuksista en sitten tiedä, onko heille parhain ratkaisu normipäiväkoti arki integroituna muiden lasten joukkoon heidän turvallisuutensa kustannuksella. Varsinkin ellei omaa avustajaa  käytöshäiriöiselle/oireilevalle lapselle anneta, niin hoitajat eivät suuressa ryhmässä ehdi joka paikkaan vahtimaan kuka saa esim nyrkistä tai ketä seuraavaksi purraan, potkaistaan tai nipistetään kipeästi.

Ala-asteella oli koulurakennuksen ekassa kerroksessa apukoululuokat ja tarkkisluokat. Tarkkisluokkien mies- ja naisopettajat olivat kaikki aika pelottavan näköisiä. Kun tarkkisope käveli käytävällä, ”normiluokkienkin” pahat pojat ja tytöt vaikenivat.

Toista se on nykyään.

Vaikka ennen puhuttiin apareista ym. niin asiasta ei tosiaan nostettu sellaista melua kuin nykyisin, eikä ollut tällaista (puolesta)loukkaantumisen ilmapiiriä kuin nykyisin. Ihmiset vaan oli mitä oli.

Sitähän aloittaja kysyy: minkä ikäisenä erityislapset/-aikuiset ilmestyivät elämääsi?

Kyllä, näin vammaisia, apareita jne., nykyisin poliittisesti epäkorrekteilla nimityksillä kutsuttuja ihmisiä, ollessani lapsi 80- ja 90-luvuilla. Siellä he kulkivat muiden joukossa.

Erityiset ilmestyivät vasta joskus hyvän matkaa 2000-luvun jälkeen, ja mielenkiintoista on, että varsinaisia kehitysrajoitteisia (en tiedä mitä sanaa enää saa käyttää) ei nykyisin näy katukuvassa, kuten 90-luvulla, vaan ilmeisesti erityisiä on nyt myös eriytetty.

Kiintoisaa, että nykyisin tartutaan näihin sanoihin ja väännellään ties mitä sanahirviöitä loukkaamisen pelossa. Kuitenkin samaan aikaan kuitenkin luodaan kuiluja ihmisten välille korostamalla erilaisuutta, mikä on sitä todellista loukkaamista.

Tiettyihin peruskouluihin pääsee vain karsinnan kautta, ja niissä ei ole erityislapsia. En ole ihan varma, onko eliittiympyröissä kasvaminen se paras tapa, vaikka työrauha ja akateeminen omaksuminen olisikin huippua. Tavallisissa kouluissa oppii, että on olemassa myös alataso oppimisessa ja muukin elämä voi olla heille vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli koulurauha ja elettiin enemmistön ehdoilla. Nykyisin on päinvastoin.

Ei kyllä pidä paikkaansa. Ja usein eniten häiriköi nykyään ihan ne tavalliset lapset. Ne kenellä ei ole mitään diagnooseja tai oppimishäiriöitä.

Johtuuko se sitten niistä lapsista niin ei välttämättä. Esim. nykyinen opetussuunnitelma imiöoppimisineen, avoimine oppimistiloineen ja lapsilta liian suurta itseohjautuvuutta vaatien on monen ammattilaisen taholta todettu sellaiseksi komboksi että se kaikki lisää lasten turvattomuutta ja heikentää keskittymiskykyä.

Kyllä muuten pitää, koulun tavoitteena on inkluusio, jossa erityisoppilaat integroidaan tavallisiin luokkiin ja kaikki saavat kärsiä. Ne ns. tavalliset lapset alkavat käyttäytyä kuin erityiset, vaikka muuta toivotaan. Ennen, kansa- ja oppikoulussa, luokka rauhoittui kun häirikkö poistettiin.

Ei tarkoitus ole todellakaan laittaa kaikkia kärsimään. Tarkoitus on toteuttaa ihan meidän kaikkien ihmisoikeuksia; sillä erityislapsellakin pitäisi olla oikeus käydä omaa lähikoulua oman vertaisryhmän kanssa - tuettuna. Se että tuki ei ole seurannut näiden lasten mukana ei ole niiden lasten eikä koulun vika. Kuka tahansa meistäkin tai meidän lapsista voi koska tahansa vammautua tai saada erityislapsen. Sitten voi pohtia onko se moraalisesti oikein leimata ja eristää näitä lapsia muista niinkuin historian saatossa on tehty. Vähintäänkin niitä pienluokkia pitäisi löytyä joka koulusta, mihin näitä lapsia voitaisiin sijoittaa.

Kannattaa myös muistaa että nämä lapset tulee aikuistuttaan todella kalliiksi, jos heitä ei ole saatu kuntoutettua ja integroitua ihan meidän tavalliseen yhteiskuntaan.

Mutta onko esim. vaikeasti kehitysvammaisen vertaisryhmää kaikki samana vuonna syntyneet, vai esim. iästä riippumatta sellaiset oppilaat, jotka ovat kognitiivisilta taidoiltaan samalla tasolla? Olen ollut aikoinaan harjoittelussa erityiskoulussa ja jos oma lapseni olisi kehitysvammainen, haluaisin hänet ehdottomasti sinne mm. ryhmäkokojen ja erilaisten aistihuoneiden vuoksi kuin luokattomaan (kirjaimellisesti, väliseinät on korvattu verhoilla ja tilanjakajilla) lähikouluun avustajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli koulurauha ja elettiin enemmistön ehdoilla. Nykyisin on päinvastoin.

Ei kyllä pidä paikkaansa. Ja usein eniten häiriköi nykyään ihan ne tavalliset lapset. Ne kenellä ei ole mitään diagnooseja tai oppimishäiriöitä.

Johtuuko se sitten niistä lapsista niin ei välttämättä. Esim. nykyinen opetussuunnitelma imiöoppimisineen, avoimine oppimistiloineen ja lapsilta liian suurta itseohjautuvuutta vaatien on monen ammattilaisen taholta todettu sellaiseksi komboksi että se kaikki lisää lasten turvattomuutta ja heikentää keskittymiskykyä.

Kyllä muuten pitää, koulun tavoitteena on inkluusio, jossa erityisoppilaat integroidaan tavallisiin luokkiin ja kaikki saavat kärsiä. Ne ns. tavalliset lapset alkavat käyttäytyä kuin erityiset, vaikka muuta toivotaan. Ennen, kansa- ja oppikoulussa, luokka rauhoittui kun häirikkö poistettiin.

Ei tarkoitus ole todellakaan laittaa kaikkia kärsimään. Tarkoitus on toteuttaa ihan meidän kaikkien ihmisoikeuksia; sillä erityislapsellakin pitäisi olla oikeus käydä omaa lähikoulua oman vertaisryhmän kanssa - tuettuna. Se että tuki ei ole seurannut näiden lasten mukana ei ole niiden lasten eikä koulun vika. Kuka tahansa meistäkin tai meidän lapsista voi koska tahansa vammautua tai saada erityislapsen. Sitten voi pohtia onko se moraalisesti oikein leimata ja eristää näitä lapsia muista niinkuin historian saatossa on tehty. Vähintäänkin niitä pienluokkia pitäisi löytyä joka koulusta, mihin näitä lapsia voitaisiin sijoittaa.

Kannattaa myös muistaa että nämä lapset tulee aikuistuttaan todella kalliiksi, jos heitä ei ole saatu kuntoutettua ja integroitua ihan meidän tavalliseen yhteiskuntaan.

Mutta onko esim. vaikeasti kehitysvammaisen vertaisryhmää kaikki samana vuonna syntyneet, vai esim. iästä riippumatta sellaiset oppilaat, jotka ovat kognitiivisilta taidoiltaan samalla tasolla? Olen ollut aikoinaan harjoittelussa erityiskoulussa ja jos oma lapseni olisi kehitysvammainen, haluaisin hänet ehdottomasti sinne mm. ryhmäkokojen ja erilaisten aistihuoneiden vuoksi kuin luokattomaan (kirjaimellisesti, väliseinät on korvattu verhoilla ja tilanjakajilla) lähikouluun avustajan kanssa.

Kehitysvammojakin on eri tasoja, moni hyötyy normimeiningistä esimerkiksi juuri päiväkodissa hyvän avustajan tukemana ja hyötyy mallioppimisesta suuresti muiden mukana esimerkin kautta.

Tietysti jos on vaikeampi kehitysvamma-aste, ettei pärjää mitenkään muiden mukana edes tuettuna, niin tottakai siinä tapauksessa muu ratkaisu parempi.

Esiopetus (esikoulukin) monella sujuu integroiden avustajan kanssa normiryhmässä tutussa päiväkodissa.

Mutta seuraava etappi tosiaan on erityiskoulu jossa oppimistahti ja -menetelmät sopeutetaan yksilöllisemmin vastaamaan kehitysvammaisen oppijan haasteita ja tarpeita.  

Harkka- ja erityisluokat oli minun lapsuudessani vielä olemassa. Pieni koulu, niin näkihän noita. Muistan pelänneeni muutamia :/

Haloo nyt, valot päälle!

Erityislapsia ovat KAIKKI ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAT LAPSET. Siis diabeetikot, näkövammaiset, liikuntaesteiset, kuurot, adhd/add-lapset, dysfaatikot, autismikirjolaiset, sydänsairaat lapset, pahasti allergiset lapset, psyykkisesti oirehtivat.

Hirveä kirjo lapsia ja silti osa itseään aikuisiksi kutsuvista haukkuu kaikkia "hillujiksi", häiriköiksi ja ties miksi.

Saisitte hävetä, mutta ette te osaa. Juuri teidänlaistenne takia sanon, että moni vähän erilainen lapsi pärjää paremmin pienluokalla, koska siellä ei ole teidänlaisianne pas.apäitä kiusaamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen oli koulurauha ja elettiin enemmistön ehdoilla. Nykyisin on päinvastoin.

Ei kyllä pidä paikkaansa. Ja usein eniten häiriköi nykyään ihan ne tavalliset lapset. Ne kenellä ei ole mitään diagnooseja tai oppimishäiriöitä.

Johtuuko se sitten niistä lapsista niin ei välttämättä. Esim. nykyinen opetussuunnitelma imiöoppimisineen, avoimine oppimistiloineen ja lapsilta liian suurta itseohjautuvuutta vaatien on monen ammattilaisen taholta todettu sellaiseksi komboksi että se kaikki lisää lasten turvattomuutta ja heikentää keskittymiskykyä.

Kyllä muuten pitää, koulun tavoitteena on inkluusio, jossa erityisoppilaat integroidaan tavallisiin luokkiin ja kaikki saavat kärsiä. Ne ns. tavalliset lapset alkavat käyttäytyä kuin erityiset, vaikka muuta toivotaan. Ennen, kansa- ja oppikoulussa, luokka rauhoittui kun häirikkö poistettiin.

Ei tarkoitus ole todellakaan laittaa kaikkia kärsimään. Tarkoitus on toteuttaa ihan meidän kaikkien ihmisoikeuksia; sillä erityislapsellakin pitäisi olla oikeus käydä omaa lähikoulua oman vertaisryhmän kanssa - tuettuna. Se että tuki ei ole seurannut näiden lasten mukana ei ole niiden lasten eikä koulun vika. Kuka tahansa meistäkin tai meidän lapsista voi koska tahansa vammautua tai saada erityislapsen. Sitten voi pohtia onko se moraalisesti oikein leimata ja eristää näitä lapsia muista niinkuin historian saatossa on tehty. Vähintäänkin niitä pienluokkia pitäisi löytyä joka koulusta, mihin näitä lapsia voitaisiin sijoittaa.

Kannattaa myös muistaa että nämä lapset tulee aikuistuttaan todella kalliiksi, jos heitä ei ole saatu kuntoutettua ja integroitua ihan meidän tavalliseen yhteiskuntaan.

Varmasti tuossa on kaikenlaisia jaloja tarkoituksia - en sitä epäile- (tai no tietysti rahan säästön lisäksi) mutta käytäntö nimenomaan harvoin on sitä tasa-arvoista kohtelua. Väärinhän se on nimenomaan myös näitä väkisin normaaliin luokkaan istutettavia lapsiakin kohtaan, jotka tarvitsisivat tuetumpaa ohjausta.

eri

Vierailija kirjoitti:

Haloo nyt, valot päälle!

Erityislapsia ovat KAIKKI ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAT LAPSET. Siis diabeetikot, näkövammaiset, liikuntaesteiset, kuurot, adhd/add-lapset, dysfaatikot, autismikirjolaiset, sydänsairaat lapset, pahasti allergiset lapset, psyykkisesti oirehtivat.

Hirveä kirjo lapsia ja silti osa itseään aikuisiksi kutsuvista haukkuu kaikkia "hillujiksi", häiriköiksi ja ties miksi.

Saisitte hävetä, mutta ette te osaa. Juuri teidänlaistenne takia sanon, että moni vähän erilainen lapsi pärjää paremmin pienluokalla, koska siellä ei ole teidänlaisianne pas.apäitä kiusaamassa.

Juuri näin. Ei silloin ennenkään diabeetikkoja tai sydänvikaisia apukouluihin laitettu, jos ei opillisesti ollut aihetta. Miten voi olla niin vaikea ymmärtää mitä kaikkea erityistarve voi tarkoittaa.

Aina. Pieni kunta, joten erityisluokat olivat ainoan koulun kanssa samoissa tiloissa. Mieleen on jäänyt yksi todella paha down.

Vierailija kirjoitti:

Haloo nyt, valot päälle!

Erityislapsia ovat KAIKKI ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAT LAPSET. Siis diabeetikot, näkövammaiset, liikuntaesteiset, kuurot, adhd/add-lapset, dysfaatikot, autismikirjolaiset, sydänsairaat lapset, pahasti allergiset lapset, psyykkisesti oirehtivat.

Hirveä kirjo lapsia ja silti osa itseään aikuisiksi kutsuvista haukkuu kaikkia "hillujiksi", häiriköiksi ja ties miksi.

Saisitte hävetä, mutta ette te osaa. Juuri teidänlaistenne takia sanon, että moni vähän erilainen lapsi pärjää paremmin pienluokalla, koska siellä ei ole teidänlaisianne pas.apäitä kiusaamassa.

No tää on taas tätä. Pitää niputtaa samaan kategoriaa mahdollisimman paljon erilaisia lapsia ettei voi puhua suoraan kehitysvammaisista? En kyllä ymmärrä mitä tuokin palvelee.

Kun aloitin kansakoulun, luokallamme oli sisarukset, jotka ensimmäisen kouluvuoden jälkeen siirrettiin apukouluun.

Myöhemmin luokkatoverina oli pyörätuolia käyttävä CP-vammainen, joka oli oppimiskvyltään normaali. Puheesta vain oli hyvin vaikea saada selvää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haloo nyt, valot päälle!

Erityislapsia ovat KAIKKI ERITYISTÄ TUKEA TARVITSEVAT LAPSET. Siis diabeetikot, näkövammaiset, liikuntaesteiset, kuurot, adhd/add-lapset, dysfaatikot, autismikirjolaiset, sydänsairaat lapset, pahasti allergiset lapset, psyykkisesti oirehtivat.

Hirveä kirjo lapsia ja silti osa itseään aikuisiksi kutsuvista haukkuu kaikkia "hillujiksi", häiriköiksi ja ties miksi.

Saisitte hävetä, mutta ette te osaa. Juuri teidänlaistenne takia sanon, että moni vähän erilainen lapsi pärjää paremmin pienluokalla, koska siellä ei ole teidänlaisianne pas.apäitä kiusaamassa.

No tää on taas tätä. Pitää niputtaa samaan kategoriaa mahdollisimman paljon erilaisia lapsia ettei voi puhua suoraan kehitysvammaisista? En kyllä ymmärrä mitä tuokin palvelee.

Tietenkin puhutaan kehitysvammaisista, jos asia koskee kehitysvammaisia.

Vierailija kirjoitti:

Aina. Pieni kunta, joten erityisluokat olivat ainoan koulun kanssa samoissa tiloissa. Mieleen on jäänyt yksi todella paha down.

Millä tavalla paha?

Olihan niitä ihan koulukavereissakin, tavallisissa kouluissa, semmosia jotka nykyään diagnosoitaisiin varmasti autismin kirjolla oleviksi ja/tai tarkkaavaisuushäiriöisiksi. Oppimishäiriöitä oli myös erilaisia. Kuri oli kovempaa kuin nykyään, mutta toisaalta opettajat pystyisivät myös tukemaan oppilaita paremmin, vaikka diagnooseista ei ollut tietoakaan. Silti varmasti moni olisi hyötynyt oireittensa mukaisesta koulunkäynnistä, ja monenlaisilta ongelmilta olisi säästytty. T: 70-luvun alkupuolella syntynyt

Mulla oli koulussa vuonna 1977 samalla luokalla lievästi kehitysvammainen tyttö 1. ja 2. luokalla, jäi sitten luokalle 2. luokalla ja tiet erosivat. Oli ihan tavallisessa luokassa, ei mitään avustajaa tms. Mutta hänellä oli tosi aktiivinen (silleen hyvällä tavalla) äiti, joka teki tosi paljon tytön koulunkäynnin eteen ja opettajakin kyllä eriytti  opetusta ja antoi tukiopetustä tälle tytölle. Sen mitä nyt muistan. Mutta oltiin Helsingissä pienen lähiön tällaisessa sivukoulussa, ei ollu mitään jättimäisiä ryhmiä, 2. luokalla meillä oli yhdysluokka 1. luokkalaisten kanssa kun lapsi oli niin vähän. Eipä tuollaisia kouluja enää ole ollut vuosikymmeniin, tässäkin "viipalekoulussa" oli vain eka ja toka luokka, sitten siirryttiin isompaan kouluun.

Samoin 3.-9. luokalla samalla luokalla oli aikalailla kehityksestä jäljessä oleva poika. Hänkin ihan normiopetuksessa, jälleen tosi aktiiviset vanhemmat. Ihailtavaa on, että häntä ei kiusattu lainkaan, vaan kaikki tsemppasivat ja myös puolustivat jos luokan ulkopuoliset meinasivat kiusata. Asiaa auttoi varmaan se, että oppilasryhmä luokalla pysyi käytännössä ihan samana aina sinne 9. luokalle saakka, oltiin aika yhteen hitsautunut porukka.Tämä poika kyllä kiri kehityksessä ja on tehnyt ihan menestyvän uran yrittäjänä. Kävi ammattikoulun peruskoulun jälkeen.

Näin kyllä. Samalla tavalla heidän kanssaan leikittiin. Meillä oli hoidossakin erityislapsia ennen kuin menin kouluun. Koulussa oli kehitysvammaisten luokka. Siellä oli tuttuja, joiden kanssa juteltiin välituntisin. Tämä Suomen mittakaavassa suuren kaupungin lähiössä 70-80 -luvulla. Niin joo, tossa muutama vuosi sitten tuli ilmi, että olen itsekin erityisen (adhd). Samalla tavalla minunkin kanssani leikittiin kuin muidenkin. Kukaan varmaan miettinyt edes, että onpa erityinen. Koulu meni sitten penkin alle ja silleen.